Download the App!

show episodes
 
Tervetuloa coalojen kanssa kahville juttelemaan arkkitehtuuriasioista! Arkkitehtuuri on kantava teema, mutta jutut ovat kahvitauolle sopivia, joten kuulolle kannattaa tulla, jos asia vähänkin kiinnostaa. Kahvittelijoina Anna Aaltonen ja Eetu Niemi. Välillä mukana on myös vieraita kahvittelemassa!
 
Loading …
show series
 
Tämän kerran jakson ensiesitys on ollut Radio Ravussa 24.9.2015. Jaksossa on paljon Ikivihreitä käytännönläheisiä oppeja sekä asuntosijoittamiseen mutta erityisesti osta ja pidä -asuntosijoittajan kannalta oleelliseen vuokraustoimintaan. Tänä päivänä Suomen Vuokranantajilla ei ole asiamiehiä vaan heitä kutsutaan aluepäälliköiksi. Juuri mikään muu s…
 
Olen oikeasti pohtinut todella paljon sitä, olenko yrittäjä vai sijoittaja ja pitäisikö minun yrittäjänä kasvaa pienyritykseksi. Monet tutut ihmetteleekin, mistä ihmeestä löydän ajan ja miten jaksan tuottaa sisältöä useamman kerran viikossa jouluna ja juhannuksenakin. Tämä aika ja energia löytyy sieltä, että olen paljon enemmän sijoittaja kuin yrit…
 
Pahoittelut siitä, että tällä kertaa oli häiriötä kansainvälisissä ääniyhteyksissä. Ääniraitojen exitveroa maksan joka kuukausi kahdellekin amerikkalaiselle palvelulle, mutta nyt tökki, eikä editointidivisioonastakaan ollut apua. Kuuntelukokemus on vähän sumea, mutta sisältö on toivottavasti kirkasta terästä. "Asuntosijoittajan elämää" -tarinoihin …
 
Mikäli et ole sellainen asuntosijoittaja, joka haluaa maksimoida vaivattomuutta kaupantekoon, pitää opetella tekemään matalia tarjouksia. Osa asuntosijoittajista pyrkii parantamaan kannattavuuttaan ja nopeuttamaan kasvuaan pyrkimällä ostamaan kohteita alle markkinahinnan. Tämä edellyttää alhaisten tarjouusten tekemistä. Niitä joutuu tekemään useita…
 
Heti alkuun pahoittelut siitä, että tällä kertaa oli häiriötä kansainvälisissä ääniyhteyksissä. Ääniraitojen exitveroa maksan joka kuukausi kahdellekin amerikkalaiselle palvelulle, mutta nyt tökki, eikä editointidivisioonastakaan ollut apua. Kuuntelukokemus on vähän sumea, mutta sisältö on toivottavasti kirkasta terästä. "Asuntosijoittajan elämää" …
 
”Kassavirtapositiivisia kohteita on yhä vaikeampi löytää” tai ”Kassavirralla ei ole merkitystä” tai ”Negatiivinen kassavirta on ok” on kaikki lauseita, joita näkee yhä useammin liitettävän asuntosijoittamiseen. ”Kassavirta on parantunut joka vuosi ja voi kiihtyä kasvuun tulevina vuosina” sen sijaan on todella harvoin kuultu asuntosijoittamisen miel…
 
Arkkitehtuurityön tarve ei aina ole vakio. Joskus sitä tarvitaan enemmän, joskus vähemmän. Arkkitehtuuri voi myös olla osa-alue, johon organisaatiossa on osaamista vähän. Esimerkiksi näistä syistä arkkitehtuurityöhön kannattaa ostaa osaamista oman organisaation ulkopuolelta. Mutta mistä tunnistaa hyvän arkkitehtuurikonsultin? Entä hyvän arkkitehtur…
 
Harri oli Martina Akreniuksen tenttipenkissä – 12 kysymystä mitä kaikkien tulisi tietää asuntosijoittamisesta. Viime viikon Kati Taloushaukka Valjuksen kirja-arvion ja kirjan alkuosan kahden alaluvun lukemisen jälkeen ei vielä päästä normaaliin haastatteluformaattiin, jossa Harri kyselee ja vieraat ovat pääroolissa. Kun kerran lempiaiheestani puhum…
 
Asuntosijoitustoiminnan laajentaminen yli viiden asunnon - sudenkuoppia ja vinkkejä kirjoitusta kirjoitettaessaan Ville Valkonen oli vielä Suomen Vuokranantajat ry:n Yhteiskuntasuhdepäällikkö. Hän toimii nykyisin Turun kaupunkiympäristöstä vastaavana apulaispormestarina. Ville oli Ostan Asuntoja Podcastin vieraana, jonka yhteydessä kävi ilmi, että …
 
Tämän viikonlopun podcastjakson ensimmäisenä tavoitteena on saada apua ja rehellistä palautetta äänikirjan tekemiseen. Yhtään suomenkielistä asuntosijoittamista käsittelevää äänikirjaa ei taida vielä olla olemassa, joten hyviksi osoittautuneiden käytäntöjen kopioiminen ei ole täysin vaivatonta. Marko Kaarton kanssa suunnitelmamme oli saattaa ensin …
 
Jos on vähänkin kiinnostunut taloudesta, ei ole viime aikoina voinut välttyä sosiaalisen median algoritmien avittamana kuumana käytävää exit-verokeskustelua. Sitä tosin kannattaa aktiivisesti yrittää välttää, jotta voi keskittyä oleellisempaan eli miten suojautua näiltä arjen uhilta, joista osa on selkeämpiä ja osa vaikeampia hahmottaa. Taitava osa…
 
Instagrammarissa pitää päiväkirjaansa Sami Junnola, jota ei tähän asti ole tunnettu Samina vaan tuulipuku_sijoittaja -nimimerkkinä, joka päivänkirjan omaisesti tekee merkintöjä asuntosijoituksistaan ja asuntoremonteistaan Instagrammariin (Samilta oppimani termi). Käy katsomassa tuulipuku-sijoittaja Instagramissa (älä sekota tuulipukusijoittajaan, j…
 
Yritän tänään vastata useampaan pienempään kysymykseen, kertoa omasta asuntosijoittajan ja vuokranantajan arjestani sekä sitä kautta syntyneistä ajatuksista sekä päivittää Asuntosijoittamisen lumipalloefekti -kirjan tilannetta toisen painoksen, ekirjan ja äänikirjan kyselijöille. Aiheita tänään: Kirjan status ja osallistuminen erilaisiin webinaarei…
 
Instagrammarissa pitää päiväkirjaansa Sami Junnola, jota ei tähän asti ole tunnettu Samina vaan tuulipuku_sijoittaja -nimimerkkinä, joka päivänkirjan omaisesti tekee merkintöjä asuntosijoituksistaan ja asuntoremonteistaan Instagrammariin (Samilta oppimani termi). Käy katsomassa tuulipuku-sijoittaja Instagramissa (älä sekota tuulipukusijoittajaan, j…
 
”Osta ja pidä” -asuntosijoittamisen konseptiin kuuluu pitkäjänteinen omistaminen. Lisäksi oletetaan, että kohdemarkkinat sijaitsevat Suomessa eli tähän asuntosijoittamisen konseptiin kuuluu oleellisena myös vuokraustoiminta. Osta ja pidä -asuntosijoittajan yhteys mikromarkkinaan on erilainen kuin asuntoflippaajan. Nimenomaan tältä kantilta katsottu…
 
Tietoarkkitehtuuri on haastavin arkkitehtuurinäkökulma. Ahkera tietoarkkitehti saa kyllä työllistettyä itsensä ja kaverinsakin - mutta hyödyllisiä tällaiset kuvaukset eivät välttämättä ole. Tässä jaksossa täytämme kuulijatoiveen keskustelemalla siitä, miten tietoarkkitehtuuria voi mallintaa liiketoimintalähtöisesti ja ketterästi tavalla, joka hyödy…
 
Pesäpalloakin pelannut Esa Kejonen oli aikoinaan Ostan Asuntoja Podcastin vieraana ja suositteli silloin 7 SM-kullan Jimi Heikkistä vieraaksi. Jimi Heikkinen oli huippu-urheilija, lopetti huippu-urheilun, on taas huippu-urheilija sekä on toiminut yrittäjänä ja myyntimiehenä koko sen ajan. Hän on myös elämäntapamuuttuja, laumanjohtaja, asuntosijoitt…
 
"Osakesijoittamiseenkin saa nykyään velkavipua" on tänä päivänä mahdollinen vasta-argumentti henkilölle, joka haluaa todistella, miksi asuntosijoittaminen on siltäkin osin etunsa menettänyt tai vieläkin huonompaa osakesijoittamiseen verrattuna. Osakesijottajana minulla ei ole tarvetta lähteä tähän mukaan. Toki on hyvä muistaa, että kovin velkaisten…
 
Pääsin itse haastattelemaan Matias Savolaista Ostan Asuntoja Podcastin jaksossa #100. Kun Matias kirjoittaa blogikirjoituksia, luen aina innolla hauskoja juttuja, joissa on sijoittajalle arvokkaita ajatuksia huumorilla kerrottuna. Muistin, että Jenni Witikkalan vanhoissa Radio Ravun jaksoissa olisi myös Matias käynyt vieraana. Sieltä löytyi maalisk…
 
Vaurastumisen Vuosi -blogia pitävä Päivi Elomaa esitti tämän kysymyksen Ronja Romsille ja kirjoitti Ronjan vastauksista hyvän blogikirjoituksen. Tämä on 6. Ostan Asuntoja Tiistaiaudio. Jokainen näistä kuudesta on noussut Apple Podcastsin Business -kategoriassa kuuntelutilastossa sijalle 1. Positiivista palautetta on tullut runsaasti. Kiitos kaikill…
 
Aina voi syyttää, että arkkitehtuurin hyödyntäjät eivät vaan halua kuunnella - mutta joskus arkkitehtuurikin voi olla niin luokattoman huonoa, että sitä ei edes pysty hyödyntämään. Laadukkaasta kokonaisarkkitehtuurikuvauksesta taas on iloa esimerkiksi projekteissa, päätöksenteossa ja jopa strategiatyössä. Laadukas kuvaus jopa kestää aikaa eikä vanh…
 
Ostan Asuntoja Podcastin kautta olen päässyt mukaan jos jonkinmoisiin ihmisten arkisiin tapahtumiin. Anniina kertoi vuoden vaihteessa IG:ssä, että olin “remontissa mukana” ja nyt uusilla kuulokkeilla yhä enemmän. Kerroin, että itse aloitin joskus BiggerPockets Podcastin jaksosta 1 jotain remonttia tehdessä. Ja siitä sitten Anniina kertoi, että mieh…
 
Asuntosijoittajien velkaantumisriskikeskustelussa asunnon tasearvon lisäksi usein unohtuu se, että 70 %:sti taloyhtiölainoitetussakin asunnossa pitää tuoda mukana 30 % omarahoitusosuutta. Mikäli asunnon ostaisi omalla pankkilainalla, erotuksena on se, että pankki tarkastaa omien kriteeriensä läpi, voiko 70 %:n tulonhankkimislainan myöntää. Molemmis…
 
Ostan Asuntoja Podcastin kautta on päässyt mukaan jos jonkinmoisiin ihmisten arkisiin tapahtumiin. Anniina kertoi vuoden vaihteessa IG:ssä, että olin “remontissa mukana” ja nyt uusilla kuulokkeilla yhä enemmän. Kerroin, että itse aloitin joskus BiggerPockets Podcastin jaksosta 1 jotain remonttia tehdessä. Ja siitä sitten Anniina kertoi, että miehen…
 
Mun asuntosalkuissa löytyy asuntoja muun muassa Helsingistä, Tampereelta, Nokialta, Huittisista ja Raumalta eli käytännön kokemusta löytyy useammalta kielialueelta. Helsingissä olen syntynyt ja aikuisena asunut, Tampereella varttunut ja opiskellut, Nokian ja Huittisten ohi ajanut satoja kertoja viettämään aikaa Kokemäellä isovanhempien luona, joist…
 
Nyt on erilaisen jakson jälkipuolisko eli Osa 2 tarjolla, kun vieraaksi saapuivat 18-vuotias Rasmus Kautto ja 17-vuotias Veeti Lepola, jotka yhdessä 17-vuotiaan Amos Kauton ja 18-vuotiaan Jesse Salmen kanssa muodostavat yrityksen nimeltä Mansen Maalarit. Mansen Maalareilla on ikävuosia yhteensä 14 enemmän kuin podcastin isännällä. 2 tuntia 20 minuu…
 
Siitä lähtien, kun aloitin Ostan Asuntoja YouTube-kanavan ja Ostan Asuntoja Podcastin, olen saanut tasaisin väliajoin palautteita lukihäiriöisiltä, kuinka tyytyväisiä he ovat olleet siihen, että asuntosijoittamisesta on voinut saada suomenkielistä sisältöä ja oppia kuuntelemalla. Osana tiistaiaudiokokeilua olen suunnitellut, että noin kuukauden väl…
 
Nyt on taas erilainen jakso tarjolla, kun vieraaksi saapuvat 18-vuotias Rasmus Kautto ja 17-vuotias Veeti Lepola, jotka yhdessä 17-vuotiaan Amos Kauton ja 18-vuotiaan Jesse Salmen kanssa muodostavat yrityksen nimeltä Mansen Maalarit. Mansen Maalareilla on ikävuosia yhteensä 14 enemmän kuin podcastin isännällä. 2 tuntia 20 minuuttia juteltiin Rasmuk…
 
Viime viikon ensimmäinen Tiistaiaudio kokosi tiistaivideoita paljon suuremman määrän korvapareja ilman suurta kritiikkiä eli ainakin toistaiseksi kokeilu jatkuu. Joitain palautteita tuli sen suhteen, että videoilla pohdinta ja tahti olivat rauhallisempia ja sitä kautta helpompaa sisäistää. Podcastapeissa on nopeuden säätimiä eli yritän vähän rauhoi…
 
Meitä yhdistää Sannan kanssa ainakin positiivisuus ja intohimo asuntosijoittamiseen. Sannan säästämisen ja asuntosijoittamisen varsinainen startti alkoi koronan seurauksena, kun hän havahtui siihen, että mikään ei ole varmaa eli palkkatulon rinnalle piti saada muita tuloja. Siitä hän lähti hakemaan rahatietoa ja myös jakamaan sitä avoimesti pyrkien…
 
Viime sunnuntain Ostan Asuntoja Blogissa kerroin, että tänään käynnistyy toistaiseksi voimassa oleva kokeilu, jossa joka tiistai 174 kertaa putkeen Ostan Asuntoja YouTube -kanavalla ilmestynyt tiistaivideo muuttuu tiistaiaudioksi ja ilmestyy Ostan Asuntoja YouTube-kanavan lisäksi kaikilla podcastalustoilla. Asuntosijoittajan ja vuokranantajan kanna…
 
Mulla on tallessa lehtileike noin vuodelta 2005, jossa Mika Korhonen kertoo asuntosijoitustoiminnastaan. Jutussa muistaakseni Mika harppoo aurinkoisena päivänä Kallion kadulla kravatti tuulessa liehuen. Jutussa oli myös ote Mikan excelistä, jossa oli kannattavuusseurantataulukko eri asunnoille. Juttu on jäänyt mieleen oman asuntosijoittajaurani alk…
 
Asuntosijoittaminen on pitkäjänteistä ja nousujohteista harjoittelua vaativa omaisuuslaji. Viime viikolla aloitettiin ja tänään jutellaan lisää kaikista näistä asioista kokemusta omaavan Sami Pietilän kanssa. 2002 Salt Lake Cityn olympialaisissa 30 ja 50 kilometrin kisamatkat hiihtäneellä on paljon mielenkiintoista kerrottavaa kaikille asuntosijoit…
 
Asuntosijoittaminen on pitkäjänteistä ja nousujohteista harjoittelua vaativa omaisuuslaji. Tänään jutellaan kaikista näistä asioista kokemusta omaavan Sami Pietilän kanssa. 2002 Salt Lake Cityn olympialaisissa 30 ja 50 kilometrin kisamatkat hiihtäneellä on paljon mielenkiintoista kerrottavaa kaikille asuntosijoittajille ja laajemminkin tavoitteelli…
 
Viimeksi Ostan Asuntoja Podcastissa kuultiin rakkaustarinaa Viivi Kotimatka Rintasen käydessä vieraana. Viikko sitten osassa 1 vieraaksi vihdoin palasi Markus Grahn, joka oli Ostan Asuntoja Podcastin ensimmäinen vieras. Meistä kumpikaan ei osannut missään ajatuksissaan nähdä, että tänään oltaisiin mikrofonien äärellä ja päivitettäisiin Markuksen ka…
 
Viimeksi Ostan Asuntoja Podcastissa kuultiin rakkaustarinaa Viivi Kotimatka Rintasen käydessä vieraana. Tänään äijät pyyhkii roskia silmistä, kun vieraaksi vihdoin palaa Markus Grahn, joka oli Ostan Asuntoja Podcastin ensimmäinen vieras. Meistä kumpikaan ei osannut missään ajatuksissaan nähdä, että tänään oltaisiin mikrofonien äärellä ja päivitettä…
 
Ostan Asuntoja Podcastissa ei ole kovin usein rakkaustarinoita kuultu, mutta tämän vieraan Osassa 1 sellainenkin kuultiin ja se vain jatkuu. Kun haastattelua tehtiin muutama viikko sitten, Instagramissa Kotimatka -nimisellä tilillä oli reilut 10 000 seuraajaa. Osan 1 julkaisuhetkellä niitä oli 12 300 ja nyt viikkoa myöhemmin 12 800. Joku muukin Vii…
 
Ostan Asuntoja Podcastissa ei ole kovin usein rakkaustarinoita kuultu mutta tänään sellainen kuullaan. Kun haastattelua tehtiin muutama viikko sitten, Intagramissa Kotimatka -nimisellä tilillä oli reilut 10 000 seuraajaa. Nyt niitä on 12 300. Joku muukin Viivin jutuista inspiroituu. Kotimatka -tilin taustalla on Viivi Rintanen, jonka tarinan ensimm…
 
Palataan vaihteeksi noin 6 vuotta ajassa taaksepäin Radio Ravun kahteen jaksoon, joissa Jenni Witikkala haastatteli Timo Metsolaa. Jaksot on tässä yhdistetty yhdeksi reilun tunnin mittaiseksi jaksoksi. Vaikka Jenni haastatteli Metsolaa 6 vuotta sitten, mukana on taas paljon ajatonta viisautta, jota kannattaa ehdottomasti kuunnella tarkalla korvalla…
 
Viime viikolla Osassa 1 käytiin läpi Henrin yrittäjäuraa, opiskelua ja startup-yrittäjyyttä. Jaksossa kävi ilmi, kuinka Fiksuvuokraus.fi sai alkunsa Henri Haaksialan ja Kimmo Lehtilän toimesta. Tänään Osassa 2 käydään perusteellisesti läpi jo Osan 1 lopulla aloitettu Fiksuvuokrauksen palvelu. Juttelemme myös asuntomarkkinoista ja koronan mahdollise…
 
Syksyllä 2020 oltiin Henri Haaksialan kanssa yhteydessä ja pohjusteltiin tätä haastattelua. Epäonnisten sattumien myötä lopullinen haastattelu tuli lopulta parsittua kokoon parin yrityksen paloista. Alussa äänen laatu on huonompi mutta parinkymmenen minuutin kohdalla paranee. Onnellinen puolikas tässä oli se, että sattumoisin sain ensin julkaistua …
 
Lokakuussa 2019 vieraana oli asuntosijoittaja Miika “Asuntopehtoori” Vuorensola Osa 1 – Ostan Asuntoja Podcast #67, jonka kanssa puhuttiin paljon asuntosijoittamisesta ja vähän hänen perustamastaan Asuntopehtoori -yrityksestä. Nyt vieraana on yrittäjä Miika Vuorensola, jonka kanssa puhutaan paljon Asuntopehtoorin kasvutarinasta ja vähän asuntosijoi…
 
Loading …

Pikakäyttöopas

Tekijänoikeudet 2021 | Sivukartta | Tietosuojakäytäntö | Käyttöehdot
Google login Twitter login Classic login