Digi Ja Väestötietoviraston julkinen
[search 0]
Lisää
Download the App!
show episodes
 
Artwork

1
Sujuva Suomi

Digi- ja väestötietovirasto

Unsubscribe
Unsubscribe
Kuukausittain
 
Digi- ja väestötietoviraston Sujuva Suomi -podcast pureutuu digiloikkaan eli muutokseen, jota koronaviruksen aiheuttama poikkeustilanne vauhdittaa.
  continue reading
 
Loading …
show series
 
Kun liikenne- ja viestintäministeri Timo Harakka taannoin osallistui maanpuolustuskurssille, siellä mietittiin kovasti, miten kriisin koittaessa välttää valmiuslain käyttöönottoa. Hän kertoo Digi- ja väestötietoviraston pääjohtaja Janne Viskarille, millaisen kontrastin harjoituksen opit loivat melkoisen kontrastin sille, mitä tänä piti tehdä. Minis…
  continue reading
 
Muutosvalmentaja Anna Perhon sanoin kriisi on muutos, jota kukaan ei ole tilannut. Digi- ja väestötietoviraston pääjohtaja Janne Viskari keskustelee hänen kanssaan sitä, miten koronakevät vaikutti yksilöiden elämään, etenkin työpaikoilla. Millaisia muutoksia työelämässä tapahtui koronakriisin myötä? Miten ihmiset aliarvioivat muutoskykynsä, kuinka …
  continue reading
 
Kelan verkkopalveluissa asioitiin – tunnistautuneena! – viime vuonna miljoona kertaa joka viikko. Millainen kehitys on ollut keväällä 2020, kun koronavirus on pakottanut sekä organisaation itsensä että sen asiakkaat käyttämään etäyhteyksiä enenevissä määrin? Nina Nissilä on Kelan it-palveluista ja yhteisistä palveluista vastaava johtaja. Hän keskus…
  continue reading
 
Keräämme paljon laadukasta tietoa, jota voitaisiin käyttää esimerkiksi erilaisten henkilökohtaisesti räätälöityjen oppimispolkujen rakentamiseen, mutta osataanko tietoa hyödyntää kunnolla? Tällaisia seikkoja pohtii opetus- ja kulttuuriministeriön kansliapäällikkö Anita Leikoinen yhdessä Janne Viskarin kanssa. Millaisesta muutoksesta koulutuksessa k…
  continue reading
 
Sosiaali- ja terveysministeriön kansliapäällikkö Kirsi Varhila sanoo, että terveydenhuollon digitalisaation suuria haasteita on oikea-aikainen ennakointi, joka vaatii erilaisten tietojen yhdistelyä. Mutta miten se tehdään niin, että kansalaisten luottamus säilyy? Janne Viskarin ja Varhila keskustelevat myös siitä, miksi kotihoidon ja tehostetun pal…
  continue reading
 
Mitkä ovat kolme lähestymistapaa, joilla digitalisaation vaikutuksia turvallisuuteen pohditaan sisäministeriössä? Sisäministeriön kansliapäällikkö Ilkka Salmi keskustelee Janne Viskarin kanssa paitsi kotimaisista kehityssuunnista, myös vertailee kehitystä ulkomaiden suuntaan sekä vastaa samalla edellisessä jaksossa esitettyyn kysymykseen siitä, mit…
  continue reading
 
Liikenne- ja viestintäministeriön kansliapäällikkö Harri Pursiainen keskustelee Janne Viskarin kanssa digitaalisesta Suomesta. Miten 5G-verkot saadaan rakennettua koko Suomeen ja mikä vaikutus on digitaaliseen tasa-arvoon sillä, jos kattavuus on ei ole heti täydellinen? Entä millaista mallia EU:n sisäisestä roaming-hinnoittelusta voisi ottaa muille…
  continue reading
 
Oikeusministeriön kansliapäällikkö Pekka Timonen keskustelee Janne Viskarin kanssa valtion digitalisaatiohankkeiden vahvuuksista ja heikkouksista. Missä järjestyksessä järjestelmiä pitäisi kehittää ja miten kehitysprosesseista saataisiin notkeampia? Entä miten huolehditaan siitä, että tietojärjestelmien käytettävyys pysyy hyvällä tasolla? Ja löytyi…
  continue reading
 
Martti Hetemäki on Valtiovarainministeriön kansliapäällikkönä avainpaikalla, kun Suomen tulevaisuutta ratkotaan. Hän keskustelee Janne Viskarin kanssa siitä, miten rakentaa pohjoismaisella yhteistyöllä kilpailuetua EU:sta ponnistaville yrityksille ja julkisen sektorin teknologiaratkaisuille. Entä millaisia oppeja teknologian organisaatioiden mukaut…
  continue reading
 
Julkisen sektorin digipalveluihin saataisiin parempi yhteentoimivuus, jos niiden kehittämisessä voisi tarjota porkkanan sijaksi myös keppiä, ehdottaa Ville Peltola. Teknologiateollisuuden digitalisaatiojohtajan mielestä liikennepalvelulaista voitaisiin kopioida mahdollisuus antaa sanktioita sellaisille tahoille, jotka kehittävät sähköistä asiointia…
  continue reading
 
Digitalisaatio poistaa yrityksiltä tekosyyn olla kuuntelematta asiakasta. Tietoa kertyy koko ajan, joten organisaatio pitää järjestää niin ketterästi, että siihen voidaan myös reagoida jatkuvasti, ylintä johtoa myöten. OP Ryhmän pääjohtaja Timo Ritakallio keskustelee Väestörekisterikeskuksen ylijohtaja Janne Viskarin kanssa myös muun muassa siitä, …
  continue reading
 
Kun Mikko Rusama aloitti Helsingin kaupungin digitalisaatiojohtajana, pormestari Jan Vapaavuoren ohje hänelle oli ”tutustu organisaatioon ja kerro mitä pitää tehdä”. Rusama keskustelee Väestörekisterikeskuksen ylijohtaja Janne Viskarin kanssa siitä, miksi CDO:n tehtävänä on myös organisaation kulttuurin muuttaminen, millaisia pullonkauloja digitali…
  continue reading
 
Startup-sijoittaja, sarjaepäonnistuja, hallitusamatööri ja tietokirjailija Kim Väisänen keskustelee Janne Viskarin kanssa siitä, miksi ja miten kansalaiset saadaan käyttämään viranomaisten digipalveluita. Avainasemassa on kuuden sentin sääntö eli se, että kaiken pitää sujua peukalon mitalla (6 cm). Tarjolla on myös näkemyksiä siitä, millaisissa asi…
  continue reading
 
Miten tekoälyn vastuullisesta ja läpinäkyvästä käytöstä tehdään helppoa? Meeri Haatajan perustama Saidot on kasvuyritys, joka haluaa ratkaista tämän ongelman. Haataja veti Suomen Tekoälyohjelman Etiikka-työryhmää ja on käynyt kuultavana muun muassa EU:n korkean tason asiantuntijaryhmässä, joka julkaisi keväällä 2019 suosituksensa eettisen tekoälyn …
  continue reading
 
Janne Viskari keskustelee Accenturen teknologiajohtaja Tomas Nyströmin kanssa siitä, millaisia seurauksia on teknologiakehityksen demokratisoitumisella. Miten tasapainottaa datan jakelun kansalaiselle synnyttämä hyöty ja toisaalta yksityisyydensuoja? Onko digitaalisuuden edistäminen yksityisellä sektorilla ennen kaikkea reaktio markkinoiden muutoks…
  continue reading
 
Miten toimii organisaatio, jossa digijohtaminen ei ole vain yhden ihmisen harteilla? Elisan yritysasiakasyksikössä johtajana työskentelevä Anna-Mari Ylihurula keskustelee Janne Viskarin kanssa myös siitä, miten reguloidulla ja kilpailullulla alalla pärjätään.Kirjoittanut Digi- ja väestötietovirasto
  continue reading
 
Metson CDO Jani Puroranta kertoo, millaista kokeilutoimintaa pyöritetään Metson digital garage -testipajassa; miten IoT auttaa tekemään huoltokatkoista yllätyksettömiä; ja mikä onkaan oikea, jo nykyään käytössä oleva syy hyödyntää 3D-tulostamista. Häntä haastattelee Janne Viskari.Kirjoittanut Digi- ja väestötietovirasto
  continue reading
 
Miten lentoyhtiöstä tehdään älykäs matkailuekosysteemi? Tästä keskustellaan Suomi.fi-podcastin jaksossa, jossa studioon vieraaksi saapuu Finnairin CDO Katri Harra-Salonen. Hänen kanssaan digitalisaation avaamista uusista liiketoimintamalleista ja vanhojen työskentelytapojen muuttumisesta keskustelee Väestörekisterikeskuksen ylijohtaja Janne Viskari…
  continue reading
 
Digitalisaation muutosaalto iski media-alan kimppuun ensimmäisten joukossa eikä myllerrys ole vieläkään lakannut. Osin juuri siitä syystä Alma Median CDO Santtu Elsinen pitää työstään, jossa pitää koko ajan miettiä, miten pärjätään kilpailussa kotimaisten mediayhtiöiden ja ulkomaisten teknologiajättien kanssa. Hänen kanssaan keskustelee Väestörekis…
  continue reading
 
Väestörekisterikeskuksen ylijohtaja Janne Viskari keskustelee Keskon CDO Anni Ronkaisen kanssa muun muassa siitä, miten digitalisaatio näkyy kivijalkakaupassa, miten säilytetään luottamus siihen että asiakkaista kertyvää dataa käytetään oikein ja millainen kilpailuasemalla suomalaisilla yrityksillä on kansainvälisiä jättejä vastaan.…
  continue reading
 
Suomi.fi-podcastin kolmannella tuotantokaudella puhutaan yritysten digitalisaatiosta. Ensimmäisessä jaksossa Väestörekisterikeskuksen ylijohtaja Janne Viskari keskustelee Finavian CIO Harri Karjalaisen kanssa muun muassa siitä, millainen alustatalous lentokenttä on, miksi ihmisiä on hankala kontrolloida toiminnanohjausjärjestelmillä ja kuinka yhdis…
  continue reading
 
Suomi.fi-podcastin kevätkauden viimeisessä jaksossa kurkistetaan tulevaisuuteen, tapahtumahorisonttiin kauas budjettikauden tuolle puolen. Valtiovarainministerin erityisasiantuntijat Aleksi Kopponen ja Jouko Salonen kertovat, mikä on Aurora-tekoälyjen verkosto ja miksi siitä voi tulevaisuudessa kasvaa jokaisen kansalaisen digitaalinen kaksonen, jok…
  continue reading
 
NIH eli Not Invented Here -oireyhtymä tarkoittaa tilannetta, jossa uusia ideoita ei haluta ottaa käyttöön, koska niitä ei ole keksitty organisaation sisällä. Tässä Suomi.fi-podcastinn jaksossa kuullaan, miten nykyaikaiset toimintatavat rokottaavat NIH-oireyhtymää vastaan ja millaisia käytännön seurauksia on sillä, että kansalaisten digipalveluita k…
  continue reading
 
Jos tiedät minne olet menossa, mutta et ole varma miten sinne pääsee, kannattaa käyttää ketteriä kehitysmenetelmiä. Yleensä niistä puhutaan vain it-hankkeiden yhteydessä, mutta Suomi.fi-podcastissa kokeileva virkamies Johanna Kotipelto ja hankepäällikkö Jani Ruuskanen kertovat, miten sama lähestymistapa auttaa petraamaan valtionhallintoa myös bitti…
  continue reading
 
Paperittomasta asioinnista puhutaan usein digitalisaation automaattisena seurauksena, mutta ajattelemattomasti tehtynä se ei olekaan loikka eteenpäin vaan pikemminkin horjuva sivuaskel. Suomi.fi-podcastin jaksossa Janne Viskari ja Nina Nissilä kertovat, mitä järkevästi hoidettu paperiton asiointi vaatii ja miksi digitalisaatio ei ole vielä onnistun…
  continue reading
 
Digipalveluiden kehittyessä viranomainen palvelee missä tahansa ja milloin tahansa, kunhan osaa ilmaista asiansa kirjoittamalla. Siinä on omat sudenkuoppansa sekä kansalaiselle että virkamiehelle, joten Suomi.fi-podcastin tässä jaksossa mietitään Kotimaisten kielten keskuksen erityisasiantuntija Ulla Tiililän avulla, miten kuopat kierretään. Ohjelm…
  continue reading
 
Ihmiset joutuvat vieläkin kiikuttamaan papereita palvelupisteeltä toiselle, vaikka kaikki ovat samaa mieltä siitä, ettei se ole fiksu tapa järjestää viranomaisen palveluita. Suomi.fi-podcastin toisen kauden avausjaksossa käydäänkin kuulemassa, miten International House Helsinki on saanut koottua yhden katon alle nipun erilaisia palveluita erilaisil…
  continue reading
 
Suomella, Virolla ja Tanskalla on kaikilla maine julkisen sektorin digikehityksen edelläkävijöinä. Vaan miten käy, kun kolmen valtion välillä järjestetään tervehenkinen maaottelu? Haastateltavina Tanskassa asuva toimittaja Annukka Oksanen sekä Suomen Viron-instituutin ohjelmapäällikkö Anna Laine.Kirjoittanut Digi- ja väestötietovirasto
  continue reading
 
Jatkossa jokainen suomalainen voi saada viranomaisten viestit sähköisenä paperipostin sijaan, jos haluaa. Miten Suomi.fi-viestit toimivat, mitä kaikkea niillä voi tehdä, mitä niillä ei voi tehdä ja miksi? Missä vaiheessa verottaja siirtyy Suomi.fi-viesteihin ja miten pitkään niitä säilytetään? Väestörekisterikeskuksen ylijohtaja Janne Viskari vasta…
  continue reading
 
Nettipalveluiden käyttäjällä ei ole nykyään paljon sananvaraa siihen, mitä heidän tiedoillaan tehdään. MyData eli omadata on suuntaus, joka aikoo muuttaa tilanteen sekä viranomaisten että yritysmaailman puolella – ja Suomi on kehityksen etunenässä. Janne Viskari ja Nina Nissilä kertovat Mika Honkasen ja Antti ”Jogi” Poikolan kanssa, mistä siinä on …
  continue reading
 
Tietoturva on muutakin kuin huolella valittuja salasanoja – etenkin kun rakennetaan digipalveluita, joilla on viisi miljoonaa käyttäjää. Janne Viskari ja Nina Nissilä juontavat podcastin kolmannen jakson, jossa kuullaan haastateltavina myös F-Securen Erka Koivusta, VAHTI-pääsihteeri Kimmo Rouskua ja Kanta-palveluiden johtaja Marina Lindgreniä.…
  continue reading
 
Loading …

Pikakäyttöopas