Miten ratkaista susikiista?

Sari Valto

Kun susi käy usean kerran kotipihassa ja riistakamerat todistavat, että lähellä liikkuu susilauma, niin mielessä saattaa käydä, että uskaltaako laittaa lapsen metsätietä kävelemään kouluun tai nukuttaako vauvaansa terassilla? Näin ainakin mietitään Laitilassa Varsinais-Suomessa, missä susihavainnot ovat lähes päivittäisiä. Laitilassa ihmetellään, miksi riistakeskus ei myönnä poikkeuslupia suden kaatamiseen, vaikka susien pihakäynnit ovat lisääntyneet. Susien sanotaan tulevan mitään pelkäämättömiksi, jos niitä ei saa ampua. Sutta ei kuitenkaan saa uhanalaisuutensa takia metsästää Suomessa ja poikkeuslupaan pitää olla pakottava syy. Pelkkä suden läsnäolo lähistöllä ei ole tällainen syy. Viime vuonna susien kaatolupia ei myönnetty poronhoitoalueen ulkopuolelle yhtäkään. Susikeskustelua leimaa konfliktinen ilmapiiri. Susikysymykseen liitetään tunteikkaita ristiriitoja kuten maaseutu vastaan kaupunki, tavallinen ihminen vastaan eliitti, Suomi vastaan EU. Sudesta on tullut identiteettipolitiikkaa. Marraskuun alussa julkistetaan päivitetty susikannan hoitosuunnitelma. Sille on tarvetta, koska susia esiintyy nykyään enemmän lännessä lähellä asutusta kuin idässä harvaanasutuilla korpialueilla. Hoitosuunnitelmassa pyritään edistämään suden sietämistä ja lähentämään kiistan osapuolia toisiinsa. Susien kaatopolitiikkaan ei kuitenkaan näillä näkymin ole tulossa muutosta nykyisestä. Keskustelijoina Laitilan riistanhoitoyhdistyksen puheenjohtaja Miika Yli-Karro, Luonto-liiton järjestöpäällikkö Sami Säynevirta sekä luonnonvarapolitiikan erikoistutkija Taru Peltola Suomen Ympäristökeskuksesta.