Naisen kasvot kirkon johdossa

44:12
 
Jaa
 

Manage episode 286662745 series 1530042
Tekijältä Yle Areena. Player FM:n ja yhteisömme löytämä — tekijänoikeuksien omistajana on kustantaja eikä Player FM ja ääntä lähetetään suoraan heidän palvelimiltaan. Napsauta Tilaa -painiketta, kun haluat seurata Player FM:n päivityksiä tai liittää syötteen URL-osoitteen muihin podcast-sovelluksiin.
Suomen evankelis-luterilaisessa kirkossa naiset ovat voineet toimia pappeina jo 30 vuotta. 2000-luvulla enemmistö papiksi vihityistä on myös ollut naisia. Kirkon ylimpään johtoon, piispoiksi, on heistä toistaiseksi noussut kuitenkin vasta kolme: Helsingin hiippakunnan emeritapiispa Irja Askola, Espoon hiippakunnan piispa Kaisamari Hintikka ja Turun arkkihiippakunnan piispa Mari Leppänen. Horisontti juhlii naistenpäivää ja kutsuu kaikki kolme piispaksi valittua naista studioon jakamaan kokemuksiaan ja pohtimaan mikä merkitys on sillä, että kirkon johdolla on myös naisen kasvot. Minkälaisia haasteita naiset joutuvat yhä sukupuolensa vuoksi kirkossa kohtaamaan ja minkälainen on piispojen tie johtoasemaan ollut? Edustaako nainen kirkossa yhä jonkinlaista toiseutta vai ovatko ihmisten yhä vahvemmin vieroksumat patriarkaalisuus ja sukupuolten epätasa-arvo jo selkeästi murtumassa? Entä minkälaista tulevaisuutta haluaisivat piispat Askola, Hintikka ja Leppänen olla rakentamassa ja miten? Ohjelman toimittavat Hilkka Nevala ja Mikko Kurenlahti.

853 jaksoa