Linux julkinen
[search 0]

Download the App!

show episodes
 
Loading …
show series
 
UbuntuFestiltä jäi haravaan Antti Kaijanmäen esitys uudesta jännittävästä Ubuntu For Androidista. Pahoittelen kovasti kehnoa äänenlaatua, tein sille niin paljon kuin tehtävissä oli. Huonosta äänenlaadusta johtuen jätän muut tapahtuman esitykset julkaisematta, tämän kuitenkin päätin laittaa jakoon sillä tämä on ainoa missään julkaisematon osuus tapa…
 
Onko kyseessä Jeesuksen uusi tuleminen? Ei sentään, mutta epätodennäköisyysaste alkaa olla samoissa mittakaavoissa, sillä tässä todellakin on uusi jakso LinuCastia. Nörtit kerääntyivät Ubuntu 12.04-julkaisutapahtuman puitteissa puhumaan uuden Ubuntun lisäksi monesta muustakin yhteisöasiasta ja lystikkäistä sattumuksista, kuten esimerkiksi Googlen j…
 
Tauko venähti harmillisesti, mutta se lopetetaan rysäyksellä kun panelistit kokoontuivat korjaimellisesti pyöreän pöydän ääreen Assemblyillä. Puheenaiheena muun muassa MeeGon tulevaisuus, uudet Linux-julkaisut ja demokulttuuri. Panelistit: - Henrik - Ninnnu - Solarius - vpv - JensKirjoittanut podcastit.tv/Vapaa Suomi
 
LinuCast palaa kuvioihin jälleen uudella formaatilla. Keskustelijat kuitenkin ovat pysyneet samoina ja aiheetkin pysyvät tutulla akselilla. Tällä kertaa keskustelua herättää Nokian uudistukset, Wikipedian 10-vuotinen taival ja Lontoon pörssi. Panelistit: - Henrik - Ninnnu - TeroKirjoittanut podcastit.tv/Vapaa Suomi
 
Uutiset: - Chrome OS -miniläppäreitä Acerilta ja Samsungilta 2011 kesällä - Kunnat kiinnostuivat avoimen lähdekoodin ohjelmistoista - Unigine julkaisi kolme pelikilpailun voittajaa - Lisää pelattavaa: Humble Indie Bundle 2 - OpenBSD:n IPSECissä on/oli tahallisia takaportteja - Kasettimaksut kovalevyihin Panelistit: - Henrik - Ninnnu - Elias - Tero…
 
Uutiset: - Compiz-pohjainen Unity pre-alpha vaiheessa ja testattavana - AMD liittyy MeeGo-projektiin - Torvalds ylistää ihmepaikkaa: 200 rivillä Linux 60 kertaa nopeammaksi - Oikea Linux-netbook - So let there be Windows (Ubuntu ONE Windowsille) … - Novell myytiin Attachmatelle - Bing palkkaa OpenStreetMapin perustajan, OSM saa Bingin ilmakuvat - L…
 
Uutiset: - Ubuntu 10.10 - Ubuntu 11.04 - Fedora 14 - Diaspora - Firefox 4 - OpenOffice.org forkkaantui LibreOfficeksi - Ubuntu Suomella uusi yhteyshenkilö - Google Code-in alkaa taas - DirectX 11 Linuxille, mutta ei WXP:lle - Mandriva Linux forkkaantui Mageia Linuxiksi - Broadcom julkaisee ajurisorsat Panelistit: - Henrik - Ninnnu - Tero…
 
Perinteiseen tyyliin LinuCast kokoontui Assembly Summer 2010-tapahtumassa ja keskusteli kaikesta avoimeen kulttuuriin liittyvästä. Tapahtuman tiimoilta keskityttiin puhumaan demoista ja niiden kulttuurillisesta arvosta, mutta myös muita viime aikaisia uutisia sivuttiin. Myös juhlistettiin LinuCastin 50-vuotisjuhlia. Panelistit: - Henrik - Ninnnu - …
 
Aihe: Akademy 2010 Uutiset: - Debian Opens "Front Desk" for Derivatives - Fedoran projektijohtaja vaihtuu, uusi on Jared Smith, joka siirtyy Asterisk-firma Digiumista - Ensimmäinen haittaohjelma Androidille - Qualcomm Releases Open-Source 2D/3D Kernel Driver - Diaspora ensimmäisen kuukauden jälkeen - Python 2.7 Release - IBM peukuttaa Firefoxia - C…
 
Uutiset: - HP to buy slim Linux OS from Phoenix for $12M - SparkleShare aims to better dropbox with open source gusto; collaboration tools - Google julkaisi komentorivityökalun palvelujen käyttämiseen - Suomi tiedon avaamisen edelläkävijäksi - Helsingin yliopiston koneet vaihtavat Ubuntuun - Proposed Ubuntu 10.10 installer changes will make install…
 
Uutiset: - MeeGo 1.0 - Suomessa alkaa Meego-osaajien kouluttaminen - Linux Mint 9 julkaistiin - Ubuntu 10.10 Alpha 1 Released - Ubuntu Control Centre project aims to make System config simple - Ubuntu 10.10 Application Menu now available for testing - Ubuntusta putoo tuki <686-prossoreille - Wikimedia chooses Ubuntu for all of its servers - Banshee…
 
Uutiset: - Digital Agenda for Europe valmistui - Veronmaksajille 180 miljoonan euron lasku kaupallisista ohjelmistoista - Over a hundred schools using open source - Linux säästää Lontoon pörssille miljoonia - Google julkaisi WebM tekniikan - Lightworks Open-Source Video editor –IS- Coming to Linux - Nokia N900 ei saa MeeGo-tukea - History comes to …
 
Uutiset: - Chromium based webapps for Ubuntu Light? - Lightspark Open Source Flash Player enters Beta - Btrfs May Be The Default File-System In Ubuntu 10.10 - LLVM Replaces libstdc++ Library With libc++ - Acer: Chrome OS saa odottaa - Chromium Daily shifts buttons to the left for Ubuntu users Viikon aihe: Crunchbang Linux Puhumassa: - Henrik - Ninn…
 
Uutiset: - Ubuntusta Instant-On-järjestelmä. Unity-ympäristö - Ubuntu 10.10 Netbook Edition default applications - Firefox 4 marraskuussa - Opera Mobile ilmestyi N900:lle - MeeGo Using Btrfs As Default File-System - Haiku Alpha 2 julkaistu - Fedora 13 Suffers Last Minute Delay Of One Week - Linux-käyttäjät muita reilumpia - It's Official: Steam jul…
 
Uutiset: - Is Windows 7 Actually Faster Than Ubuntu 10.04? - Ubuntu 10.04 Is More Power Hungry Than Windows 7 - EXT4 File-System Looks To Do Well Against NTFS - Mark Shuttleworth: Window indicators - Ubuntu 10.10 To Not Use GNOME Shell By Default - Avoin PostgreSQL-tietokanta uudistuu - Opera pudottaa Solaris tuen - Diaspora – vapaa ja hajautettu s…
 
LinuCast uudistui ja muuttui viikottaiseksi, joten palaute on entistä akuutimmin tervetullutta. Uutiset: - Helsinki saattaa lisätä avoimen lähdekoohin ohjelmien käyttöä - Valkoinen talo julkaisee koodia - Nokialta Symbian-työkaluja myös Linuxille - Apachen hyökkäyksen ruumiinavaus, mainittua monimutkaisempi - X.Org Project Has Five New Summer Proje…
 
Asiat:- Ubuntulla yli 12 miljoonaa käyttäjää - Ubuntu ei vaihdakaan Yahoon - Javan kehittäjä ja keksijä, James Gosling, sai tarpeekseen Oraclesta - Oracle löi Sunin ilmaislisäosalle lähes 70 euron hintalapun - MySQL:ää kehitetään hiljaisen avonaisesti - Google Puts Weight Behind Theora on Mobile - Google avaa VP8-koodekin - Lightworks Video Editor …
 
Asiat: - Linux-sotien yllätyspäätös: unixin omistaja vaihtu - Linuxin kilpailija Solaris ei ole enää ilmainen - IBM patenttikiistassa avoimen lähdekoodin sovelluskehittäjän kanssa - PS3:n Linux-tuki putoaa - Avoin koodi jää pois EU:n digitaalistrategiasta? - Ensimmäinen julkinen versio MeeGosta saatavilla - Gnome 2.30 Puhumassa: - Henrik - Ninnnu -…
 
Asiat: - Microsoftin vastaisku Linuxille: Windows 7 Venäjän kouluihin - Ubuntu One Music Store julkisessa betassa - Nexuiz forkkaantuu, menee konsoleille - Unigine Heaven 2.0 julkaistiin Linuxille - Julkishallinnon sähköisen asioinnin palvelualusta kehitetään avoimella lähdekoodilla - Gnome ja KDE kasaamaan avointa Dropbox-vastinetta - Googlen Summ…
 
Asiat: - Kelalle nuhteita avoimen koodin syrjinnästä - Linux Australian sähköisissä äänestyskoneissa - MeeGo tulee alustavasti Nokia N900:lle - PC-BSD 8.0 Released For A Polished, Friendlier FreeBSD Desktop - Linuxin ytimen arvo: miljardi euroa - Gambas julkaisi version 2.20 - Khronos Releases OpenGL 3.3 & OpenGL 4.0 - X.Org SoC: Gallium3D H.264, O…
 
Asiat: - Maemo ja Moblin yhdistyvät Linux Foundationin alaisuudessa toimivaksi Meego-projektiksi - Symbian avautui ihan oikeasti, ja vielä etuajassa - Symbian^3 esiteltiin isojen uudistusten kera - Greg Kroan-Hartman tirauttaa kyyneleen Androidille, forkkasiko Google lopulta kernelin? - Pelot toteutuivat, Oracle siivoaa Java-hankkeita - Oracle lope…
 
Asiat: - Kiistelty Oracle–Sun-kauppa sai EU:n siunauksen - Oracle lupaa jatkaa MySQL:n kehitystä - Näin käy Javalle Oraclen hoivissa - Firefox 3.6 on valmis – paljon uudistuksia - Canonical vaihtaa Ubuntun Firefoxin oletushakukoneen Yahoohon - Firefox toimii nyt myös Maemolla - Android bootattu N900:ssa - Mac OS X 10.3 asennettu onnistuneesti Nokia…
 
Asiat: - Google-puhelin julki: yllätyksiä ja pettymyksiä - Microsoft pitää mobiili-linuxien laatua riittämättömänä - Esiasennettu Windows ei kelpaa italialaisille - Uusi OpenOffice boottaa nopeammin! - Saksan hallitus kehoittaa välttämään IE:tä - YouTube vihjaa suunnittelevansa tukea avoimille videoformaateille HTML5:n kanssa - Gordon tekee Flash P…
 
Asiat: - Lahden tekninen virasto antoi ilmakuvat OSMille - Free Software Foundation Europen Suomi-tiimi on perustettu - Monty Widenius pyytää apua MySQL:n pelastamiseen - Gnome-Look.org:sta löytyi pöpöjä - GNOME Developer Suggests Split From GNU Project - Muutoksia Canonicalin johdossa - Ranskan armeija valitsi Mozillan ja rakensi lisäosan Puhumass…
 
Asiat: - Nokia paljasti Maemo- ja Symbian-suunnitelmiaan 2010–2011 - Qt 4.6:ssa multi-touch - Koffice uusi versio 2.1, käyttöön myös N900:ssa - Google söi Gizmo5:n ja murhas Linux-clientin - Google Chrome Linux (Beta) - Pingviini potkii Microsoftin ulos pörssistä - Avointa koodia suositellaan virastoihin - New Linux kernel boosts graphics support, …
 
Asiat: - Fedora 12 julkaistiin - Finally, FreeBSD 8.0 Released - Google Chrome siirtää kaiken pilveen - GIMP putoaa Ubuntun kelkasta - Mahtisäästöt tietotekniikassa avoimella koodilla - Linuxin ja Windowsin sekakäyttö lisääntyy - Microsoftilta avointa koodia pikkulaitteille - Toisaalta, MS patentoi sudon - Linux suositumpi kännyköissä kuin tietokon…
 
Asiat: - Ubuntu 9.10 - Mandriva 2010.0 Released - openSUSE 11.2 Final Released - New Features For KDE 4.4 Desktop - GNOME 3.0 May Not Come Until September 2010 - Firefox 3.6 Beta julkaistu – tärkeä turvauutuus - Firefoxilla kova kasvupyräys syksyllä - Skype To Provide Open-Source Linux Client - Komissio salaa vesittämässä avoimet standardit? - Kehi…
 
Asiat: - IBM & Canonical vs. Win7 - Ubuntu Suomi aloitti yhteisön IRC-kokoukset - Ubuntu 9.10 Karmic Release Candidate julkaistiin - Fedora 12 Beta julkaistiin - Monty Widenius: Oraclen pitäisi myydä MySQL - Nokian N900-hittipuhelin myöhästyy marraskuulle - Symbian aukesi Puhumassa: - Henrik - Ninnnu - Johtaja Nylund - VPV…
 
Pitkästä aikaa LinuCastilaiset ovat saman fyysisen pöydän ympärillä Finhack '09-tapahtuman johdosta. Erikoisjaksossa keskustellaan Finhackista tapahtumana, avoimien yhteisöjen segmentoinnista, Ninnnun ylivoimasta ja pakettikuvausten suomennoksista. Linkit: - Finhack - Kuvia Finhackista - Debian Description Tracking - HedgeWars Puhumassa: - Henrik -…
 
Asiat: - LinuxCon 2009 videoita julkaistu - Linux Plumbers Conference esitysten materiaalia nyt jaossa - Äänestys ei toiminut suljetun lähdekoodin takia - Red Hat nousi jälleen vastustamaan ohjelmistopatentteja - Red Hat ja Microsoft jatkavat yhteistyötä virtualisointiratkaisuissa - Patentit hankaloittavat Mesa:n OpenGL 3 toteutusta - Palm vapautti…
 
Asiat: - LinuCast kunniamainittu vuoden Linux-tekijä-palkintojenjaossa - Red Hat teki jälleen loistavan tuloksen - Miten GNOME ja KDE kuluttavat rahojaan - Microsoft lanseerasi avoimen koodin säätiön - Microsoft julkaisi avoimen lähdekoodin käyttöjärjestelmän - Barrelfish - Linux 2.6.32-rc1 julkaistu - Torvalds: Linux-ydin on "paisunut ja valtava" …
 
Asiat: - Linux-kehittäjiä on jo liki 5000 - Linux 2.6.31 Kernel Released - Microsoft myi 22 patenttia Linuxin puolustamiseen - Microsoft kertoo jälleenmyyjille miksi Windows 7 on parempi kuin Linux - GIMPistä tulee yhden ikkunan ohjelma? - Open Source-kamera - PyCon Finland Puhumassa: - Henrik - Ninnnu - Sakari Nylund…
 
Asiat: - Ubuntu Developer Week menossa - Linux-oikeustaistelut palasivat sittenkin - Gartner: Nokia valitsi Windowsin monesta syystä Linuxin sijaan - Nokia julkaisi N900:sen - Linux yhä useammassa koulussa - Quake Live nyt myös Linuxille - LTSP-työpaja Kokkolassa - Akademy 2010 Tampereelle Puhumassa: - Henrik - Ninnnu - Sakari Nylund - Happosade - …
 
Asiat: - Linux Assemblyillä - Android-puhelimia saadaan viimein Suomeen - Linux leviää kännyköissä – 9 uutta Linux-puhelinta - Microsoft myöntää pelkäävänsä Linuxia, Ubuntua ja Red Hatia - Oikeus kielsi Wordin myynnin USA:ssa - SCO:lla menee huonosti - Dell: Linux-koneita ei palauteta muita enempää - Linux-aukko koetteli taas Helsingin yliopistoa P…
 
Asiat: - Ensimmäinen osa avoimen lähdekoodin ja vapaiden ohjelmistojen -lakiasioita käsittelevästä julkaisusta on nyt ilmestynyt. - Debian siirtyy aikaperustaisiin julkaisuihin - Shuttleworth vihjailee antamassaan haastattelussa, että seuraava LTS-versiota saatetaan viivästyttään yhdellä julkaisulla. - Ubuntun OpenJDK 6 Java läpäisi TCK-testit, joi…
 
Asiat: - Googlelta Chrome OS, Linuxiin perustuva netbook-käyttis - Microsoft lisää ECMA-standardit 334 (C#) ja 335 (CLI) kattamaan "Community Promise"-sopimuksen - Gran Canaria Desktop Summit: GUADEC + Akademy - Maemo vaihtaa QT:lle - Launchpadin koodin avaaminen viivästyy - Linux: 20 vuotta vaivannut "tietoturva-aukko" vihdoinkin paikattu - Linux …
 
Uutisia: - Valtion uusi IT-johtaja hoputtaa avointa koodia - Suomi Pohjoismaiden ykkönen avoimen koodin käytössä - Paul Paukun selvitys sähköisten palveluiden kehittämisestä - Lataaminen päivitetystä Areenasta. Kunniamaininta aoa:lle! - Novell harkitsee avoimen lähdekoodin App Storea - Palm Pre:n softapuoli... - Google Chromesta Mac/Linux Dev-versi…
 
Uutisia: - Julkishallinnon OpenOffice-paketti OSOR.eu:ssa - Intelin Moblin 2.0 julkaistu - Phoenixilta Linux-BIOS - Nokia valmistelee Linux-kännykkää - Microsoft ja Linux-väki samalla hiilellä - Ubuntu menee verkkoon - Sosiaalinen työpöytä tulee Linuxiin - Linux.com avattu uudelleen - Voita Scribus-kirja itsellesi ja toinen yhteisöllesi Puhumassa: …
 
Uutisia: - Haavoittuvuus Linuxin ytimen laitteistonhallinnassa (udev) - Linuxia käyttää jo 1% tietokoneen käyttäjistä - OpenOffice halutaan eriyttää itsenäiseksi projektiksi - Red Hatin Open Source-kartta - Android-luureja myös Samsungilta - Firefox 3.5 beta 4 julkaistu - OpenUsability Season of Usability ottaa vastaan opiskelijahakemuksia Puhumass…
 
Uutisia: - Ubuntu 9.04 - Oracle ostaa Sunin - Linux.fi-wiki neljä vuotta - Suomen ensimmäinen Hacklab avattu - Duisburg (Saksa) peruu päätöksensä kokeilla avointa lähdekoodia hallinnossa - "Huono" loppukevennys: Linuxin käyttäminen teki opiskelijasta turvamiesten silmätikun Puhumassa: - Henrik - Ninnnu - Sakari Nylund - Heikki Mäntysaari - Ape - Ti…
 
Loading …

Pikakäyttöopas

Tekijänoikeudet 2021 | Sivukartta | Tietosuojakäytäntö | Käyttöehdot
Google login Twitter login Classic login