Taloudellinen Tiedotustoimisto Tat julkinen
[search 0]
Lisää
Download the App!
show episodes
 
Artwork

1
Puhu työstä -podcast

Taloudellinen tiedotustoimisto TAT

Unsubscribe
Unsubscribe
Kuukausittain
 
Puhu työstä -podcast luotaa työelämän muutoksia, herättää keskustelua muuttuvista osaamistarpeista sekä tavoista käsittää työtä. Podcastiä tuottaa Talous ja nuoret TAT. Ota kuunteluun myös nuorille suunnattu Puhu rahasta -podcast! Podcastien aiheina kuullaan asiaa muun muassa kiertotaloudesta, robotiikasta, virtuaalitodellisuudesta, työhyvinvoinnista ja oman osaamisen tunnistamisesta. Asiantuntijavieraita haastattelee TATin viestintäpäällikkö Viivi Ali-Löytty. #puhutyöstä
  continue reading
 
Loading …
show series
 
Vuoden 2019 ensimmäisessä Puhu työstä -jaksossa tutustutaan tulevaisuudentutkimuksen perusteisiin. Jakson aikana opitaan, ettei tulevaisuudentutkimus ole ennustamista, vaan ennakointia, ja että tulevaisuudentutkimuksen tavoitteena on tuoda esille vaihtoehtoja pitkäjänteisen päätöksenteon tueksi. Jakson vieras, projektiasiantuntija Sari Miettinen Tu…
  continue reading
 
Millainen merkitys kulttuurien tuntemuksella on kansainvälisessä työelämässä? Puhu työstä -podcastin kymmenes jakso tutustuu bisneksen tekoon vieraan kulttuurien edustajan kanssa. Mitä pitää huomioida, miten käyttäytyä? TEM:n Mikko Koivumaa ja Business Finlandin Marko Salonen vinkkaavat, että huomiota kannattaa kiinnittää ainakin ajankäyttöön, koht…
  continue reading
 
Timma, Wolt ja Venuu ovat esimerkkejä kotimaisista menestyksekkäistä yrityksistä, joiden liiketoimintaideat perustuvat alustatalouden ratkaisuihin - palvelut yhdistävät hajallaan olevat palveluntuottajat yhdellä alustalle. Yhdeksännessä Puhu työstä -podcastin jaksossa tutustutaan alustatalouteen, siihen liittyviin liiketoimintamahdollisuuksiin ja s…
  continue reading
 
Miten uutta työtä ja uusia ammatteja syntyy? Kahdeksannessa Puhu työstä -jaksossa keskustelemme Sitran Mikko Dufvan ja Troot Networkin Esko Asiakaisen kanssa työn murroksesta, uusista ammateista ja siitä, mitä on oikea työ.Kirjoittanut Taloudellinen tiedotustoimisto TAT
  continue reading
 
Seitsemännessä jaksossa sukellamme keskittymisen saloihin.Mitä ihmisen aivoissa tapahtuu, kun keskittymiskyky alenee? Syytämme usein työskentely-ympäristöämme erilaisista häiriötekijöistä, vaikka olemme itse keskittymiskykymme pahimpia vihollisia. Miksi keskeytämme itse itseämme? Entä millaista keskittymiskykyä tulevaisuuden työt vaativat, ja miten…
  continue reading
 
Puhu työstä -podcastin kuudennessa jaksossa syvennytään tekoälyyn. Ministeri Lintilän Tekoälytyöryhmän tavoitteena on tehdä Suomesta tekoälyn soveltamisen kärkimaa. Työryhmä julkaisi 20.6. Tekoälyajan työ -raportin, jossa tarkasteltiin tekoälyn vaikutuksia talouteen, työelämään, koulutukseen ja etiikkaan nyt ja tulevaisuudessa. Työryhmän jäsen ja a…
  continue reading
 
Viidennessä Puhu työstä -jaksossa keskitytään tulevaisuuden tekijöihin, eli nykynuorten ajatuksiin ammatinvalinnasta ja työn teosta. TATin johtaja Liisa Tenhunen-Ruotsalainen sekä T-Media Oy:n tutkimuspäällikkö Reeta Sutinen kertovat tuoreen Kun koulu loppuu - Nuorten tulevaisuusraportti 2018 -tutkimuksen valossa, milloin nuoret tekevät uravalintan…
  continue reading
 
Puhu työstä -podcastin neljännessä jaksossa sukelletaan virtuaalitodellisuuteen ja pohditaan, miten se tulee muuttamaan tulevaisuuden työelämää ja maailmaa laajemmallakin skaalalla. Viivin kanssa asiasta keskustelemassa on FIVR:n Managing Director Olli Sinerma, joka on yksi Suomen ensimmäisiä VR-studion perustajia. Mitkä ovat virtuaalitodellisuuden…
  continue reading
 
Puhu työstä -podcastin kolmannessa jaksossa perehdytään robotiikkaan ja sen tuomiin työelämän muutoksiin. Vievätkö robotit ihmisten työt? Tuoko tulevaisuus mukanaan ihmisen ja robotin välisen yhteistyön, joka mahdollistaa entistä laadukkaamman ja tehokkaamman tuotannon?Viivin vieraina asiasta keskustelemassa ovat tietokirjailija ja AIRO-ohjelman ko…
  continue reading
 
Haasta, kehitä, optimoi!Kiertotalouden ABC:n toisella puoliskolla keskitytään siihen, millaisia liiketoimintamahdollisuuksia kiertotalousajattelu on luonut Suomeen ja missä tulevaisuuden parhaat potentiaalit piilevät.Viivin vieraaksi kiertotalouden liiketoiminnallisesta puolesta saapuu keskustelemaan Neste Oy:n Head of Long Term Development Juha Mo…
  continue reading
 
Mitä tarkoittaa kiertotalous, ja miksi jokaisen suomalaisen tulisi tietää siitä? Viivi haastatteli Sitran kiertotalousasiantuntija Riitta Silvennoista, jonka mukaan kiertotalous ei pelkästään edistä luonnon kantokykyä, vaan sillä on Suomessa jopa kolmen miljardin euron vuosittainen liiketaloudellinen potentiaali. Podcastissa kuullaan kiertotalouden…
  continue reading
 
Loading …

Pikakäyttöopas