Minun näköinen mieli: Kokoonkutsujat osaavat sudetkin kesyttää

Näkövammaisten liitto

Editointi: Mikael Mustonen Lukija: Jutta Saanila Tämä on Minun näköinen mieli -podcast ja minä olen Jutta Saanila. Tällä kertaa puhun suoraan puhelinrinkiläisille ja ennen kaikkea niiden kokoonkutsujille. Kokoonkutsuja. Kokoonkutsuja. Kokoonkutsuja. (Mietiskellen) Kuinka mielenkiintoinen sana se onkaan! Joku, joka kutsuu toiset kokoon. Joku, jolla on halu saada kuulla toisten ääni ja joka tietää, mistä tällä kertaa oli idea puhua. Koronakeväänä, kun itse toimin viiden puhelinringin kokoonkutsujana sain kokea koko tuon työn autuuden ja kauneuden. Mutta myös sen, ettei se ole aina ihan helppoa. Nyt meillä on tänä syksynä ollut viisi puhelinrinkiä pyörimässä viisi viikkoa ja on tullut aika kiittää teitä, niin rinkiläisiä kuin kokoonkutsujia työstä, jonka olette yhdessä tehneet. Olen saanut seurata sitä vain sivusta. Ihmetellä ja uteliaana ounastella, välillä herkällä korvalla teitä kuunnellen, yhdessä ja erikseen. Emme voi puhua puhelinringeistä kuin verhotusti, koska siellä olevilla on oikeus olla luottamuksen turvissa mutta teille kokoonkutsujille voin kirjoittaa nyt ihailijapostia, koska tiedän teidän tehneen todellisen uroteon! Ette ehkä sitä minulle myöntäisi, jos sanoisin sen pokkana tavatessamme, mutta nyt kun siitä tulee podcastillinen sanoja, niin aion sen teille tuoda, ihan päin pläsiä kaikkien kuuntelijoiden edessä. Uskon, että te nykyiset ja tulevatkin rinkiläiset yhdytte tämän kirjeen sanomaan. Miten niin uroteko? On aina hyvin jännittävää hypätä täysin uusien ihmisten eteen. Voi olla, että se on vielä jännempää, kun he esiintyvät pelkkänä äänenä. Ensimmäinen puhelu on kaikille aina ERITTÄIN jännittävä. Sillä ihminen ei voi koskaan olla varma, onko toinen ihminen hänelle susi vai ystävä. Meillä jokaisella on kokemuksia ryhmien ensi kohtaamisista ja vaikka koskaan ei ole ollut vastassa susia, joku nakertaja eli sisäinen kriitikko saattaa kuiskutella korvaan, että tällä kertaa siellä on susi! Siitä te selvisitte, ensimmäisen kerran kauhun paikasta ja hyppäsitte rohkeasti kylmään veteen. Seuraava vaihe oli oppia juuri tämän ringin tapa olla rinki. Puhuuko joku mielellään pitkään? Käyttääkö joku tuskin koskaan puheenvuoroa? Onko teema, josta päätimme puhua riittävän hyvä, jotta juttua riittää? Mitä jos ei ole? Mitä sanon, jos kukaan ei puhu mitään? Kävitte läpi tämänkin kysymysviidakon päässänne ja opitte luottamaan ringin tapaan olla rinki ja siihen, että osaatte olla heille oikeudenmukainen ajan tasaaja. Huomasitte, että jokainen rinkiläinenkin haluaa tämän session onnistumista ja tekee monia hyviä aloitteita auttaakseen puhelun muodostumista vielä antoisammaksi. Te kaikki kannatte vastuuta ringistä, jolloin se ei muodostu kellekään liian painavaksi. Siinä sitten olitte ja kaikki suostuitte oppimaan jotain myös niistä juuri tämän ringin muodostamista haasteista. Ehkä rinkiläiset itse eivät niitä sinun haasteitasi edes huomanneet, mutta jokainen rinki tarjoa jäsenilleen ja varsinkin kokoonkutsujilleen joitain oppitunteja, jos vain pysähtyy niitä vähän miettimään. Joskus rinki voi toimia niin rehellisenä peilinä, että joutuu jollekin parkaisemaan: auts! Tuo sattui ja sitten katsotaan, mihin sattui, miten ja miksi. Näin me kasvetaan, näin te kasvatte ja näin he kasvavat ihmisinä ja jokainen kokemus tekee meistä vahvempia. Nämä oppitunnit tulevat kaupan päälle. Rinki toimii turvallisena laboratoriona, jossa niitä voi rinkiläisille myös valaista, jos oma luottamuksen kyky siihen jo riittää. Te olitte tämän maan ihka ensimmäiset tällaisten puhelinrinkien näkövammaiset vetäjät. Olette pioneereja ja tiennäyttäjiä seuraaville. Koko tekstivastineen voi lukea Näkövammaisten liiton verkkosivuilta: www.nkl.fi/fi/kokoonkutsujat-osaavat-sudetkin-kesyttaa