#29 Vieraana - Mika Poutala
Manage episode 471058440 series 3417579
Pikaluistelija Mika Poutala kilpaili kuusitoista vuotta maailmancup-tasolla ja edusti Suomea kolmissa olympialaisissa. Pitkälle uralle mahtui menestyksen lisäksi myös suuria pettymyksiä, kuten olympiamitalin jääminen kolmen sadasosasekunnin päähän.
Urheilu-uran jälkeen Mika on toiminut yrittäjänä, kirjoittanut kirjan ja julkaissut omaa musiikkia. Nykyisessä työtehtävässään kansanedustajana hän toimii ensimmäistä kautta, mutta nousee tulevan kevään aikana Suomen liikunta-, urheilu- ja nuorisoministeriksi, vastaten jatkossa suomalaisen huippu-urheilun kehitysedellytyksistä. Vapaa-ajalla Mikalle tärkeitä asioita ovat perhe, usko ja käsillä tekeminen.
Tässä Mixed Zonen jaksossa aikaansaava ex-huippu-urheilija kertoo miten hän määrittelee menestyksen ja miten kiitollisuus toimii onnellisen elämän peruspilarina.
Tervetuloa Mixed Zonelle!
Mixed zone on paikka, johon urheilijat saapuvat median haastateltaviksi heti kilpailusuorituksen jälkeen. Kommenteille on yleensä aikaa paristakymmenestä sekunnista muutamaan minuuttiin.
Mixed Zone -podcastissa sen sijaan tutustutaan urheilijan tarinaan pintaa syvemmältä.
Ohjelmassa keskustellaan omien lajiensa huipulla toimivien vieraiden kanssa elämän - ja urheilun - suurista kysymyksistä.
Tuotanto - Lightrayproduction
Toimittaja - Tero Turunen
@lightrayproduction
Mika Poutala
@mikapoutala
30 jaksoa