Markus Finnila julkinen
[search 0]
Lisää

Download the App!

show episodes
 
H
Harhaoppia

1
Harhaoppia

Markus Finnilä

Unsubscribe
Unsubscribe
Kuukausittain
 
Epätervettä teologiaa ja vääriä vastauksia nyrjähtäneen kristillisestä näkökulmasta. Harhaoppia-podcastissa käsitellään perimmäisiä kysymyksiä tavalla, joka ottaa vakavasti modernin tiedon, kristinuskon ja kriittisen ajattelun. Facebook: Harhaoppia Email: harhaoppia@gmail.com
 
Loading …
show series
 
Genesiksessä kerrotaan Joosefista, jonka veljet heittivät hänet kaivoon ja myivät orjaksi, mutta joka nousi lopulta Egyptin valtakunnan johtoon unien tulkitsemisen kykynsä kautta. Tarinan historiallisuudesta ja yllättävistä yhteyksistä egyptiläiseen mytologiaan, Disneyn elokuviin ja joulun tarinaan kertomaan podcastiin tulee Harhaoppia-podcastin ep…
 
Jos pysyy puhtaana ja säilyttää neitsyyden hääyöhön asti, tulee avioliitosta siunattu ja seksielämästä sulavaa. Näin lupaa puhtauskulttuuri, joka on kristillisissä piireissä vaikuttava amerikkalaisesta evankelikaalisuudesta peräisin oleva virtaus. Puhtauskulttuurin taustasta, sen piilevistä sukupuolirooleista ja siitä mitä se saa siihen sitoutuvien…
 
Ihmiset pettävät itseään päivittäin ja ovat siinä varsin hyviä. Mutta jos näin on, voimmeko luottaa omiin uskonnollisiin uskomuksiimme ja muihin katsomuksellisiin näkemyksiimme? Aku Visala on Helsingin yliopiston uskonnonfilosofian dosentti, joka tunnetaan myös Areiopagi-verkkojulkaisusta ja samannimisestä podcastista sekä loistavasta teoksestaan V…
 
Moni fantasian ystävä yllättyy kuullessaan, että J.R.R. Tolkienin mielestä Taru Sormusten Herrasta oli pohjimmiltaan uskonnollinen ja katolinen kirja, joka syntyi neitsyt Marian esirukousten ansiosta. Mitä tekemistä hobiteilla, haltioilla, velhoilla ja örkeillä voi olla kristinuskon kanssa? Harva tietää aiheesta niin paljon kuin Petri Samuel Tikka.…
 
Sisältövaroitus: seksuaalinen väkivalta Kuinka pitkiä olivat Raamatun jättiläiset, kuka oli Aadamin eksänä tunnettu Lilith ja miksi Toorassa käsketään uhraamaan Jahven lisäksi myös Asaselille? Entä miksi Jumala yrittää välillä tappaa jonkun ilman sen kummempaa syytä - siinä onnistumatta? Kysymys ja vastaus -jaksossa keskitytään sellaisiin Raamatun …
 
Sisältövaroitus: Väkivalta Hyperfiksaatio tarkoittaa kiinnostuksen intensiivistä kohdistumista tiettyyn asiaan ja on tyypillinen ADHD:hen kuuluva oire. Muusikko ja kirjailija Linda-Maria Ranisen eli Mercedeksen elämässä hyperfiksaatiolla on ollut iso vaikutus siihen, millaisia identiteettejä hän on elämässään omaksunut. Hänen tiensä on kulkenut esi…
 
Special time! Harhaoppia-podcastin 50. jaksossa haastateltavana on podcastin isäntä, Markus Finnilä. Haastattelu on taltioitu liveyleisön edessä toukokuussa 2022 Tampereen vanhan kirkon Agnostikkoklubilla. Haastattelijana Vanhan kirkon pappi Olli Viljakainen. Jaksossa käsitellään mm. seuraavia aiheita: Raamatun moniäänisyys ja ristiriitaisuus Marku…
 
Markuksen ja Benjaminin keskustelu Raamatun harhaoppisimman kirjan Qoheletin äärellä huipentuu. Nyt korotetaan höyryn tuolle puolen - miten kaiken absurdiuden, hetkellisyyden ja arvoituksellisuuden hyväksyminen auttaa löytämään vapautta, onnellisuutta ja viisautta? Ellet ole kuunnellut sarjan kahta aiempaa osaa, kannattaa ne kuunnella ensin. Jaksos…
 
Markus ja Benjamin jatkavat keskusteluaan Raamatun harhaoppisimman kirjan Qoheletin äärellä. Tällä kerralla keskitytään erityisesti siihen, miten Qoheletin eli Saarnaajan mukaan maailma on epäoikeudenmukainen ja että kuoleman jälkeen ei ole elämää. Kannattaa kuunnella Harhaoppia-podcastin edellinen jakso ennen tämän osan kuuntelemista. Jaksossa käs…
 
Millään ei ole mitään väliä, kuoleman jälkeen ei ole elämää, eikä liian uskovainen kannata olla. Näin väittää muinainen heprealainen filosofi Qohelet, joka kertoo etsineensä turhaan elämän merkitystä viisaudesta, hauskanpidosta ja työstä. Harhaoppisuudestaan huolimatta hänen nimeään kantava kirja on jotenkin oudosti onnistunut livahtamaan Raamattuu…
 
Uskotko Jumalaan? Kysymys on ei ole niin helppo kuin voisi luulla, sillä ei ole lainkaan selvää, mitä sanalla "Jumala" tarkoitetaan. Tässä jaksossa esitellään kolme kristinuskossa esiintyvää ja keskenään yhteensopimatonta tapaa ymmärtää sanan merkitys. Niistä oikeaoppisin on klassinen teismi, jonka mukaan Jumala on yksinkertainen, muuttumaton ja tu…
 
Dekonstruktio on progressiivisessa kristinuskossa muodissa oleva käsite, jolla viitataan prosessiin, jossa vanhat uskonkäsitykset purkautuvat ja maailmankuva on pakko miettiä uudelleen. Jaksossa Lauri Koittola saapuu vieraaksi juttelemaan Markuksen kanssa oman herätyskristillisen uskonsa dekonstruktion prosessista, jossa merkittävässä roolissa on o…
 
"Kilttien" mikrobien leviämistä villien hiirten välisissä sosiaalisissa suhteissa työkseen selvittävä Aura Raulo toimii evoluutiobiologian tutkijana Oxfordin ja Turun yliopistoissa. Hänen mukaansa länsimainen käsitys ihmisistä selvärajaisina yksilöinä ei ole tieteen näkökulmasta ollenkaan itsestäänselvä. Raulo on myös körtti ja ajattelee, että moni…
 
Kari Kuula on tietokirjailija, pappi ja teologian popularisoija, joka on kulkenut nuoruuden ehdottomasta uskosta hyperliberaaliin nuivaan uskoon ja siitä... jonnekin. Jaksossa hän kertoo Markukselle kohta kohdalta, miten ymmärtää Apostolisen uskontunnustuksen sisällön tänään. Käsiteltyjä aiheita Helvetti ja kaikkien pelastumisen toivo "Raamatulline…
 
Miksi herätyskristilliset piirit ovat niin alttiita salaliittoteorioille? Ilmiötä selittää osittain 1800-luvulla syntynyt raamatuntulkintatapa dispensationalismi, joka jakaa maailmanhistorian 7 aikakauteen. Sen mukaan nyt eletään armon ajan viimeisiä hetkiä, ja pian Jumala antaa ihmiskunnalle uudet säännöt. Suomessa dispensationalismia on tunnetuks…
 
Lauri Kemppainen on palannut! Hän on paitsi uskonnonfilosofi ja evankelis-luterilaisen kirkon pappi, myös taiteilijanimillä Daikini ja Pappi toimiva rap- ja metallimuusikko sekä nyt myös romaanikirjailija. Lauri Kemppaisen tuoreen Jumalan kämmenellä -jännärin kunniaksi hän juttelee Markuksen kanssa tässä jaksossa siitä, millä tavoin taide ja popula…
 
Teologi, blogisti ja kirjoittaja Hanna Kivisalo palaa Harhaoppia-podcastiin vastailemaan kuulijakysymyksiin, jotka liittyvät käytännön uskoon ja hengellisyyteen. Jakson kysymykset: 1. Riippuvuudet - riittääkö pelastus niille, jotka eivät parane päihde- tai muusta addiktiosta? 2. Uskossa kasvaminen- raamatullista opetusta vai ihmisten keksintöä? 3. …
 
Muinaiset israelilaiset ajattelivat, että tuuli, hengitys ja henki ovat yksi ja sama asia. Siksi kristinuskon puheessa Pyhästä Hengestä piilee symboliikkaa, jolla on yllättäviä yhteyksiä luontoon, kuolemaan ja mindfulnessiin. Harhaopettaja Markus pohtii jaksossa esimerkiksi seuraavia aiheita: Miksi muinaiset israelilaiset ajattelivat tuulen, Jumala…
 
Mystiikka on hengellisyyttä, jossa korostetaan, että Jumala tai perimmäinen todellisuus on jotain mitä sanat eivät tavoita, mutta jonka ihminen voi kohdata sisimmässään. Kaikissa uskonnoissa on omat mystiikan traditionsa ja meditaatioharjoitteensa, mutta onko Jeesuksesta mystiikan opettajaksi? Tässä jaksossa aiheesta saapuu keskustelemaan pappi, te…
 
Podcastin ystävä, teologi Pasi Schultz tekee comebackin Harhaoppia-podcastiin. Tällä kertaa laitetaan uusiksi joulu ja kaikki muutkin kirkkovuoden pyhät. Pasi ja Markus keskustelevat siitä, miten eri kulttuurien tuntema muinainen aurinkomyytti vaikuttaa kristinuskossa ja Raamatussa sekä vuodenkierron juhlissa kristinuskossa ja muissa uskonnoissa. K…
 
Kysymys-vastaus-jaksossa kurkistetaan rajan taakse, kun Markus antaa vääriä vastauksia kuulijoiden lähettämiin kysymyksiin, jotka liittyvät taivaaseen. Matkatessamme tuonpuoleisessa ehditään käsittelemään myös sitä, miksi Jeesuksen kuoleman ymmärtäminen sovitusuhrina ei tarkoita Jumalan verenhimon tyydyttämistä anteeksiannon hintana ja saadaan selv…
 
Loading …

Pikakäyttöopas

Tekijänoikeudet 2022 | Sivukartta | Tietosuojakäytäntö | Käyttöehdot
Google login Twitter login Classic login