Vedonlyönti julkinen
[search 0]

Download the App!

show episodes
 
Moni urheiluun liittyvä myytti elää ja voi hyvin. Juoksiko Hannes Kolehmainen todellakin Suomen maailman kartalle? Vaikuttivatko Bruce Leen elokuvat ja Elviksen musta vyö siihen, että länsimaissa innostuttiin itämaisista kamppailulajeista? Miksi jääkiekko on niin paljon suositumpaa kuin jääpallo? Yle Puheen Radio Stadion purkaa urheilun ilmiöitä ja uskomuksia. Urheiluohjelmat kertovat mitä tapahtui, Radio Stadion kertoo miksi - usein syy löytyy historiasta. Toimittajana Jarmo Laitaneva.
 
Loading …
show series
 
Vaikka urheilun historia on pitkä, nykyaikaiset urheilumuodot ovat syntyneet pääosin 1800-luvulla. Perinteinen jako amatööri- ja ammattilaisurheiluun on katoamassa, mutta millaisia muita muutoksia urheilun tulevaisuudessa on odotettavissa? Vieläkö esimerkiksi megaluokan kilpailuja järjestetään?Vieraana ovat Urheilulajien synty teoksen toinen tekijä…
 
Ilmaston muuttuminen muuttaa myös urheilumahdollisuuksia eri puolilla maailmaa. Maailmanmestaruuksia ja olympiavoittoja on hankala ratkaista ilman, että maailman parhaat kohtaavat toisensa fyysisesti. Jos kaikki kansainvälinen kilpailutoiminta lasketaan yhteen, syntyy siitä melkoinen määrä lentomaileja. Entä mitä ilmastonmuutos tekee Suomen talviur…
 
Urheiluvedonlyönnin historia ulottuu ainakin antiikin aikoihin saakka. Säilyneiden kirjoitusten mukaan suosittuja vedonlyöntikohteita ovat olleet gladiaattori- ja hevosvaljakkokilpailut. Tänä päivänä tulosvetoja lyödään kaikista suosituista urheilulajeista. Miten paljon urheiluvedonlyönti on vaikuttanut itse urheilun suosioon?Äänessä urheiluvedonly…
 
Kaukalopalloa on käytetty joskus esimerkkinä lausahdukselle Takana loistava tulevaisuus. Totta on, että kaukis nousi lajina nopeasti yleiseen tietoisuuteen. Totta on myös se, että kaukalopallo menetti melko nopeasti suosionsa. Mitä tapahtui? Ja miltä lajin tulevaisuus nyt näyttää? Studiossa Helsinkin Kaukalopallo ry:n Visa Engman sekä lajia harrast…
 
Terveyden ja hyvinvoinnin laitos on saanut valmiiksi FinTerveys 2017 -tutkimuksen, jolla selvitettiin terveyden ja hyvinvoinnin koko kirjoa Helsingistä Utsjoelle. Tutkimukseen kutsuttiin satunnaisotannalla 10 000 yli 18-vuotiasta Suomessa asuvaa henkilöä. Tutkimusryhmät kiersivät 50 paikkakunnalla eri puolilla Suomea tammi-toukokuun aikana.Missä ku…
 
Presidentti Urho Kekkonen muistetaan kovana urheilumiehenä. Liikunnan ilon ja kilpaurheilun lisäksi urheilu oli Kekkoselle politiikkaa: presidenttinä ollessaan hän pyrki käyttämään valtaansa urheiluun liittyvissä päätöksissä. Miten politiikka ja poliitikot ovat vaikuttaneet suomalaiseen urheiluelämään?Vieraina Kekkosen kisat kirjan tehnyt Hannu Pel…
 
Mitä suomalaiset urheiluelokuvat kertovat Suomesta? Urheilun, etenkin huippu-urheilumenestyksen avulla on rakennettu tarinaa suomalaisesta sisusta ja periksiantamattomuudesta, toistavatko urheiluelokuvamme samaa tarinaa?Vieraana on elokuva- ja televisiotutkimuksen dosentti Jari Sedergren sekä 95 ja Matti -elokuvien ohjaaja Aleksi Mäkelä. Toimittaja…
 
Täydellisyyden saavuttaminen urheilussa ja liikunnassa on yhtä vaikeaa kuin muussakin elämässä. Se ei kuitenkaan estä yrittämästä. Siinä, missä liian moni suomalainen ei liiku lainkaan, osa treenaa aivan liikaa. Yksi laji, jossa ylilyöntejä on ollut, on nuorten naisten harrastama fitness. Vieraana on entinen kilpauimari ja fitnessurheilija, nykyine…
 
Kun julkisuudessa puhutaan liikunnan hyödyistä, puheissa korostuu fyysinen terveys ja hyvinvointi. Mutta liikunnalla on suuria vaikutuksia myös aivoihimme. Oikealla tavalla harjoitettu liikunta lisää onnellisuutta, positiivista ajattelua ja ehkäisee masennusta.Vieraina ovat Liikunnan ja kansanterveyden edistämissäätiö LIKESin tutkija Heidi Syväoja …
 
Vielä vuosikymmen sitten henkilökohtaiset valmentajat olivat harvojen huvia. Tänä päivänä ihan tavalliset ihmiset turvautuvat liikkeelle päästäkseen ja elämänlaatuaan parantaakseen elämäntapavalmentajiin. Millaiset ilmiöt ovat Personal Trainereiden yleistymisen takana?Studiossa Personal Trainereita kouluttava Tsemppari Juha Jankeri sekä koulutus- j…
 
Dopingin käyttökielto perustuu tasa-arvoon: kukaan urheilija ei saa saada keinotekoista etua kilpailijoihinsa nähden. Ajatus on urheiluhengen mukainen, käytäntö ei ehkä niinkään. Onko doping ilmiönä yhtä vanha kuin itse urheilukin? Miten ihmisten suhtautuminen kiellettyihin aineisiin on vuosikymmenien saatossa muuttunut?Studiossa ovat Suomen urheil…
 
Pesäpallon tuntevat kaikki suomalaiset. Laji on kulkenut pitkän tien kouluaikojen pakollisesta liikuntamuodosta monta eri sarjatasoa kattavaksi huippu-urheiluksi. Kansallispelillämme on ansiokas ja mielenkiintoinen historia, mutta miltä näyttää pesäpallon tulevaisuus?Vieraina ovat Pesäpalloliiton toiminnanjohtaja Arto Ojaniemi ja pitkään lajia seur…
 
Mistä alkaa maamme urheiluseuratoiminta? Miten tärkeä osa suomalaisuutta ovat vapaaehtoistoimintaan perustuvat urheiluseuramme? Olisiko Suomi Suomi ilman urheiluseurojaan? Muuttuuko seurojen vapaaehtoistyö ammattilaisuudeksi? Vieraina ovat historioitsija Jouko Kokkonen Liikuntatieteellisestä Seurasta ja liikuntakasvatuksen professori Pasi Koski Tur…
 
Erotuomarina olo on varsin erikoinen toimi: samaan aikaan pitäisi olla kentän johtava auktoriteetti ja silti mieluusti näkymätön. Ja kun tähän lisätään vielä se, että yleisö on tuomarin työhön harvoin tyytyväinen, vaikka hän onnistuisi ammatissaan kuinka hyvin. Miksi kukaan edes haluaa tuomariksi?Vieraina ovat lähes sadan kansainvälisen ottelun ver…
 
Suomalaiset liikkuvat vuosi vuodelta vähemmän. Myös huippu-urheilun menestyksen vuodet näyttävät olevan takanapäin. Onko peli menetetty, vai voisiko oikeanlaisella liikuntapolitiikalla saada parempia tuloksia aikaan, sekä kunto- ja terveysliikunnan että huippu-urheilun puolella? Liikuntapolitiikasta keskustelevat suomalaisen liikunta- ja urheilujär…
 
Maailman kauneimmaksi kutsuttu stadion, Helsingin Olympiastadion, täyttää nyt kesäkuussa 80-vuotta. Samalla pääkaupungin maamerkki uudistuu suurtapahtumien tapahtumapaikasta 360 päivää vuodessa auki olevaksi, aktiiviseksi monitoimiareenaksi. Helsingin Olympiastadionin merkitystä ja tulevaisuutta käyvät läpi stadionin markkinointijohtaja Marju Paju …
 
Jälleen se alkaa: Jalkapallon MM-kisat. Neljän vuoden välein Kansainvälisen jalkapalloliitto Fifan järjestämä lopputurnaus on maailman seuratuin urheilutapahtuma kesäolympialaisten ohella. Mikä tekee jalkapallosta maailman suurimman ja kauneimman urheilulajin? Jalkapallon MM-kilpailujen historiaa sekä myös erikoisia tapahtumia käyvät läpi palkitun …
 
Paralympialaisissa kilpailevat liikunta-, näkö- ja kehitysvammaiset urheilijat. Kesäparalympialaisia on järjestetty vuodesta 1960 lähtien ja ensimmäiset talviparalympialaiset järjestettiin puolestaan vuonna 1976. Miten paralympialaisten arvostus ja merkitys ovat vuosikymmenien aikana muuttuneet? Paralympialaisten historiaa ja vammaisurheilun tilaa …
 
Maantiepyöräily on erittäin suosittu urheilumuoto maailmalla, erityisesti lajia seurataan paljon Etelä-Euroopassa. Myös Suomessa kilpapyöräily on perinteinen laji, vaikka pyöräilyn suosio ei suurmaiden mittoihin ylläkään. Kestopäällysteillä ajettavien kisojen lisäksi pyöräilystä löytyy paljon muitakin kilpailumuotoja ja -lajeja. Studiossa on Porvoo…
 
Lasten ja nuorten liikunta vähenee huolestuttavan paljon maailmanlaajuisesti, myös Suomessa. Asia on huomattu myös kouluissa, jossa erilaisten lajitaitojen opettaminen on muuttumassa perusliikuntataitojen, kuten juoksemisen ja pallon heittämisen opettamiseen. Mikä on koululiikunnan merkitys ja vastuu?Studiossa on opetusneuvos Matti Pietilä Opetusha…
 
Urheilun juuret ovat metsästys- ja sotataitojen kehittämisessä ja ylläpitämisessä. Levottomassa maailmanhistoriassa hyvä fyysinen kunto oli sotilaille lähes välttämättömyys. Vaikka huippu-urheilu on tänä päivänä suuren luokan viihdettä, monissa urheilulajeissa on edelleen nähtävissä yhteyksiä sotimiseen. Vieraana on suunnistuksen varhaisvaiheita tu…
 
Mitä tarkoitetaan urheilun estetiikalla? Jotkut saattavat seurata urheilua uimapukuisten atleettien vuoksi, mutta taide ja taiteelliset elementit voivat yhdistyä urheilulajiin, suoritukseen tai urheilijaan monella eri tavalla. Vieraina Aalto-yliopiston visuaalisen kulttuurin teorian lehtori Max Ryynänen, hän toimii myös Suomen Estetiikan Seuran puh…
 
Ennen kehittynyttä kellotekniikkaa urheilijat ottivat mittaa toisistaan, kun tänä päivänä kilpaillaan enemmänkin kelloa vastaan. Miten ajanotto on kehittynyt urheilussa? Missä lajeissa ajanoton tarkkuudella on erityistä merkitystä?Vieraana ovat Kellomies -blogisti ja tietokirjailija Joona Vuorenpää sekä museojohtaja Mikko Kero Suomen kellomuseosta.…
 
Kriketti on maailman toiseksi suosituin urheilulaji. Mutta toisin, kuin suosituinta jalkapalloa, krikettiä ei tunneta kovin hyvin brittiläisen kansainyhteisön ulkopuolella. Suomessa lajin harrastajamäärät ovat kasvaneet, mutta lajina kriketti kuuluu edelleen meillä marginaaliin. Kriketin maailmaa avaavat Suomen krikettiliiton puheenjohtaja Andrew A…
 
Huippu-urheilussa sukupuolten tasa-arvon toteutuminen ei ole helppoa. Yleisön, sponsorien ja median kiinnostus riippuu monesta eri asiasta. Vaikka sukupuolten tasa-arvo huippu-urheilussa on mennyt paljon eteenpäin, tehtävää vielä riittää. Ohjelmassa pohditaan tasa-arvon toteutumista yleisemminkin, mutta keskustelun keskiössä on median rooli. Vierai…
 
Urheilun ja kulttuurin eroista kuulee puhuttavan usein. Mutta jos keskittyy näiden kahden yhtäläisyyksiin, niin silloin entisestä jääkiekkoilijasta ja valmentajasta voi tulla kirjailija, galleristi ja teatterinjohtaja. Vai olisiko parempi, että suutari pysyisi lestissään?Onko urheilulla ja kulttuurilla enemmän eroja vai yhtäläisyyksiä? Studiossa on…
 
Jääpallolla ja jääkiekolla on suurin piirtein yhtä pitkä historia, mutta toisin kuin jääkiekossa, jääpallossa ovat taklaukset ja tönimiset kiellettyjä. Olisiko siinä yksi syy, että media, yleisö ja sen myötä markkinat tekivät jääkiekosta Suomen suosituimman urheilulajin!?Vieraina ovat urheilujournalismista väitellyt Antti Laine, jolla on takanaan y…
 
Useimmat meistä haluavat kuulua johonkin porukkaan. Ihmisiä määrittelevät monet seikat, kuten ammatti, perhetilanne, asuinpaikka sekä myös harrastukset. Käsittelyssä on erityisen tunteikas, värikylläinen ja joskus myös äänekäs harrastus - urheilufanittaminen.Onko fanittaminen vain tunne- ei järkiasia? Vieraina ovat urheilupsykologina työskentelevä …
 
Keskinäinen kamppailu on lienee kilvoittelun perimmäisin muoto. Erilaisia kamppailulajeja on ollut olemassa satoja vuosia. Tutuimmat nykylajit ovat paini ja nyrkkeily. Itämaisten lajien suosioita länsimaissa ovat vauhdittaneet mm. filosofia, mystiikka ja populaarikulttuurin kiinnostus lajeihin.Vieraina ovat judon moninkertainen suomenmestari ja Jud…
 
Olisiko Suomi Suomi ilman kansainvälistä urheilumenestystä? Miten iso tai tärkeä osa suomalaista identiteettiä on menestyminen olympia- ja MM-kisoissa? Onko urheilu yleensäkään tärkeää, vai olisiko meidän parempi tulla tunnetuksi vaikkapa tasa-arvon, teknologian ja koulutuksen kärkimaana? Onko urheilun myyteillä, symboleilla ja tarinoilla rakennett…
 
Loading …

Pikakäyttöopas

Tekijänoikeudet 2022 | Sivukartta | Tietosuojakäytäntö | Käyttöehdot
Google login Twitter login Classic login