Batman julkinen
[search 0]
Lisää
Download the App!
show episodes
 
Artwork

1
Sohva

TM-FILMS

Unsubscribe
Unsubscribe
Kuukausittain
 
Sohva. Siinä voi makoilla ja miettiä syntyjä syviä. Enimmäkseen siinä katsotaan leffoja ja jauhetaan pasuunaa. Niin myös täällä! Sohva on indie-elokuvatekijöiden Miika Hakalan ja Tomi Pietilän podcast, jossa puhutaan leffoista ja niiden tekemisestä. Suositellaan kuunneltavaksi kun kusetat koiraa, ajat autoa, kun sulla on tylsää töissä tai kun löhöilet sohvalla. *Wink, wink* TM-Films on tuottanut tähän mennessä kaksi pitkää elokuvaa "Uuteen kesään" 2009 ja "Pahaa verta" 2013.
  continue reading
 
Loading …
show series
 
Tarjolla moraalista sivistyskasvatusta. Käsittelyssä muun muassa: Mistä johtuu, että suurin piirtein samoista lähtökohdista ponnistaneet saarivaltiot Singapore ja Jamaika ovat eri elintasoa mittaavilla mittareilla niin kaukana toisistaan? Mitä sveitsiläisiä käytösmalleja Suomessa olisi ehkä syytä kopioida? Kenen vastuulla on lasten kasvatus – ja on…
  continue reading
 
Sisäinen äänemme voi joko palvella meitä tai haitata elämää. Se, miten tämän äänen kanssa onnistuu jutustelemaan tai neuvottelemaan, vaikuttaa pitkälti siihen, miten meidän lopulta käy. Hae paikkaa Jari Sarasvuon maksuttomassa Tienhaara-aamuvalmennuksessa: https://jarisarasvuo.fi/tienhaara
  continue reading
 
Harva meistä haluaa olla sellainen ihminen, jonka keskustelukyvykkyys pettää, kun käydään elämän vaikeita keskusteluja. Kun tällainen kohtaaminen lähestyy, voit valita kolmesta eri vaihtoehdosta: 1. Voit väistää keskustelua, jolloin asian käsittelemättömyys alkaa kasvaa korkoa. 2. Voit hoitaa keskustelun huonosti, jolloin vahinkoja on vaikea rajata…
  continue reading
 
Kiire tarkoittaa aikapainetta, joka pyrkii päättämään valinnoistamme. Siksi tärkeistä asioista pitää tehdä kiireellisiä, jotta ne ensisijaistuisivat ja syrjäyttäisivät turhat asiat. Se, joka kykenee tekemään kiireen alla keskittyneesti, yleensä voittaa. Sen sijaan, että kiire olisi vain haitta, kiire kannattaa nähdä virtana, joka tuottaa ihmiselle …
  continue reading
 
Tekemällä huonoja valintoja tänään, tuhlaat tulevaisuuttasi jo nyt.Jos siis arkesi on nyt ahdasta, olet todennäköisesti menneillä valinnoillasi vaikuttanut tilanteen kehittymiseen silloin, kun nykyhetki oli vielä tulevaisuutta.Hae paikkaa Jari Sarasvuon maksuttomassa Tienhaara-aamuvalmennuksessa: https://jarisarasvuo.fi/tienhaara…
  continue reading
 
Voimme ostaa ihmisen aikaa. Voimme ostaa hänen fyysisen läsnäolonsa haluttuun paikkaan. Voimme jopa ostaa hänen ammattitaitoaan. Ystävyyttä emme kuitenkaan häneltä voi ostaa. Se meidän on ansaittava. Hae paikkaa Jari Sarasvuon maksuttomassa Tienhaara-aamuvalmennuksessa: https://jarisarasvuo.fi/tienhaara…
  continue reading
 
Oletko huomannut, että suoriudut monista tehtävistä paremmin, kun sinua tarkkaillaan? Tietoisuus siitä, että olemme katseen alla vaikuttaa kohottavasti ihmisen motivaatioon johtaen suorituskyvyn paranemiseen. Esimerkiksi maailman parhaat biljardinpelaajat onnistuvat erityisen vaikeita lyöntejä harjoitellessaan noin 80 prosentin todennäköisyydellä. …
  continue reading
 
Tässä jaksossa puhutaan köyhyydestä, vapaudesta ja vaurastumisesta. Vähän myös työttömyydestä ja työllistymisestä. Jakson rakenne on seuraava: ensin tarjoillaan haaste maailmankuvallesi. Sitä seuraa helpotus minäkuvallesi. Voi olla, että ensin toteutettava maailmankuvasi kuormitus osoittautuu luottamuksen luhistajaksi. Kaikki eivät valitettavasti k…
  continue reading
 
Tässä Aamulenkki-klassikossa Jari pohtii myötätuntoa: mitä myötätunto on, miten myötätunto ihmisessä syntyy sekä millä tavoin myötätuntoinen elämä vaikuttaa hyvinvointiisi. Spoileri: on mahdollista, että myötätuntoinen elämä ei ainakaan lyhyessä aikaikkunassa tarkasteltuna ole kaikista tehokkain ja tuloksekkain tapa elää. Yli ajan se kuitenkin tuot…
  continue reading
 
Senkin taulapää! Tällä kertaa pohditaan kykyjen ja luonteen välisiä eroja. Luonne on ihmisen kykyjen suuri kerroin. Oletetaan, että kykyjen yleisin luku on 1. Tähän kategoriaan mahtuu siis suurin osa maailman ihmisistä. Niin sanotuilla vajaakykyisillä ihmisillä luku on 0,75, lahjakkailla 1,5. Nerokkaiksi mielletyillä ihmisillä se voi olla 2 tai jop…
  continue reading
 
Tässä jaksossa Jari puhuu anteeksi pyytämisestä ja anteeksi antamisesta.Ehkä meidän olisi syytä dubata jakso saksaksi ja lähettää se Münchenin Waldperlachin lähiöön Kernien ja Benschien perheille. Siellä nimittäin olisi tarvetta kyseiselle osaamiselle.Kukaan ei ole ihan varma, mistä Kern–Bensch-kahakka alkoi, mutta ensimmäisen oikeuskäsittelyyn ast…
  continue reading
 
Vuoden ensimmäisessä videomuotoisessa podcastissa Jarin tarkoitus on edistää sinussa megalopsychiaa eli suurisieluisuutta. Mitä se sellainen suurisieluisuus on? Se on kykyä toimia suuresti ja jalomielisesti eritoten etiikan, moraalin ja kunnian periaatteiden kautta. Megalopsychia-ihminen on omistautunut korkeille ihanteille. Megalopsychian kehittäm…
  continue reading
 
Kaikenlaisen hyvinvoinnin kulmakivi on tunne hallinnasta. Joskus ihminen kokee, ettei hän kykene vaikuttamaan elämänsä kulkuun ja olosuhteisiin, vaan elämä tapahtuu tylysti hänelle. Ihmiselle on välttämätöntä kokemus siitä, että oman elämänsä piirissä valta on hänellä. Jos ihminen kokee, että hänellä ei ole valtaa, hän kärsii voimattomuudesta, erää…
  continue reading
 
Vuoden viimeisessä Jari Sarasvuo podcastissa puhutaan päiväkirjan hyödyntämisestä elämän muotoilun työkaluna. Asioiden kirjoittaminen paperille on erinomainen tapa tarkastella omia ajatuksia ja oletuksia. Jos ajatuksia ei kirjoita ylös, aivot keksivät lähes aina jonkin keinon selittää musta valkoiseksi. Vasta, kun ajatuksen saa vangittua pysyvään m…
  continue reading
 
Vuoden viimeisessä videoidussa Jari Sarasvuo podcastissa puhutaan auktoriteetistä ja auktoriteetin edessä antautumisesta.Jos haluat oppia jotain todella tärkeää ja arvokasta, sinun täytyy uskaltaa antautua haasteelle ja opetukselle. Oppimisprosessissa ihminen voi nimittäin olla joko subjekti tai objekti. Subjektina hän on voiman- ja vallankäytön se…
  continue reading
 
Tämän Siirtymäriitti-klassikon Jari teki keväällä 2022, kun julkisen sektorin palkankorotuskeskustelu oli kiivaimmillaan. Se on kuitenkin teemoiltaan ajankohtainen tänäkin päivänä. Jos premissi on se, että yhteiskunnan rakentaminen on ihmisen työ, millä töillä on suurin vipuvaikutus vakaan yhteiskunnan ylläpidossa ja jatkuvuudessa? Jarin mielestä j…
  continue reading
 
Nyt puhutaan valosta (ei fyysisestä vaan metaforisesta), luottamuksesta, valinnoista ja valintojen seurauksista. Jaksossa Jari pohtii esimerkiksi sitä, miten valo ihmiseen syttyy itse asiassa synnistä. Jari esittää myös ajatusleikin, jonka avulla voit hahmottaa, kuinka lyhyt ihmiskunnan historia itse asiassa onkaan sekä kuinka pitkä tulevaisuus mei…
  continue reading
 
Kaksi viikkoa sitten julkaistussa Aamulenkki-klassikossa Jari palveli heitä, joilla ei ole töitä. Nyt on aika palvella niitä, joilla on liikaa töitä. Tällä kertaa puhutaan siis työssä jaksamisesta, burnoutista, boreoutista sekä rasituksen ja palautumisen merkityksestä.Jos et jaksa kuunnella koko jaksoa, ota mukaan edes nämä kaksi tärkeää ohjetta:1.…
  continue reading
 
Elämäsi tärkeimmät asiat ovat harvoin oman päätösvaltasi piirissä. Terveys, parisuhde, toimeentulo, lasten hyvinvointi... Asioita, joita todennäköisesti haluat vaalia, mutta todellisuudessa ne eivät ole valtasi alla. Se, mikä elämässä on pyhää, kutsuu uhraukseen. Uhrauksen ydinajatus on, että joudut laittamaan panoksia pöytään vailla takeita siitä,…
  continue reading
 
Tässä Aamulenkki-klassikossa Jari kertoo sinulle työstä, työn antamisesta, työn saamisesta sekä töiden hankkimisesta.Yhä suurempi ihmisistä on ainaisella koeajalla – luottamus ansaitaan pieninä työnäytteinä kerrallaan. Täytyy aloittaa vaatimattomista ja vähäisistä tehtävistä, jotta aikanaan uskottaisiin vastuullisia tehtäviä.Jakso on omistettu erit…
  continue reading
 
On aika puhua aikaansaamisesta.Ihminen voi tehdä mitä hän tahtoo, mutta ihminen ei voi tahtoa mitä hän tahtoo. Jos tavat eivät tue tekemistäsi, yksittäiset "nyt otan itseäni niskasta kiinni" -ryhtiliikkeet ovat ohi yhtä nopeasti kuin ne alkoivat. Jaksossa Jari muun muassa paljastaa, miten kehittämällä itseäsi yhden (1) prosentin verran viikossa, vo…
  continue reading
 
Tässä Business Mojo -klassikkojaksossa Jari tarkastelee keskittymiskykyä ja sitä, miten se on tämän päivän yhteiskunnassa yhä tärkeämpi taito.Sinullekin on varmasti tuttu sellainen tilanne, että luet jotain (kirjaa, artikkelia, raporttia tms.) ja yhtäkkiä huomaatkin, että et muista edellisestä sivusta yhtään mitään.Tai sitten olet havahtunut arjess…
  continue reading
 
Olet varmasti joskus kuullut, miten joku toteaa, että hän ei vaihtaisi elämästään päivääkään. Olet saattanut miettiä niin jopa itse. Ei kannattaisi, sillä kyseessä on mielen defenssi, puolustusmekanismin muoto, jolla suojelemme haurasta psyykettämme. Todellisuudessa jokaisella ihmisellä on elämässään asioita, joita kannattaisi katua. Katuminen kehi…
  continue reading
 
Tuntuuko sinusta koskaan, että olisit tomppeli? Jos ei tunnu, on aika huolestua. Se nimittäin tarkoittaa, että olet menettänyt kykysi havainnoida, että on olemassa asioita, joista et itse asiassa ymmärrä oikeastaan mitään. Tämänkertaisessa jaksossa Jari pohtii irrationaalisuutta ja erityisesti sitä, onko perusteltua maksaa huippujohtajille parhaimm…
  continue reading
 
Tämän viikon klassikkojaksona julkaisemme Mojo Mornings -podcastin jakson, jossa Jari käsittelee vaikeaa mutta hyödyllistä aihetta, kateutta. Tätä tallennetta tehdessään Jari oli lukenut pohjatyöksi Robert Greenen kirjan The Laws of Human Nature. Greenen kirjoitusmetodi on kertoa tarinoita historiallisista henkilöistä, joiden käänteistä ja kohtaloi…
  continue reading
 
Tämänkertaisessa jaksossa Jari pohtii kapinallisuutta – mikä sitä synnyttää ja mitä se aiheuttaa. Usko tai älä, yksi merkittävimmistä kapinallisuutta ennustavista tekijöistä on se, kuinka monta vanhempaa sisarusta ihmisellä on. Perhedynamiikan ja kapinallisuuden yhteyden lisäksi Jari pohtii sääntöjen selittämisen ja sääntöjen asettamisen suhdetta s…
  continue reading
 
Hei, ystävä. Ei aina uutta, vaan uudestaan.Tällä viikolla julkaisemme arkistoista Mojo Mornings -podcastin jakson, jossa Jari käsittelee menestyksen ja onnellisuuden suhdetta.Tämä kyseinen jakso synnytti julkaisunsa aikaan jonkin verran keskustelua, koska kävelypodcastia tuottaessaan Jari kohtasi rouvan, jonka kanssa hänellä oli eriävät kannat siit…
  continue reading
 
Koska tuomiota antavan omien kainaloiden tulee kostua. Tässä jaksossa Jari käsittelee armoa, anteeksiantoa ja katumusta. Viitekehyksenä toimii viime aikoina paljon julkisuutta saaneet SDP:n puoluesihteeri Mikkel Näkkäläjärven vanhat synnit. Jari soitti Näkkäläjärvelle ja selvitti, mitä tapahtumien taustalta löytyy sekä kuinka aitoa hänen katumuksen…
  continue reading
 
Me emme ole syyllisiä siihen, millainen elämämme on tänään, mutta me olemme vastuussa siitä, millainen se on tulevaisuudessa.Tässä jaksossa Jari tarkastelee vastuun tematiikkaa – ja kyseenalaistaa merkittävän osan viimeisten vuosikymmenten aikana oppimaansa.Kysy Jarilta, Jari vastaa tulevissa jaksoissa: https://jarisarasvuo.fi/kysyKuuntele ja tilaa…
  continue reading
 
Yle Puheen Jari Sarasvuo -monologeja on kuunneltu miljoonia kertoja. Ohjelman paluuta on pyydetty vuosikausia. Nyt on aika julkaista uusia Jari Sarasvuo -monologeja. Tämä on Jari Sarasvuo podcast – suosikkipalvelussasi joka keskiviikko. Voit osallistua ohjelman tekemiseen kysymällä Jarilta kysymyksiä: jarisarasvuo.fi/kysy.…
  continue reading
 
Oli Finncon 2016 ja sarjakuvatatailija Marja Siira tuli Sohvaan vieraaksi puhumaan elokuvallisuudesta sarjakuvakerronnassa. Käymme läpi elokuva- ja sarjakuvakerronnan yhtäläisyyksiä ja eroavaisuuksia tässä live-yleisön edessä äänitetyssä spesiaali-jaksossa.kirjoitukset.net@marjasii istagramissaKirjoittanut TM-FILMS
  continue reading
 
Loading …

Pikakäyttöopas