Ham julkinen
[search 0]
Lisää
Download the App!
show episodes
 
MPA vie sinut äänimatkalle maailman tapahtumiin ja niiden taustoihin. Ohjelmassa äänessä ovat ihmiset myllerrysten keskellä. MPA kutsuu sinut seikkailulle sinne missä tapahtuu, katsomaan uteliaasti maailman uutisiin Ylen ulkomaantoimittajien kanssa. Yle Areena lauantaisin klo 7, Yle Radio 1 lauantaisin klo 12.05, Radio Suomi sunnuntaisin klo 13.30. Tuottaja: Paula Vilén
  continue reading
 
Loading …
show series
 
Southportin puukkoiskusta kehkeytyi paitsi Britanniaa järkyttänyt tragedia myös mittava disinformaation levitys sosiaalisessa mediassa. Muslimi- ja maahanmuuttovastaista viestiä tulvi eri alustoilla ja algoritmit vain vahvistivat väärän tiedon leviämistä tekijästä.Ohjelmassa haastateltavan tutkijan mukaan äärioikeisto kaappasi Southportin veriteon …
  continue reading
 
Droonit ovat nousseet merkittävään rooliin sodankäynnissä sekä Venäjälle että Ukrainalle. Kuluvana vuonna Ukraina arvioi tuottavansa miljoona droonia itse ja saavansa toisen miljoonan liittolaisiltaan.Ohjelmassa käydään Latviassa, joka on yksi Ukrainan merkittävistä droonitoimittajista. Latvia on mukana myös hankkeessa, jossa puuhataan droonivalvon…
  continue reading
 
Gazan sota on poikinut Israelin poliittiselle johdolle ja äärijärjestö Hamasin terroristijohtajille sotarikossyytteet.Tutkinnassa on sekin, onko Israel syyllistynyt Gazassa kansanmurhaan.Maailmanpolitiikan arkipäivää pohtii tällä kertaa, mitä Israel ajattelee, kun se katsoo peiliin.Israel rinnastuu puheissa muiden hylkiövaltioiden joukkoon. Syytöks…
  continue reading
 
Yhdysvalloissa sulatellaan viime viikonvaihteen entiseen presidenttiin Donald Trumpiin kohdistunutta salamurhayritystä.Maailmanpolitiikan arkipäivää-ohjelmassa tarkastellaan Yhdysvaltain kuohuntaa ja poliittisen väkivallan perintöä.Yhdysvallat on polarisoitunut, mutta ampuminen järkytti ihmisiä yli mielipide- ja vakaumusrajojen. Paula Vilén kävi ju…
  continue reading
 
Puolustusliitto Nato kokoontui tällä viikolla Washingtoniin juhlimaan 75-vuotista taivaltaan. Juhlapuheissa Naton sanottiin olevan vahvempi kuin koskaan. Turvallisuuspoliittisesti epävakaat ajat ovat vauhdittaneet ennätykselliset 23 jäsenmaata 32:sta nostamaan puolustusmenonsa Naton edellyttämälle kahden prosentin tasolle bruttokansantuotteesta. Oh…
  continue reading
 
Haminaan Kaakkois-Suomeen suunnitellaan suurta akkumateriaalitehdasta. Osin kiinalaisrahoitteinen tehdas toisi Suomeen kokonaan uudenlaista teollisuutta. Vihreän siirtymän hanke on kuitenkin ajautunut vaikeuksiin ympäristölupaprosessin takia. Huoli mereen laskettavasta sulfaatista on synnyttänyt kansanliikkeen Haminassa.Ohjelmassa käydään tutustuma…
  continue reading
 
Britanniassa järjestetään parlamenttivaalit 4. heinäkuuta. Rishi Sunakin johtamalle konservatiivipuolueelle ennustetaan murskatappiota ja Keir Starmerin johtamalle oppositiossa olevalla työväenpuolueelle jopa historiallisen hyvää tulosta. Vaalien alla suurin nousija on kuitenkin ollut laitaoikeiston Reform UK -puolue. Kirjeenvaihtaja Kirsi Crowleyn…
  continue reading
 
Sodan pitkittyminen on pakottanut Ukrainan kiihdyttämään joukkojen mobilisointia. Uusi liikekannallepanolaki astui voimaan toukokuussa. Se alensi kutsuntaiän 25-vuotiaisiin ja vähensi palveluksesta vapautumisen perusteita.Ukrainassa osa kutsuntaikäisistä pakoilee kuitenkin armeijaa. Tämä on luonut jännitteitä yhteiskuntaan, sillä rintamalla sotivil…
  continue reading
 
Israelin armeijan toiminta Gazassa herättää arvostelua jo israelilaissotilaidenkin joukossa. Sotilaidenilmiantoja keräävän israelilaisjärjestön mukaan siviiliuhrien määrästä ja tarkoituksellisista julmuuksista on raportoitu.Maailmanpolitiikan arkipäivää -ohjelmassa kuullaan kahta entistä israelilaissotilasta palestiinalaistenkohtelusta. He työskent…
  continue reading
 
EU-kansalaiset menevät vaaliuurnille monien kriisien koettelemina. Samalla monen usko unionin kriisinratkaisukykyyn on koetuksella. Maanviljelijät ovat olleet tyytymättömien etujoukoissa.EU:hun penseästi suhtautuva populistinen radikaalioikeisto on yrittänyt valjastaa maataloustuottajien suuttumuksen poliittiseksi edukseen.Ohjelmassa kysytään, mite…
  continue reading
 
Venäjästä on vaarassa tulla yksi eurovaalien voittajista. Sille suopeiden puolueiden kannatus on kasvamassa eri puolilla EU:ta. Venäjä-mielisiä löytyy erityisesti äärioikeistosta ja parlamentissa Identiteetti ja demokratia -ryhmästä, ID:stä.Esimerkiksi Itävallassa vaalivoittoa ennakoidaan äärioikeistolaiselle, Venäjään myönteisesti suhtautuvalle va…
  continue reading
 
Useassa EU-maassa maahanmuuttoon ja turvapaikanhakijoihin penseästi suhtautuvat puolueet ovat lisänneet kannatustaan. Hollannin uusi hallitus haluaa vaikeuttaa kaikin tavoin turvapaikanhakua. Hallitus on koottu vaalit voittaneen oikeistopopulistisen Vapauspuolueen ympärille.Ohjelmassa käydään Hollannissa ja kuullaan hollantilaisilta, mihin Geert Wi…
  continue reading
 
EU:n tähän asti suurimmasta itälaajentumisesta on kulunut 20 vuotta. Huimasta talouskehityksestä huolimatta penseys EU:hun on näissä entisissä itäblokin maissa lisääntynyt.Ohjelmassa käydään Tšekissä kuulostelemassa EU-tuntoja. Edellisissä eurovaaleissa tšekit äänestivät lähes laiskimmin koko unionissa.Ohjelmassa haastateltavien ekonomistien mukaan…
  continue reading
 
Median vapaus on koetuksella eri puolilla maailmaa. Vaikein ja vaarallisin tilanne on tällä hetkellä Gazassa, jossa toimittajia on kuollut meneillään olevan sodan aikana jo yli sata. Ohjelmassa haastateltavan Committee to Protect Journalists -järjestön johtajan mukaan Israel on myös tarkoituksellisesti iskenyt toimittajiin. Palestiinalainen, Al Jaz…
  continue reading
 
Meneillään oleva Gazan sota on kestänyt yli 200 päivää. Hamasin terrori-iskujen ja Israelin sotaoperaation inhimillisten uhrien määrä on valtava. Onko suhteiden pohjakosketus pimeys ennen auringonnousua?Maailmanpolitiikan arkipäivää -ohjelman 60 -vuotisjuhlajakso tarkastelee tällä kertaa Israelin ja palestiinalaisten koston kierrettä. Asiaa pohtiva…
  continue reading
 
Ukraina kaipaa länneltä pikaisesti lisää aseapua. Pulaa on tykistöammuksista ja ilmatorjuntajärjestelmistä. Ranskan presidentti on väläyttänyt jopa länsijoukkojen lähettämistä Ukrainan tueksi. Ohjelmassa haastateltavan ranskalaisasiantuntijan mukaan joukkopuheiden tarkoitus on samentaa sitä, mihin kaikkeen Eurooppa on valmis, jotta ei autettaisi Ve…
  continue reading
 
Sota Ukrainassa on paljastanut EU:n puolustustarviketuotannon heikkoudet ja riittämättömyydet. Esimerkiksi tykistöammuksia ei saada tuotettua Euroopassa lähellekään tarpeeksi. Valtaosa Euroopan asehankinnoista tehdään edelleen EU:n ulkopuolelta, etenkin Yhdysvalloista. Asetuotannon alisuoriutumisesta on syytetty etunenässä Saksaa. Ohjelmassa kuulta…
  continue reading
 
Useassa meneillään olevassa sodassa ja konfliktissa sodan oikeussäännöistä ei piitata. Venäjä iskee Ukrainassa toistuvasti siviilikohteisiin, Israelia syytetään kansanmurhasta Gazassa.Ohjelmassa kuullaan, kuinka ukrainalaiset dokumentoivat Venäjän sotarikoksia. Niitä on hyökkäyssodan alettua koottu jo useita tuhansia.Myös Kansainvälinen rikostuomio…
  continue reading
 
Gazassa yli viisi kuukautta jatkunut sota on ajanut siviilit nälänhädän partaalle. Avustusjärjestöjen mukaan Israel tarkoituksellisesti vaikeuttaisi avun perillemenoa. Avustusrekkoja pääsi helmikuussa Gazaan keskimäärin sata päivässä, kun tarve olisi 500–600 rekalle.Maailmanpolitiikan arkipäivää -ohjelmassa kysytään humanitaarisen avustustyön asian…
  continue reading
 
Venäjän presidentti Vladimir Putin on toistuvasti väläyttänyt ydinaseuhkaa Ukrainan sodan aikana. Viimeksi Putin varoitti ydinasekonfliktista, jos länsi lähettää joukkoja Ukrainaan.Ohjelmassa kysytään ydinasepolitiikan asiantuntijoilta, miten Putinin jatkuvaan ydinuhitteluun tulisi suhtautua ja missä jamassa on Naton ydinasepelote.Lisäksi suomalais…
  continue reading
 
Vihreässä siitymässä tarvitaan mineraaleja tarvitaan muun muassa akkuihin ja puhelimiin. Harvinaisia maamineraaleja on valtamerten pohjalla. Norja voi ensimmäisenä maana maailmassa avata talousalueellaan kaupallisen kaivostoiminnan. Suurkäräjät hyväksyi periaatteen tammikuussa. Tyynenmeren saarivaltio Nauru virittelee yhteistyötä kanadalaisen kaivo…
  continue reading
 
Venäjän opposition tulevaisuus on epävarma keulahahmonsa Aleksei Navalnyin kuoleman jälkeen. Osa näkisi mielellään Navalnyin lesken Julija Navalnajan hajanaisen opposition yhdistävänä voimana.Oppositio suunnittelee jonkinlaista voimannäyttöä ensi viikon näytösvaaleissa, joissa Putinilla ei ole varteenotettavia vastaehdokkaita.Venäjän opposition til…
  continue reading
 
Vaalivuosi Yhdysvalloissa on kärjistämässä maan kahtiajakoa entisestään. Edellisten vaalien jälkeen jopa koko demokraattinen prosessi oli vaakalaudalla, kun presidentinvaalituloksen vastustajat hyökkäsivät kongressiin. Maailmanpolitiikan arkipäivää -ohjelman 60-vuotisjuhlavuoden toisessa erikoisjaksossa pohditaan mikä repii Yhdysvaltoja kahtia.Pola…
  continue reading
 
Venäjän suurhyökkäys Ukrainassa alkoi kaksi vuotta sitten.Sota on muuttanut maailmaa entistä epävakaammaksi. Lännen valta horjuu.Maailman maat etsivät liittolaisuuksia ilman vanhoja sitoumuksia ja riippuvuuksia.Yhdysvaltain tulevat presidentinvaalit väijyvät kaiken taustalla - muuttuko Yhdysvaltain ja Euroopan Nato-suhde.Maailma liikkeessä ja vanha…
  continue reading
 
Sota Ukrainassa on hyydyttänyt yhteistyön myös arktisilla alueilla. Samaan aikaan alueen turvallisuuspoliittinen jännite on kasvanut. Venäjä on lisännyt sotilaallista läsnäoloaan pohjoisessa ja hakee itselleen uusia yhteistyökumppaneita Aasiasta.Ohjelmassa kuullaan asiantuntija-arvioita siitä, millaisia yhteistyön edellytyksiä arktisella Venäjän ja…
  continue reading
 
Kaakkoisaasialaisessa Myanmarissa sotilasjuntta on hallinnut julmin ottein jo kolme vuotta, mutta nyt sen asema horjuu. Junttaa vastustava, monen etnisen ryhmän muodostama oppositio on saavuttanut viime kuukausina taistelumenestystä.Ohjelmassa kuullaan asiantuntija-arviot siitä, onko juntan valta Myanmarissa romahtamassa. Lisäksi nuori oppositioakt…
  continue reading
 
Rajatilanne on muutoksessa eri puolilla Eurooppaa. Britanniassa pohditaan turvapaikanhakijoiden lennättämistä Ruandaan. Yksi Britannian EU-eron, brexitin tavoitteista oli vähentää maahanmuuttoa. Nettomuutto on kuitenkin ennätyksellinen korkeaa. Tulijoista vain murto-osa on saapunut veneillä. Venäjän hyökkäyssota hiljentää rajaseutua pohjoisessa Nor…
  continue reading
 
Intia hakee talouskasvunsa vauhdittamana vahvempaa maailmanpoliittista jalansijaa. Samaan aikaan kuitenkin sisäiset jännitteet Intian eri väestöryhmien kesken ovat kasvaneet pääministerin hindunationalististen ja autoritaaristen otteiden keskellä.Intian nousun merkkinä miljoonan ihmisen slummi aiotaan purkaa. Ohjelmassa käydään purkutuomion saanees…
  continue reading
 
Maailman väestö lihoo nyt ennennäkemättömästi. Jopa yli puolet ihmisistä on ennusteiden mukaan ylipainoisia vuoteen 2035 mennessä.Samaan aikaan Tanska rikastuu ihmisten liikakiloilla, sillä Euroopan arvokkaimmaksi yritykseksi on noussut laihdutuslääkettä valmistava tanskalaisyhtiö.Ohjelmassa kuullaan tanskalaisilta laihdutuslääkkeen käyttäjiltä kok…
  continue reading
 
Venäjän presidentti Vladimir Putin jatkaa tuhoisaa hyökkäyssotaansa Ukrainassa pian kolmatta vuotta. Kotimaassaan hän on hiljentänyt vastustajansa kovalla kädellä.Maailmanpolitiikan arkipäivää -ohjelma täyttää 60 vuotta. Vuoden ensimmäisessä juhlajaksossa Ylen entiset Venäjän-kirjeenvaihtajat Jyrki Saarikoski ja Hilkka Hyrkkö pohtivat, miksi Venäjä…
  continue reading
 
Alkanut vuosi on vaalien supervuosi. Lännessä sekä Yhdysvalloissa että EU:ssa äänestetään. Vaalien yllä leijuu valeuutisten ja disinformaation uhka, sillä esimerkiksi Venäjä käyttää entistä enemmän rahaa informaatio-operaatioihinsa. Ohjelmassa haastateltavan disinformaatioasiantuntijan mukaan Venäjä hakee koko ajan uusia väyliä propagandansa levitt…
  continue reading
 
Päättyvänä vuonna vanhat sodat ovat jatkuneet ja uusia alkanut. Maailmanpolitiikan arkipäivää-ohjelma yrittää vaikeaa tehtävää, myönteisten asioiden löytämistä synkästä uutisvirrasta. Positiivisia kehityskulkuja pohtivat professorit Vesa Kiviniemi Oulun yliopistolta, Katarzyna Zysk International Relations and Contemporary History at the Norwegian I…
  continue reading
 
Ukrainan auttaminen onnahtelee nyt pahoin molemmin puolin Atlanttia. Sekä Yhdysvalloissa että EU:ssa kymmenien miljardien apupaketit ovat jumissa. EU:ssa Unkari jarruttaa apupäätöksiä. Yhdysvalloissa Ukrainan auttaminen näyttää joutuneen demokraattien ja republikaanien sisäpoliittisen väännön pelinappulaksi. Ohjelmassa käydään Yhdysvaltain kongress…
  continue reading
 
Notkahtaneet Pisa-tulokset ovat huolettaneet tällä viikolla useassa länsimaassa. Lähes kaikissa OECD-maissa tulokset heikkenivät neljän vuoden takaisesta. Etelänaapurimme Viro näyttää pärjäävän Euroopassa parhaiten. Erityisesti virolaiset pojat oppivat koulussa paremmin kuin suomalaiset.Ohjelmassa käydään Virossa selvittämässä, mihin perustuu Viron…
  continue reading
 
Tekoäly kehittyy nyt hengästyttävää tahtia. Tulevaisuudessa siintää jo mahdollisuus, että ihminen ei välttämättä olekaan enää maailman älykkäin olio. Ratkaisevan tärkeää olisi hallita tekoälyn kehitystä, jotta syntyisi ihmiskuntaa palveleva eikä sitä orjuuttava järjestelmä. EU on etunenässä kehittämässä sääntelyä. Ohjelmassakuullaan asiantuntija-ar…
  continue reading
 
YK:n ilmastokokous pidetään marras-joulukuussa Arabiemiirikuntiin kuuluvassa Dubaissa. Maailman valtiot ovat pahasti jäljessä ilmastotoimissa, ja Pariisin ilmastosopimuksessa linjattu tavoite rajata ilmaston lämpeneminen puoleentoista asteeseen uhkaa karata. YK:n pääsihteeri haluaisi Dubaissa sovittavan selvästä aikataulusta fossiilisista polttoain…
  continue reading
 
Suomeen saapui 50 vuotta sitten ensimmäiset Euroopan ulkopuoliset pakolaiset. Parin sadan chileläispakolaisen joukolla oli keskeinen rooli Suomen maahanmuutto- ja pakolaispolitiikan muotoutumisessa. Mitä chileläisten kotoutumisesta Suomeen voitaisiin oppia nykypäivänä?Ohjelmassa tavataan ensimmäisen ja toisen polven chileläissuomalaisia. Lisäksi ku…
  continue reading
 
Euroopassa yritetään käydä läpi kolonialismin aikakautta ja sen väärinkäytöksiä yhdessä entisten siirtomaiden kanssa. Samaan aikaan maailmassa syntyy uusia taloudellisia ja poliittisia riippuvuuksia. Maailmanpolitiikan arkipäivää-ohjelma pohtii tällä viikolla, keitä ovat uudet siirtomaaherrat ja mistä uusia alusmaita löytyy. Samaan aikaan vanhat va…
  continue reading
 
Loading …

Pikakäyttöopas