Solu Ja Molekyylibiologian julkinen
[search 0]

Download the App!

show episodes
 
Podcast-ohjelmaa solujen ja niissä olevien proteiinien ihmeelliseen maailmaan. Solubilsan kurssi toimii johdantona ja kertauksena yliopistotasoiselle peruskurssille ja tarjoaa samalla mahdollisuuden syventävää biologian lukio-oppimäärässä opittuja tietoja. Kehitysbilsan kurssi auttaa kertaamaan yksilönkehityksen vaiheita ja toimii johdantona aineopintojen tasoiselle yliopistokurssille. Uutena sarjana syksyllä 2018 alkaa solubiologian historia, jossa aiheeseen liittyvää tutkimusta käsitellään ...
 
Loading …
show series
 
Vuorokausi ja vuosirytmin ylläpitäminen on eläimille keskeinen haaste etenkin tropiikin ulkopuolella. Muuttomatkan, lisääntymiskauden tai höyhenpeitteen vaihtaminen on tehtävä oikeaan aikaan koska muuten vaarantaa sekä oman että jälkeläisten turvallisuuden. Rytmi tehdään pääsääntöisesti hermostollisesti ja hormonaalisesti.…
 
Lämpötilat ja niihin sopeutumiset ovat keskeinen osa vertailevan fysiologian oppikirjoja. Eläimet joko pyrkivät mukauttamaan solutoimintoja muuttuviin ruumiinlämpöihin tai ylläpitämään solujen lämpötilaa tasaisena. Molemmissa tapauksissa lämpötila vaikuttaa runsaasti myös siihen, millaisessa ympäristöön pystymme elämään.…
 
Eläinten ympäristöönsopeutuminen 2 Metabolia. Energiankulutus on ymmärrettävästi kaikille eläimille välttämätön muuttuja. Mikäli syömme enemmän kuin kulutamme, meille kertyy massaa ja päinvastaisessa tapauksessa on vaarana nälkäkuolema. Mihin energiaa sitten kuluu ja miten energiankulutusta mitataan? Miten jotkin eläimet pystyvät elämään puolet elä…
 
Eläinten ympäristöön sopeutuminen eli vertaileva fysiologia selittää mekanismit, joiden avulla eläimet pystyvät selviytymään elämästä hengissä. Siinä yhdistyvät lääketieteellisen fysiologian perusperiaatteet eläinten laajaan kirjoon.ENVADAPT podcast sarja on suunnattu erityisesti yliopisto-opiskelijoiden lisämateriaaliksi, mutta se soveltuu kaikill…
 
Lihassolujen supistumisen säätely on eräs fysiologian suuria mysteereitä. Lihassolu on pitkälti erikoistunut pumppu, jonka hallittu lyheneminen saa luummel liikkeelle, veren virtaamaan ja myös verisuonten halkaisijan säädeltyä.Vastaavia säätelymekanismeja on itse asiassa myös kaikissa eritävissä soluissa, jolloin lihaksen toiminnan opettelu auttaa …
 
Kantasolututkimuksen kehitys on on ollut ällistyttävän nopeaa ja siksi sen seuraaminen on käytännössä mahdotonta. Tutkimuksella pyritään toisaalta löytämään mahdollisuuksia sairauksien hoitamiseen ja toisaalta kantasolut jatkuvasti jakautuvina mahdollistavat niiden käytön esim. rokotteiden kehitystyössä.Jos elimistössämme on tällaisia erilaistumatt…
 
Valitettavasti yksilönkehityksessä ei aina käy kuten Strömsössä vaan melko suuri osa kehittymään lähtevistä alkioista kuolee ennen syntymää. Merkittävin tekijä tälle on kromosomistomutaatiot eli kromosomien väärä määrä hedelmöittyväsäs munasolussa. Mutaatiot voivat myös aiheuttaa monia kehityshäiriöitä.…
 
Vaikka siittiöitä eritetään runsaasti, ei niistä välttämättä yksikään hedelmöitä munasolua. Hedelmöittymistä estää monet vaiheet, jotka karsivat paitsi toimintakyvyttömiä siittiöitä, myös valitsevat siitiöiden välillä. Seurauksena on, että hedelmällisyyden ongelmat voivat johtua rakenteellisten ongelmien lisäksi naisen elimistön vastustaessa kyseis…
 
Yksilönkehityksemme on vain osittain geeneissä olevien ohjeiden määräämää, jolloin kehomme pystyy sopeutumaan erilaisiin ympäristöolosuhteisiin. Tätä kutsutaan fenotyyppiseksi joustavuudeksi ja se ilmenee meissä ihmisissäkin monella tavalla.Kirjoittanut Solu ja molekyylibiologian perusteet
 
Vuonna 2021 aloitan muiden yliopistolla opettavien ohjaamisen verkko- ja monimuotodedagogiikan haltuun ottamiseksi. Tämä ei vaikuta normaaliin opetustyöhöni eikä edes näiden podcastien tuottamiseen, joissa ensi kevään jaksot ovat jo suunnittelun alla.Kirjoittanut Solu ja molekyylibiologian perusteet
 
Sukupuolen määräytymistä pidetään itsestään selvyytenä, millä myös perustellaan syrjivää kohtelua. Kuitenkin sukupuolikromosomien roolia ei ole tunnettu kuin reilut sata vuotta ja biologinenkaan sukupuolen määräytyminen on kovin yksinkertaisesti pelkkien X ja Y kromosomien perusteella.Kirjoittanut Solu ja molekyylibiologian perusteet
 
Jalat ja kädet ovat rakenteita, jotka näkyvät jo varhain esim. ultraäänitutkimuksissa. Lisäksi huomaamme helposti niissä olevia yksilöllisiä eroja. Niiden kehittymisen tarkastelu saa meidät myös ymmärtämään gastrulaatiossa kehittyvän mesodermin kehittymisen.Kirjoittanut Solu ja molekyylibiologian perusteet
 
Yksilönkehityksesä solut järjestäytyvät tarttuessaan toisiinsa liima-aineilla. Tämä yhdessä säätelytekijöiden aiheuttaman ohjauksen kanssa mahdollistaa solukerrosten suuren vyöryn gastrulaatio nimisessä tapahtumassa, jossa kehittyy kolme solukerrosta: ektodermi, mesodermi ja endodermi.Kirjoittanut Solu ja molekyylibiologian perusteet
 
Koostumme soluista, jotka ovat erilaistuneet. Tällöin lihassoluissa on proteiineja, joita tarvitaan supistumiseen ja sen säätelyyn, kun taas maksasoluissa on monia molekyylien muokkaamiseen tarvittavia entsyymejä.Erilaistuminen tapahtuu yksilönkehityksen aikana säätelemällä DNA:ssa olevia säätelyalueita, pakkaamalla DNA:ta tiukemmin histoneiden ymp…
 
Solujen erilaistuminen ja siihen liittyvä signalointi on oleellista yksilönkehitykselle. Tätä tarkastellaan podcast sarjan kehitysbiologiaa tarkastelevissa jaksoissa. jaksot julkaistaan osana Digicampuksella avoinna olevaa UEF: Kehitysbiologia Mooc-kurssia.Kirjoittanut Solu ja molekyylibiologian perusteet
 
Hermosolun toiminnalle ei riitä, että aktiopotentiaali etenee aksonia pitkin. Solun on myös viestittävä toisille soluille, että aktiopotentiaali on päässyt aksonin päähän saakka.Jaksossa tutustutaan synapsien kemialliseen ja sähköiseen säätelyyn ja hermosolujen toimintaan yhdessä kuuloaistin yhteydessä.…
 
Aivojen toiminnan ymmärtäminen on mahdollista vain ymmärtämällä yksittäisiä hermosoluja ja tämä puolestaan ei onnistu ilman käsitystä sähköfysiologian perusteista.Jaksossa tutustutaan aksonin ja yksittäisten ionikanavien toimintaan ja niiden löytymiseen liittyneisiin tutkimuksiin.Kirjoittanut Solu ja molekyylibiologian perusteet
 
Jos kerran otamme ravintoa, jonka avulla pystymme liikkumaan ja muokkaamaan biomolekyylejä, on meidän myös jotain tehtävä muodostuvalle typpijätteelle. Kuitenkin munuaista tarvitaan urean lisäksi myös moneen muuhun tehtävään - vaikka sen merkityksen usein muistaakin vasta munuaisen toimintahäiriöiden sattuessa.…
 
Ruoansulatus on fysiologian aiheista perinteisesti helpoimpia ja sitä käydään läpi moneen otteeseen eri oppiasteilla.Kuitenkin ajattelemalla ravintoaineiden hajotusta ja imeytymistä yksittäisen solun toiminnan kannalta, huomataan, että jo pelkkä syljen eritys vaatii pientä osmoosiin ja avustettuun diffuusioon liittyvää aivojumppaa.…
 
Happi on ravinnon lisäksi välttämätöntä solujen tehokkaalle toiminnalle. Tätä varten verenkierto yhdistyy keuhkoihin, joissa kaasuja vaihdetaan ympäristön ja eläimet välillä.Näidenkin havaintojen vuoksi on useampi koe-eläin ja muutama tieteentekijäkin menettänyt henkensä.Kirjoittanut Solu ja molekyylibiologian perusteet
 
Jotta solut saavat raaka-aineita energiantuotantoaan varten, on useimmilla eläimillä tehokas tapa siirtää ravintoaineita ja kaasuja ympäri elimistöä. Tästä esimerkkinä ihmisen suljettu verenkierto, jonka toiminnan ymmärtäminen ei 500 vuotta sitten ollut ihan turvallisimpia harrasteita.Kirjoittanut Solu ja molekyylibiologian perusteet
 
Solut tarvitsevat kaiken aikaa energiaa pystyäkseen toimimaan. Saamme sitä tarjottua niille joko syömällä ravintoa tai käyttämällä kehomme ravintovarastoja energiantuotannossa.Kuitenkin ravinto voi aiheuttaa meille terveyshaittoja, mikäli sen kulutus ja saanti eivät ole tasapainossa.Kirjoittanut Solu ja molekyylibiologian perusteet
 
Koska koostumme useista erilaisista soluista, jotka muodostavat erikoistuneita kudoksia ja elimiä, on solujen välinen kommunikaatio välttämätöntä. Tähän tarvitaan kemiallista säätelyä, josta tutuimpia ovat hormonien ja hermovälittäjäaineiden vaikutukset.Solutasolla tarkasteltuna viestimolekyylin tyypillä tai edes sillä, mitä solunsisäistä signaalir…
 
Fysiologiset toiminnot perustuvat elimiin, jotka koostuvat kudoksista. Siten kudokset ja niissä olevat solut muodostavat näytelmän kulissit, joissa ruumiintoimintomme pystyvät tapahtumaan.Näihin kulisseihin voidaan tutustua tarkastelemalla mikroskooppisia preparaatteja.Kirjoittanut Solu ja molekyylibiologian perusteet
 
Vuonna 2020 aloitetaan Solu ja molekyylibiologian perusteet podcast-ohjelmassa eläinfysiologiaa käsittelevä sarja. Sarja on luotu tukimateriaaliksi Digicampus-alustalta löytyvälle avoimelle UEF Eläinfysiologia ja histologia 5 op:n kurssille.Uskomme kuitenkin, että varsinkin solutasolla tarkasteltua fysiologian periaatteet eivät oleellisesti eroa so…
 
Molekyylibiologian menetelmien käytöstä saa parhaiten käsityksen esimerkkien valossa. Selvitin 15 vuotta sitten mysteerin tutkiessani periytyvää sydänsairautta. Lopulta tiesimme tarkkaan, miksi perheenjäsenten sydän ei kestä. Kuitenkaan emme pystyneet heitä auttamaan.Kirjoittanut Solu ja molekyylibiologian perusteet
 
Molekyylibiologian menetelmät ovat lisänneett ymmärrystämme esilaisten sairauksien mekanismeista.Sairauksen molekyylibiologiasta keskustelevat Yliopistotutkija Jaakko pohjoismäki ja HY:n molekyylilääketieteen apulaisprofessori Henna TyynismaaKirjoittanut Solu ja molekyylibiologian perusteet
 
98 % perimästämme ei koodaa proteiineja. Kuitenkaan kyse ei ole mistään haaskauksesta vaan tarvitsemme suuren määrän DNA:ta, jotta voimme säädellä, mitä geenejä luetaan ja mitä proteiineja tuotetaan missäkin solussa.Aiheesta keskustellaan yliopistotutkijan Jaakko Pohjoismäen kanssa.Kirjoittanut Solu ja molekyylibiologian perusteet
 
Elämä perustuu paitsi erilaisiin hiiliyhdisteisiin myös geneettiseen koodiin ja sen yksinkertaiseen ominaisuuteen, jossa tietyt emäksen ovat aina vastakkain. Ei siis ihme, että DNA:n rakenne on tunnetuin biomolekyyli. DNA:n kopiointi on soluillemme välttämätöntä, minkä lisäksi emme voi käsittää esimerkiksi geenien aktiivisuutta ymmärtämättä DNA:n r…
 
Solu- molekyylibiologian podcast-ohjelma alkoivat syyskuussa 2015, minkä jälkeen ne ovat löytäneet vähitellen laajan joukon aktiivisia kuuntelijoita. Kuunteluiden yhteismäärä lähestyy jo 30 tuhatta. Miten ohjelmasarja sai alkunsa ja miten se on kehittynyt 5 vuoden aikana? Millaiset ohjelmat ovat olleet suosittuja ja mitä sinä haluaisit ohjelmasarja…
 
Biokemialliset reaktiot tapahtuvat termodynamiikan pääsääntöjen ohjaamina, jolloin pystymme uskottavasti erottamaan mahdolliset ja mahdottomat reaktiot toisistaan. Biomolekyylien reaktiohin vaikuttavat kuitenkin yleensä entsyymit, jotka helpottavat reaktion etenemistä fysiologisissa oloissa.Kirjoittanut Solu ja molekyylibiologian perusteet
 
Biologiset makromolekyylit koostuvat vain muutamasta atomista, mutta ne koostavat mitä mielikuvituksellisimpia toiminnallisia rakenteita esim. proteiineina. Mihin sokereiden ja proteiinien rakenteiden vaihtelu perustuu ja miten proteiinit laskostuvat toiminnallisiksi kokonaisuuksiksi?Kirjoittanut Solu ja molekyylibiologian perusteet
 
Standardimenetelmä proteiinien rakenteen määrityksessä on röntgensäteiden siroutumiseen perustuva proteiinikristallografia. Menetelmän toiminnasta ja erilaisista rakenteen määritystavoista kertoo podcast-jaksossa professori Juha Rouvinen Itä-Suomen yliopiston kemian laitokselta.Kirjoittanut Solu ja molekyylibiologian perusteet
 
Biomolekyylit ovat usein erittäin suuria, jolloin niiden määrittäminen ei onnistu yksinkertaisilla toiminnallisten ryhmien analyysillä koeputkesta. Tunnistamiseen parempi tapa on käyttää erilaia spektroskooppisia menetelmiä, joista tutkimuspäällikkö Markku Keinänen Itä-Suomen yliopistolta kertoo podcast-haastattelussa tarkemmin.…
 
Usein biologiset molekyylit sisältävät vain kourallisen erilaisia atomiryhmiä, jotka vaikuttavat molekyylien toimintoihin, Siksi on hämmästyttävää, että yksinkertaiset hiiliyhdisteet pystyvät rakentumaan mitä erilaisimmiksi toiminnallisiksi koneiksi, jotka leikkaavat ja liimaavat muita molekyylejä.Kirjoittanut Solu ja molekyylibiologian perusteet
 
Alkoholin vaikutukset ja haittavaikutukset ihmisten käyttäytymisessä tunnetaan, mutta mekanismit, joilla pienet alkoholiannokset vaikuttavat hermostossa, ovat kaikkea muuta kuin selvillä. Jotta fysiologiset vaikutukset viinilasillisesta tai olutpullollisesta saadaan selville on ensin laskettava, paljonko etanolimolekyylejä plasmassa on ja miten ne …
 
Ei ole elämää ilman atomeita ja niiden muodostamia molekyylejä. Siksi biomolekyylien rakentuminen on aloitettava alkuräjähdyksestä ja atomien rakenteen ymmärtämisestä. Kemia on paitsi ihanaa myös välttämätön väline, jos haluamme ymmärtää biomolekyylien toiminnan hienouksia.Kirjoittanut Solu ja molekyylibiologian perusteet
 
Solujen jakautuminen on ensimmäinen seikka, johon jokainen soluviljelmiin tutustuja törmää, minkä lisäksi solusyklin säätely voi tulla vastaan myös valitettavasti esim. syöpähoidoissa. Kuitenkin, solujen lukumäärän säätely on erittäin merkittävä tekijä jo sellaisenaan - elimemme pysyvät oikean kokoisina ja toimintakykyisinä, koska säätelemme soluje…
 
Energiantuotantoa tapahtuu soluissamme sekä ilman happea että happea käyttäen. Meille energiaa tuhlaaville nisäkkeille mitokondriot ja hengittäminen ovat oleellisia, jolloin keuhkojen toimintohäiriöt ovat erittäin vaarallisia. Kuitenkin energiantuotanossa on hyvä muistaa, että kaikki eliöt eivät happea kuitenkaan aina tarvitse.…
 
Useat virukset pystyvät jonkin verran huijaamaan immuunipuolustustamme mutta onneksi ennemmin tai myöhemmin hankittu immuunipuolustuksemme pystyy ne tunnistamaan. B ja T imusolut eivät kuitenkaan itse suoraan tapa yhtään solua vaan tarjoavat muille siihen mahdollisuuden. Miten solut voidaan määrätä tuhottavaksi ja miten tuhoaminen tapahtuu? Voitais…
 
Corona pystytään tuhoamaan siinä missä muutkin virukset sekä synnynnäisellä että hankitulla immuniteetillä. Kuitenkin virukset ovat kehittäneet lukuisia mekanismeja estääkseen näitä prosesseja, minkä vuoksi ne voivat laukaista meillä tilapäisiä tauteja tai osoittautua jopa liian hankaliksi paloiksi poistettavaksi elimistöstä kokonaan.…
 
Corona-virus on saanut ihmiset havaitsemaan, että ympärillämme on erilaisia taudinaiheuttajia, joita vastaan elimistömme pyrkii taistelemaan parhaan kykynsä mukaan. Kuinka tämä toimii ja millaisilla solunsisäisillä signaaliketjuilla immuunipuolustuksemme kykenee taistelemaan tavallista flunssaa tai Coronavirusta vastaan?…
 
Loading …

Pikakäyttöopas

Tekijänoikeudet 2021 | Sivukartta | Tietosuojakäytäntö | Käyttöehdot
Google login Twitter login Classic login