JAMA julkinen
[search 0]
Lisää
Download the App!
show episodes
 
MPA on ohjelma maailman uutistapahtumien taustoista, kertoo ihmisistä ja elämästä uutisvirran takana ja vie kuuntelijan matkalle toisenlaiseen todellisuuteen. Ohjelmaa tekevät Ylen ulkomaantoimittajat, kirjeenvaihtajat ja avustajat. Yle Radio 1 lauantaisin klo 12.05, Radio Suomi sunnuntaisin klo 13.30.
  continue reading
 
Loading …
show series
 
Venäjän presidentti Vladimir Putin on toistuvasti väläyttänyt ydinaseuhkaa Ukrainan sodan aikana. Viimeksi Putin varoitti ydinasekonfliktista, jos länsi lähettää joukkoja Ukrainaan.Ohjelmassa kysytään ydinasepolitiikan asiantuntijoilta, miten Putinin jatkuvaan ydinuhitteluun tulisi suhtautua ja missä jamassa on Naton ydinasepelote.Lisäksi suomalais…
  continue reading
 
Sota Ukrainassa on paljastanut EU:n puolustustarviketuotannon heikkoudet ja riittämättömyydet. Esimerkiksi tykistöammuksia ei saada tuotettua Euroopassa lähellekään tarpeeksi. Valtaosa Euroopan asehankinnoista tehdään edelleen EU:n ulkopuolelta, etenkin Yhdysvalloista. Asetuotannon alisuoriutumisesta on syytetty etunenässä Saksaa. Ohjelmassa kuulta…
  continue reading
 
Useassa meneillään olevassa sodassa ja konfliktissa sodan oikeussäännöistä ei piitata. Venäjä iskee Ukrainassa toistuvasti siviilikohteisiin, Israelia syytetään kansanmurhasta Gazassa.Ohjelmassa kuullaan, kuinka ukrainalaiset dokumentoivat Venäjän sotarikoksia. Niitä on hyökkäyssodan alettua koottu jo useita tuhansia.Myös Kansainvälinen rikostuomio…
  continue reading
 
Gazassa yli viisi kuukautta jatkunut sota on ajanut siviilit nälänhädän partaalle. Avustusjärjestöjen mukaan Israel tarkoituksellisesti vaikeuttaisi avun perillemenoa. Avustusrekkoja pääsi helmikuussa Gazaan keskimäärin sata päivässä, kun tarve olisi 500–600 rekalle.Maailmanpolitiikan arkipäivää -ohjelmassa kysytään humanitaarisen avustustyön asian…
  continue reading
 
Vihreässä siitymässä tarvitaan mineraaleja tarvitaan muun muassa akkuihin ja puhelimiin. Harvinaisia maamineraaleja on valtamerten pohjalla. Norja voi ensimmäisenä maana maailmassa avata talousalueellaan kaupallisen kaivostoiminnan. Suurkäräjät hyväksyi periaatteen tammikuussa. Tyynenmeren saarivaltio Nauru virittelee yhteistyötä kanadalaisen kaivo…
  continue reading
 
Venäjän opposition tulevaisuus on epävarma keulahahmonsa Aleksei Navalnyin kuoleman jälkeen. Osa näkisi mielellään Navalnyin lesken Julija Navalnajan hajanaisen opposition yhdistävänä voimana.Oppositio suunnittelee jonkinlaista voimannäyttöä ensi viikon näytösvaaleissa, joissa Putinilla ei ole varteenotettavia vastaehdokkaita.Venäjän opposition til…
  continue reading
 
Vaalivuosi Yhdysvalloissa on kärjistämässä maan kahtiajakoa entisestään. Edellisten vaalien jälkeen jopa koko demokraattinen prosessi oli vaakalaudalla, kun presidentinvaalituloksen vastustajat hyökkäsivät kongressiin. Maailmanpolitiikan arkipäivää -ohjelman 60-vuotisjuhlavuoden toisessa erikoisjaksossa pohditaan mikä repii Yhdysvaltoja kahtia.Pola…
  continue reading
 
Venäjän suurhyökkäys Ukrainassa alkoi kaksi vuotta sitten.Sota on muuttanut maailmaa entistä epävakaammaksi. Lännen valta horjuu.Maailman maat etsivät liittolaisuuksia ilman vanhoja sitoumuksia ja riippuvuuksia.Yhdysvaltain tulevat presidentinvaalit väijyvät kaiken taustalla - muuttuko Yhdysvaltain ja Euroopan Nato-suhde.Maailma liikkeessä ja vanha…
  continue reading
 
Sota Ukrainassa on hyydyttänyt yhteistyön myös arktisilla alueilla. Samaan aikaan alueen turvallisuuspoliittinen jännite on kasvanut. Venäjä on lisännyt sotilaallista läsnäoloaan pohjoisessa ja hakee itselleen uusia yhteistyökumppaneita Aasiasta.Ohjelmassa kuullaan asiantuntija-arvioita siitä, millaisia yhteistyön edellytyksiä arktisella Venäjän ja…
  continue reading
 
Kaakkoisaasialaisessa Myanmarissa sotilasjuntta on hallinnut julmin ottein jo kolme vuotta, mutta nyt sen asema horjuu. Junttaa vastustava, monen etnisen ryhmän muodostama oppositio on saavuttanut viime kuukausina taistelumenestystä.Ohjelmassa kuullaan asiantuntija-arviot siitä, onko juntan valta Myanmarissa romahtamassa. Lisäksi nuori oppositioakt…
  continue reading
 
Rajatilanne on muutoksessa eri puolilla Eurooppaa. Britanniassa pohditaan turvapaikanhakijoiden lennättämistä Ruandaan. Yksi Britannian EU-eron, brexitin tavoitteista oli vähentää maahanmuuttoa. Nettomuutto on kuitenkin ennätyksellinen korkeaa. Tulijoista vain murto-osa on saapunut veneillä. Venäjän hyökkäyssota hiljentää rajaseutua pohjoisessa Nor…
  continue reading
 
Intia hakee talouskasvunsa vauhdittamana vahvempaa maailmanpoliittista jalansijaa. Samaan aikaan kuitenkin sisäiset jännitteet Intian eri väestöryhmien kesken ovat kasvaneet pääministerin hindunationalististen ja autoritaaristen otteiden keskellä.Intian nousun merkkinä miljoonan ihmisen slummi aiotaan purkaa. Ohjelmassa käydään purkutuomion saanees…
  continue reading
 
Maailman väestö lihoo nyt ennennäkemättömästi. Jopa yli puolet ihmisistä on ennusteiden mukaan ylipainoisia vuoteen 2035 mennessä.Samaan aikaan Tanska rikastuu ihmisten liikakiloilla, sillä Euroopan arvokkaimmaksi yritykseksi on noussut laihdutuslääkettä valmistava tanskalaisyhtiö.Ohjelmassa kuullaan tanskalaisilta laihdutuslääkkeen käyttäjiltä kok…
  continue reading
 
Venäjän presidentti Vladimir Putin jatkaa tuhoisaa hyökkäyssotaansa Ukrainassa pian kolmatta vuotta. Kotimaassaan hän on hiljentänyt vastustajansa kovalla kädellä.Maailmanpolitiikan arkipäivää -ohjelma täyttää 60 vuotta. Vuoden ensimmäisessä juhlajaksossa Ylen entiset Venäjän-kirjeenvaihtajat Jyrki Saarikoski ja Hilkka Hyrkkö pohtivat, miksi Venäjä…
  continue reading
 
Alkanut vuosi on vaalien supervuosi. Lännessä sekä Yhdysvalloissa että EU:ssa äänestetään. Vaalien yllä leijuu valeuutisten ja disinformaation uhka, sillä esimerkiksi Venäjä käyttää entistä enemmän rahaa informaatio-operaatioihinsa. Ohjelmassa haastateltavan disinformaatioasiantuntijan mukaan Venäjä hakee koko ajan uusia väyliä propagandansa levitt…
  continue reading
 
Päättyvänä vuonna vanhat sodat ovat jatkuneet ja uusia alkanut. Maailmanpolitiikan arkipäivää-ohjelma yrittää vaikeaa tehtävää, myönteisten asioiden löytämistä synkästä uutisvirrasta. Positiivisia kehityskulkuja pohtivat professorit Vesa Kiviniemi Oulun yliopistolta, Katarzyna Zysk International Relations and Contemporary History at the Norwegian I…
  continue reading
 
Ukrainan auttaminen onnahtelee nyt pahoin molemmin puolin Atlanttia. Sekä Yhdysvalloissa että EU:ssa kymmenien miljardien apupaketit ovat jumissa. EU:ssa Unkari jarruttaa apupäätöksiä. Yhdysvalloissa Ukrainan auttaminen näyttää joutuneen demokraattien ja republikaanien sisäpoliittisen väännön pelinappulaksi. Ohjelmassa käydään Yhdysvaltain kongress…
  continue reading
 
Notkahtaneet Pisa-tulokset ovat huolettaneet tällä viikolla useassa länsimaassa. Lähes kaikissa OECD-maissa tulokset heikkenivät neljän vuoden takaisesta. Etelänaapurimme Viro näyttää pärjäävän Euroopassa parhaiten. Erityisesti virolaiset pojat oppivat koulussa paremmin kuin suomalaiset.Ohjelmassa käydään Virossa selvittämässä, mihin perustuu Viron…
  continue reading
 
Tekoäly kehittyy nyt hengästyttävää tahtia. Tulevaisuudessa siintää jo mahdollisuus, että ihminen ei välttämättä olekaan enää maailman älykkäin olio. Ratkaisevan tärkeää olisi hallita tekoälyn kehitystä, jotta syntyisi ihmiskuntaa palveleva eikä sitä orjuuttava järjestelmä. EU on etunenässä kehittämässä sääntelyä. Ohjelmassakuullaan asiantuntija-ar…
  continue reading
 
YK:n ilmastokokous pidetään marras-joulukuussa Arabiemiirikuntiin kuuluvassa Dubaissa. Maailman valtiot ovat pahasti jäljessä ilmastotoimissa, ja Pariisin ilmastosopimuksessa linjattu tavoite rajata ilmaston lämpeneminen puoleentoista asteeseen uhkaa karata. YK:n pääsihteeri haluaisi Dubaissa sovittavan selvästä aikataulusta fossiilisista polttoain…
  continue reading
 
Suomeen saapui 50 vuotta sitten ensimmäiset Euroopan ulkopuoliset pakolaiset. Parin sadan chileläispakolaisen joukolla oli keskeinen rooli Suomen maahanmuutto- ja pakolaispolitiikan muotoutumisessa. Mitä chileläisten kotoutumisesta Suomeen voitaisiin oppia nykypäivänä?Ohjelmassa tavataan ensimmäisen ja toisen polven chileläissuomalaisia. Lisäksi ku…
  continue reading
 
Euroopassa yritetään käydä läpi kolonialismin aikakautta ja sen väärinkäytöksiä yhdessä entisten siirtomaiden kanssa. Samaan aikaan maailmassa syntyy uusia taloudellisia ja poliittisia riippuvuuksia. Maailmanpolitiikan arkipäivää-ohjelma pohtii tällä viikolla, keitä ovat uudet siirtomaaherrat ja mistä uusia alusmaita löytyy. Samaan aikaan vanhat va…
  continue reading
 
Israelissa enemmistö kansasta syyttää pääministeri Benjamin Netanjahua siitä, että Hamas onnistui verisessä terrori-iskussaan. Gazan sodan keskelläkin Israelissa vaaditaan nyt vastauksia tiedustelun epäonnistumiseen, ja osa haluaa pääministerin eroavan. Ohjelmassa kuullaan israelilaisilta, millaisella vedenjakajalla he katsovat maansa nyt olevan, j…
  continue reading
 
Hyökkäyssota Ukrainaan horjuttaa Venäjän asemaa Keski-Aasiassa. Alueen entiset neuvostotasavallat eivät ole asettuneet tukemaan sodassa Venäjää eivätkä ole tunnustaneet Ukrainalta vallattuja alueita Venäjän osiksi. Ohjelmassa haastateltavien asiantuntijoiden mukaan sota onkin etäännyttänyt Keski-Aasian maita Venäjästä. Esimerkiksi Kazakstanissa osa…
  continue reading
 
Slovakia sai tällä viikolla hallituksen, jota johtaa Venäjä-myönteinen Robert Fico. Hän haluaa lopettaa Slovakian aseavun Ukrainalle ja patistaisi Ukrainan rauhanneuvotteluihin Venäjän kanssa pikimiten. EU:ssa hänen Venäjä-mielinen hengenheimolaisensa on Unkarin Victor Orbán.Ohjelmassa pohditaan, kuinka käy EU:n yhteiselle Ukrainan tukirintamalle. …
  continue reading
 
Palestiinalaisten äärijärjestö Hamasin raaka yllätyshyökkäys Israeliin syöksi Lähi-idän taas sotaan. Israel on tehnyt Gazaan viikon ajan tuhoisia ilmaiskuja, ja sadat tuhannet ihmiset ovat jättäneet kotinsa. Ohjelmassa haastateltavien asiantuntijoiden mukaan Israel syyllistyy nyt kansainvälisen oikeuden vastaisesti siviilien kollektiiviseen rankais…
  continue reading
 
Valko-Venäjä on Ukrainan sodan myötä ajautunut entistä tiukemmin Venäjän syliin. Putin käyttää Valko-Venäjän aluetta hyökkäyssotansa tukena. Putinille itsevaltainen johtaja Aljaksandr Lukashenka onkin hyödyllinen liittolainen, joka tekee niin kuin Putin käskee. Oppositio on nujerrettu ja elää valtaosin maanpaossa Liettuassa. Siellä heihin on alettu…
  continue reading
 
Vieraslajit ovat maailmanlaajuinen ja kasvava ongelma. YK:n tuoreen raportin mukaan ne aiheuttavat vuodessa jo yli 400 miljardin euron kustannukset. Ohjelmassa haastateltavien YK-raportin laatijoiden mukaan vieraslajien pysäyttäminen vaatii paljon nykyistä enemmän kansainvälistä yhteistyötä.Ohjelmassa selviää, kuinka vieraslajit edesauttoivat Havai…
  continue reading
 
Venäjällä on kulunut jo vuosi siitä, kun presidentti Vladimir Putin julisti osittaisen liikekannallepanon. Lisäsotilaiden saaminen rintamalle ei kuitenkaan ole ratkaissut sotaa. Sodan pitkittyessä Putinin arvioidaan laskevan myös sen varaan, että länsi väsyy Ukrainan tukemiseen.Ohjelmassa pohditaan, millainen on Putinin pitkä peli Ukrainassa, joka …
  continue reading
 
Ukrainan kesän alussa alkanut vastahyökkäys on edennyt hitaammin kuin moni toivoi. Asiantuntijoiden mukaan Venäjä ehti tehdä puolustuslinjoista laajoine miinoituksineen niin vahvat, ettei nopea eteneminen ole ollut mahdollista. Ohjelmassa pohditaan, miten käy vastahyökkäykselle nyt, kun syksy ja talvi jo kolkuttelevat ovella. Lisäksi kysytään, kuin…
  continue reading
 
Ranskassa tuli tällä viikolla voimaan musliminaisten käyttämän abaya-asun kielto julkisissa kouluissa. Ranskan hallitus sanoo haluavansa vaalia maan sekulaarisuutta; arvostelijoiden mukaan musliminaisilta viedään mahdollisuus itse valita vaatetuksensa. Myös Tanskassa on pohdittu hiljattain huivikieltoa peruskouluihin. Ohjelmassa kuullaan raportit R…
  continue reading
 
Ruotsi on joutunut islamistiterroristien silmätikuksi maassa tehtyjen useiden Koraanin polttamisten vuoksi. Ruotsi onkin nostanut terroriuhkatasoaan korkeimmilleen vuosikausiin.Ohjelmassa haastateltava terrorisimitutkija Magnus Ranstorp pitää Ruotsin turvallisuustilannetta vaikeimpana koko monikymmenvuotisella urallaan. Asiantuntijoiden mukaan Kora…
  continue reading
 
Putinin Venäjä on rakentanut vuosia itselleen myötämielistä joukkoa Euroopan radikaalioikeistosta. Se on tukenut miljoonilla eri maiden populistisia oikeistopuolueita, mutta tavoittelemaansa yhtenäistä rintamaa se ei Ukrainan sodan taakse niistä ole saanut. Ohjelmassa käydään läpi, miten sota Ukrainassa jakaa Euroopan radikaalioikeistoa. Lisäksi ku…
  continue reading
 
Venäjän hyökkäyssota on pannut myös kehitysyhteistyön palikat monessa länsimaassa uuteen asentoon. Panostuksia on osassa Eurooppaa siirretty Ukrainan auttamiseen. Näin aikoo toimia myös Suomi.Ohjelmassa pohditaan, miten käy kehitysyhteistyön ukrainalaisten hädän keskellä. Kuullaan myös, mitä kenialainen kehitysyhteistyökumppani ajattelee Suomen keh…
  continue reading
 
Nopeasti vaihtuvat sään ääri-ilmiöt ovat kurittaneet erityisesti tänä kesänä Eurooppaa.Monissa maissa on ryhdytty toimiin sään aiheuttamien haittojen torjumiseksi.Maailmanpolitiikan arkipäivää-ohjelmassa tarkastellaan tällä viikolla sitä, miten kaupunkeja rakennetaan turvallisemmiksi Hollannissa ja miten Alpeilla opetellaan varautumaan kuivuuteen. …
  continue reading
 
Arktinen alue kiinnostaa suurvaltoja yhä enemmän nykyisessä jännityneessä maailmantilanteessa. Kiina ei ole arktinen valtio, mutta se on viime vuosina aktivoitunut pohjoisessa.Tässä Maailmanpolitiikan arkipäivää -ohjelmassa tarkastellaan arktisen suurta peliä, kuten sitä, mitä Kiina pohjoisessa tavoittelee.Ohjelman toimittaa Erja Tuomaala. Äänitark…
  continue reading
 
Eutanasiaan ja kuolinapuun liittyvät lait ovat viime vuosina edenneet länsimaissa. Tuoreimpana Portugali laillisti eutanasian tänä keväänä. Eutanasiapolitiikassa edelläkävijänä pidetään Hollantia, joka hiljattain päätti sallia eutanasian tiukoin ehdoin myös alle 12-vuotiaille. Ohjelmassa kuullaan raportti Hollannista. Lisäksi kysytään miltä eutanas…
  continue reading
 
Kiina dominoi vihreän siirtymän teknologioita aurinkopaneeleista akkuihin. EU:n vihreä siirtymä eli irtautuminen fossiilienergiasta nojaakin vahvasti Kiinaan. Ohjelmassa haastateltavien asiantuntijoiden mukaan EU on vähintään vuosikymmenen Kiinaa jäljessä, mutta kiveen hakattu ei Kiinan valta-asema ole, kunhan Eurooppa alkaa ripeästi kehittää omaa …
  continue reading
 
Nato-maat ovat sopineet puolustuksen vahvistamisesta Vilnan huippukokouksessaan. Ukrainan pettymykseksi sille ei herunut Vilnasta selvää Nato-jäsenyysaikataulua. Ruotsi sen sijaan helpottui, kun Turkki lupasi viimein hyväksyä maan Nato-jäsenyyden.Ohjelmassa kysytään asiantuntijoilta, millaiselta näyttää Nato ja sen Ukraina-suhde Vilnan jälkeen. Lis…
  continue reading
 
Maailmanpolitiikan arkipäivää osallistuu radio 1:n Juurien kesä -teemaan.Nostalgia on poliittisena viestinä hyvin voimakas ja paljon käytetty. Erityisesti populistiset liikkeet viittaavat vanhoihin hyviin aikoihin, jotka tulee saada takaisin.Nykymenoa pidetään rappiollisena ja mennyttä aikaa muistellaan hyveellisenä, turvallisena ja vakaana.Maailma…
  continue reading
 
Maailmanpolitiikan arkipäivää osallistuu radio 1:n Juurien kesä -teemaan. Norjassa julkistettiin kesäkuun alussa totuus- ja sovintokomission raportti. Siinä käsitellään saamelaisten sekä Norjaan aiemmin muuttaneiden suomalaisten pakko-norjalaistamista. Ohjelmassa kuullaan, miten norjalaistamispolitiikkaa jyrättiin läpi, sekä mitä seurauksia sillä o…
  continue reading
 
Venäjän Ukrainaa vastaan käymän hyökkäyssodan varjossa jatkuu maan vähemmistökielien hiljainen näivettyminen. Venäjällä on valtava kirjo kieliä, mutta kaupungistuminen ja muuttoliike syövät yhä nopeammin pieniä kieliryhmiä. Ohjelmassa vieraillaan Karjalan ja Komin tasavalloissa kuulostelemassa, mitä kuuluu sukukielillemme. Sen on toimittanut Ylen V…
  continue reading
 
Matkailun arvioidaan palaavan tänä vuonna pandemiaa edeltäneisiin huippulukemiin vaikeista taloustilanteista huolimatta. Turkki havittelee kohteisiinsa inflaation kurittamia eurooppalaisturisteja. Baltiassa matkailunäkymiä sen sijaan synkistää Ukrainan sodan vähentämä risteilymatkustaminen.Samaan aikaan ilmastonmuutos haastaa kehittämään kestävää m…
  continue reading
 
Suomi on ollut nyt kaksi kuukautta Naton täysjäsen. Kovin paljon Suomen Nato-politiikasta ei hallitusneuvottelujen vielä käynnissä ollessa tiedetä. Kantoja pitäisi asiantuntijoiden mukaan alkaa muodostaa Vilnan huippukokoukseen esimerkiksi Naton puolustussuunnitteluun sekä Ukrainan ja Naton suhteeseen. Ohjelmassa haastateltava Britannian Nato-suurl…
  continue reading
 
Tekoäly mullistaa maailmaa kovaa vauhtia, ja arvioiden mukaan jopa satoja miljoonia töitä automatisoituu tekoälyn myötä. Ohjelmassa kysytään asiantuntijoilta, mikä rooli jää ihmiselle tekoälyn kehittyessä. Yhdysvalloissa tunnetun tekoälysovelluksen Chat GPT:n valmistajakin haluaa alalle säätelyä. Ohjelmassa kuullaan myös, miksi Italia määräsi Chat …
  continue reading
 
Serbialle Venäjä on läheinen kumppani Ukrainan sodasta huolimatta. Ainoana maana Euroopassa Serbia ei ole mukana lännen asettamissa Venäjä-pakotteissa. Serbian lämmin Venäjä-suhde hiekoittaa jo Serbian pyrkimyksiä EU:n jäseneksi. Ohjelmassa kysytään asiantuntijoilta, miksi Serbia tasapainoilee lännen ja Venäjän välissä. Lisäksi kuullaan tavallisilt…
  continue reading
 
Ilmastoasiantuntijoita huolettaa, että Venäjän hyökkäyssodan ruokkima talouskriisi ja geopoliittiset jännitteet hiekoittavat myös kansainvälisiä ilmastonmuutoksen vastaisia toimia. Jo nyt Euroopassa esimerkiksi Ruotsi on hidastanut ilmastotoimiaan, ja kasvihuonekaasupäästöt ovat siellä kääntymässä nousuun. Myös Yhdysvalloissa Bidenin hallinto on an…
  continue reading
 
Yhdysvalloissa Pohjois-Dakotasta tuli huhtikuun lopussa neljästoista abortin kieltänyt osavaltio. Aborttikiellot mahdollistuivat sen jälkeen, kun korkein oikeus kumosi perustuslaillisen aborttioikeuden viime kesänä. Nyt miljoonilla naisilla ei ole pääsyä lisääntymisterveydenhoitoon. Ohjelmassa haastateltavat asiantuntijat puhuvat jo ihmisoikeus- ja…
  continue reading
 
Britanniassa valmistaudutaan kuningas Charles III:n kruunajaisiin. Enemmistö briteistä kannattaa monarkian säilyttämistä. Ohjelmassa kysytään tutkijalta, mikä on taannut kuningashuoneiden suosion paitsi Britanniassa myös muualla modernien demokratioiden Euroopassa. Ohjelmassa kuullaan, kuinka kuninkaallisiin suhtaudutaan Skotlannissa ja Tanskassa. …
  continue reading
 
Ranskan presidentti Emmanuel Macron vieraili Kiinassa kuun alussa ja aiheutti Euroopassa arvosteluryöpyn. Kriitikoiden mukaan Macron pelasi Pekingin pussiin ja teki hallaa paitsi Euroopalle myös transatlanttisille suhteille Kiinaa myötäilevillä lausunnoillaan. Kiinassa Macron saikin paikoin rock-tähden vastaanoton, mutta matkaa on kritikoitu myös k…
  continue reading
 
Loading …

Pikakäyttöopas