show episodes
 
Loading …
show series
 
Kaupallinen yhteistyö: UPM 🌲 Metsäteema jatkuu! Uusimmassa jaksossa puhutaan metsäteollisuudesta yhdessä UPM:n asiantuntijoiden Inkan ja Ninan kanssa. Metsä on suuri osa suomalaisuutta – niin virkistyksen kuin talouden kannalta. Miten näiden kahden tasapainottelu onnistuu – eli miten metsäteollisuuden vastuullisuutta voidaan arvioida? Entä mitä kai…
 
Juhan vieraana Fortumin toimitusjohtajan neuvonantaja Vesa Ahoniemi. Podissa käsitellään sähkömarkkinoita, päästökauppaa sekä pohditaan energian eri tuotantomuotojen merkitystä tulevaisuudessa.00:00 Intro00:31 Vesa AhoniemiEnergiantuotanto04:56 Vesivoima09:12 Ydinvoima10:53 Tuulienergia14:12 Aurinkoenergia15:52 Kaasu19:16 Hiilivoima25:50 Fortumin j…
 
Tasaisin väliajoin pyydetään vieraaksi menestyneitä naissijoittajia, joita kyllä löytyy, mutta joista moni haluaa pitää matalaa profiilia ja kieltäytyy vieraaksi tulemisesta. Suvi Schwab auttoi tällä kertaa saamaan yhden tällaisen vieraan mukaan saattamalla minut ja Johanna Lindroosin yhteen. Johanna lupautui tulemaan mukaan ja kertoi pitkän kaavan…
 
Tällä viikolla mimmien studiossa vierailee konkarisijoittaja Inka Mero! Inka on Pohjoismaissa ainoa venture capital -rahastoa johtava nainen ja sijoittaa työkseen kymmeniä miljoonia euroja aikaisen vaiheen kasvuyrityksiin. Mitä venture capital -sijoittaminen oikein tarkoittaa ja mitä Inka on tehnyt päästäkseen tähän pisteeseen? Entä mitkä ovat Inka…
 
Tasaisin väliajoin pyydetään vieraaksi menestyneitä naissijoittajia, joita kyllä löytyy, mutta joista moni haluaa pitää matalaa profiilia ja kieltäytyy vieraaksi tulemisesta. Suvi Schwab auttoi tällä kertaa saamaan yhden tällaisen vieraan mukaana saattamalla minut ja Johanna Lindroosin yhteen. Johanna lupautui tulemaan mukaan ja kertoi pitkän kaava…
 
Saulin vieraana Evli-Rahastoyhtiö Oy:n toimitusjohtaja Tero Tuominen. Tällä kertaa podissa syvennytään vaihtoehtoisten sijoitustuotteiden markkinaan ja lainalaisuuksiin.00:00 Intro00:30 Tero Tuominen01:35 Mitä ovat vaihtoehtoiset sijoitustuotteet?06:00 Markkinan koko ja dynamiikka18:55 Vaihtoehtoiset sijoitustuotteet osana portfoliota22:40 Manageri…
 
Keskustelemassa toimitusjohtaja, analyytikko Mikael Rautanen Inderesiltä ja seniorianalyytikko Kimmo Stenvall OP Ryhmästä.Nokian Q3-raportti oli jälleen markkinoille paha pettymys, mutta Mikael Rautanen suhtautuu myönteisesti yhtiön uuteen strategiaan. Rautasen mukaan Nokia tekee nyt oikeita asioita, vaikka edessä on pitkä ja vaikea prosessi. Hän a…
 
Kaupallinen yhteistyö: UPM 🌲 Kun sijoittaminen menee aivan metsään ja päin mäntyä! Mimmit sijoittaa -median bloggaaja Laura Linkoneva on koonnut Mimmit sijoittaa -median puolelle kattavan tietopaketin metsäsijoittamisen alkeista UPM:n asiantuntijoiden avulla. Nyt Laura vierailee podin puolella saman aiheen tiimoilta! Miten metsään voi sijoittaa, en…
 
Välillä itsekin hämmästyn, kuinka paljon erilaisia tapoja on harjoittaa asuntosijoittamista. Esa Kejosen tarinan myötä saadaan taas uusi asuntosijoittamisen tapa organisoitua Ostan Asuntoja Podcastin kuuntelijoiden sulateltavaksi. Vaikka mukana on kaikki asuntosijoittamisen kannattavuuden elementit, jotenkin editointiluurit päässäni tuntui siltä, e…
 
Verneri ja Atte matkaavat peliyhtiöiden maailmaan. Podissa syvennytään pelimarkkinaan ja katsastetaan sekä suomalaiseen että kansainväliseen peliyhtiötarjontaan.00:45 Aten ja Vernerin pelaajaprofiilit03:20 PelimarkkinaPeliyhtiöt Suomessa:27:54 Next Games32:45 Rovio37:33 RemedyPeliyhtiöt ulkomailla (53:01)53:58 Microsoft58:28 Sony1:01:14 Nintendo1:0…
 
Yhdysvaltain vaaleista ja Q3-tuloskaudesta keskustelemassa osakesijoitusjohtaja, salkunhoitaja Mika Heikkilä Taaleri Varainhoidosta ja päästrategi Antti Saari Nordea Varallisuudenhoidosta.En ole ostanut tai myynyt mitään vaalituloksen pohjalta, kertoi Mika Heikkilä ääntenlaskun ollessa kesken Yhdysvalloissa. Vaikka Yhdysvaltain presidentinvaalit sa…
 
Kaupallinen yhteistyö: Telia 💜 Tässä jaksossa mimmit keskustelevat teknologiasta arjessa ja pörssissä yhdessä Telian kanssa. Miltä maailma näyttäisi ilman teknologiaa? Miten teknologinen kehitys liittyy talouskasvuun? Entä mitä 5G ihan oikeasti tarkoittaa?! Jakson kuultuasi tiedät! Miten teknologia on vaikuttanut sinun arkeen? Jaa tarinasi Instagra…
 
Välillä itsekin hämmästyn, kuinka paljon erilaisia tapoja on harjoittaa asuntosijoittamista. Esa Kejosen tarinan myötä saadaan taas uusi asuntosijoittamisen tapa organisoitua Ostan Asuntoja Podcastin kuuntelijoiden sulateltavaksi. Vaikka mukana on kaikki asuntosijoittamisen kannattavuuden elementit, jotenkin editointiluurit päässäni tuntui siltä, e…
 
Juha ja Sauli keskustelevat tuloskaudesta. Hankalasta toimintaympäristöstä huolimatta yritysten kulurakenteet ovat joustaneet ja tulokset ovat kestäneet yllättävän hyvin.00:27 Miten Q3-tuloskausi on edennyt?04:46 Kulusäästöjen kestävyys08:24 Tuloskasvu15:12 Tuloskausi Yhdysvalloissa22:52 Helsingin pörssin tuloskausi sektoreittain27:10 NäkymätSammon…
 
Kaupallinen yhteistyö: Tise ♻️ Second hand -teema jatkuu! Tässä jaksossa mimmien haastateltavana on second hand -äppi Tisen perustaja ja luova johtaja Jenny Skavlan. Jaksossa puhutaan kiertotaloudesta, vastuullisesta shoppailusta ja siitä, miten oman tyylin voi löytää säästäen sekä rahaa, että luontoa. Jenny jakaa myös parhaat vinkkinsä vanhojen va…
 
Mitä asioita nuoret osakesäästäjät painottavat sijoitustoiminnassaan? Onko nuoren salkku globaalimpi ja vastuullisempi? Mistä kipinä osakesäästämiseen on syntynyt? Suomalaisten rahoitusvarallisuudesta puolet on pankkitileillä, miksi osakesäästäminen ei ole yleisempää?Vieraina Matias Alanko ja Ella Pauna, jotka ovat mukana Osakesäästäjien yhteydessä…
 
Tässä jaksossa mimmit keskustelevat second hand -vaatteiden ostamisesta ja myymisestä. Miten second handilla voi säästää ja tienata rahaa? Hanna jakaa parhaat kirppisivinkkinsä niin shoppaajille kuin myyjillekin! Seuraa mimmejä: www.mimmitsijoittaa.fi/ instagram.com/mimmitsijoittaa/ See acast.com/privacy for privacy and opt-out information.…
 
Asiakaspalautteiden, somekäyttäytymisen ja haastattelun pohjalta ei uskoisi, että kyseessä on 50 keltaisen kortin kuumakalle ex-ammattilaisjalkapalloilija. Marco kertoo, miten jalkapallopesti Seinäjoella ja SJK:n Raimo Sarajärvi johdattivat hänet asuntojen ja asuntosijoittamisen pariin. Osassa 1 juteltiin Marcon kanssa sukunimiin liittyvän oikeinki…
 
Juha ja Mikael keskustelevat käänneyhtiöistä. Mitä vaaroja käänneyhtiöissä piilee ja miksi ostojen ajoittamisessa kannattaa olla erityisen tarkkana? Podin loppupuolella paljastetaan mitä yhtiöitä kiinnostuneen kannattaa laittaa tutkan alle.Korjaus: Toisin kuin alkuperäisessä julkaisussa sanotaan, Fellow Financen osakkeita ei olla myyty mallisalkust…
 
Tällä viikolla Mimmit sijoittaa -tiimin sisällöntuottaja Ida Ilkko jakaa parhaat vinkkinsä osakepoiminnan aloittamiseen! Miten osakeanalyysiä voi tehdä kävellessä kaupungilla? Entä mitkä ovat sijoittajan tärkeimmät tunnusluvut ja mitä ne tarkoittavat selkokielellä? Jakson kuultuasi tiedät! Kuuntele myös: K2 Jakso 2. Hanna ostaa ensimmäiset osakkeen…
 
Asiakaspalautteiden, somekäyttäytymisen ja haastattelun pohjalta ei uskoisi, että kyseessä on 50 keltaisen kortin kuumakalle ex-ammattilaisjalkapalloilija. Marco kertoo, miten jalkapallopesti Seinäjoella ja SJK:n Raimo Sarajärvi johdattivat hänet asuntojen ja asuntosijoittamisen pariin. Marcon kanssa juteltiin sukunimiin liittyvän oikeinkirjoituspr…
 
Sauli ja Petri K. keskustelevat kuluttajasektorista. Podissa syvennytään toimialan kilpailuetuihin ja pohditaan verkkokaupan merkitystä ja vaikutusta alan dynamiikkaan. 00:30 Kuluttajasektori04:25 Toimivatko Lynchin opit?09:16 Mitä yhteistä sektorin yhtiöillä on?18:45 Kilpailuedut27:34 Kilpailuedut Helsingin pörssissä44:13 Markkinan kasvu ja verkko…
 
Tällä viikolla studiossa vierailee mimmien tuotantoassistentti Kiira Vuorinen, joka on myös tuore “Konkiira” -nimeä kantavan järjestelypalvelun perustaja! Jaksossa puhutaan minimalistisesta elämäntavasta eli pureudutaan siihen, miksi vähemmän on monessakin suhteessa enemmän! Miten minimalismi, konmaritus, säästäminen sekä jakamistalous kytkeytyvät …
 
Juha ja Joni katsastavat IT-palvelusektorin kuulumisiin. Lisäksi Atte täydentää katrasta kommentoimalla Nixua. Kokonaisuudessaan IT-palvelusektori näyttää etenevän koronaepävarmuuden läpi kohtalaisen maltillisin vaurioin ja osaajista käydään yhä kovaa kilpailua.01:00 IT-palvelusektori04:10 Markkina08:32 Kansainvälinen liiketoiminta12:41 Kasvu ja ka…
 
Lari Lehto #115 ehti pitää nuorimman Ostan Asuntoja Podcastin vieraan titteliä vain muutaman viikon, kunnes Antti Valkeinen nappasi tittelin haltuunsa. Molempia yhdistää nuorena aloitettu yrittäjyys. Antti pisti oman toiminimensä pystyyn jo teini-iässä aloitettuaan kauppamiehen hommat sitä ennen jo ala-asteella. Tuttuun tungettelevaan tapaani minua…
 
Varainhoitaja, T&B Capitalin managing partner Tuire Mickelsson aloitti uransa Suomen Pankista 1970-luvulla. Myöhemmin hän työskenteli sijoitusjohtajana muun muassa KOP:ssa, Nordeassa ja Pohjolassa. Vuonna 2007 Mickelsson ja Birgitta Lindholm perustivat T&B Capitalin, joka on Suomen ensimmäinen naisten perustama varainhoitoyhtiö.Tuire Mickelsson luo…
 
Kaupallinen yhteistyö: Nordnet 🎙 Uusimmassa jaksossa mimmit puhuvat sijoittamisesta Rahanpodin Martin Paasin kanssa. Miksi indeksisijoittaminen on helpoin tapa vaurastua ja sijoittaako sijoitusmaailman sisäpiirikin indeksiin? Jakson kuultuasi tiedät! Nordnet on hiljattain lanseerannut uusia indeksirahastoja tuttujen Pohjoismaisten indeksirahastojen…
 
Lari Lehto #115 ehti pitää nuorimman Ostan Asuntoja Podcastin vieraan titteliä vain muutaman viikon, kunnes Antti Valkeinen nappasi tittelin haltuunsa. Molempia yhdistää kuitenkin nuorena aloitettu yrittäjyys. Antti pisti oman toiminimensä pystyyn jo teini-iässä aloitettuaan kauppamiehen hommat sitä ennen jo ala-asteella. Tuttuun tungettelevaan tap…
 
Mika Leskinen on työskennellyt 20 vuotta osakemarkkinoilla, joista 15 vuotta on mennyt vastuullisen sijoittamisen parissa. Hän toimii sijoitusjohtajana sekä vastuullisen sijoittamisen johtaja FIMissä nyt toista vuotta. 00:15 Mika Leskinen01:46 Mitä on vastuullinen sijoittaminen?03:25 Miten vastuullinen sijoittaminen on noussut valtavirtaan?06:40 Su…
 
Kirjailija, toimittaja, sijoittaja Karo Hämäläinen teki ensimmäiset osakekauppansa 1980-luvun lopulla. Toimittajan ammatista haaveilevan nuoren pojan ensimmäiseksi ostokohteeksi valikoitui Suomen Viestintäkehityksen osake. Karon Kuvalehdestä alkanut kirjoittajan ura jatkui myöhemmin Arvopaperissa, ja nykyisin Hämäläinen pitää Taloustaidon sivuilla …
 
Tällä viikolla studiossa vierailee menestynyt yrittäjä ja somevaikuttaja Nata Salmela! Jaksossa puhutaan rahan tekemisen taidosta – Nata kertoo oman rahatarinansa leipäjonosta loftiin. Mitä Nata on oppinut matkan varrella ja mitä kova työnteko on vaatinut? Entä mitkä ovat Natan vinkit aloittelevalla yrittäjälle? Jakson kuultuasi tiedät! Seuraa mimm…
 
Muistan, kun ensimmäisen kerran kuulin Sannan puhuvan vuokranantajuudesta, ajattelin, että hän on toiminut aiheen parissa 10 vuotta. Editointiluurit päässä tajusin, että yksi Sannan huikeista ominaisuuksista on erittäin selkokielisesti sujuva puhe, jossa ei turhia täytesanoja ole. Yli 50 Ostan Asuntoja Podcastin vieraasta Sannan haastattelun editoi…
 
Tuomas Komulainen on toiminut yli 20 vuotta osakemarkkinoiden parissa ja hän on työskennellyt muun muassa investointipankissa Venäjällä, ekonomistina Suomen Pankissa sekä strategina Taalerilla.00:24 Tuomas Komulainen01:35 Elpyminen03:47 Credit spread05:14 Likviditeetin merkitys12:05 Mitä elvytystoimista pitäisi ajatella?17:41 Keskuspankit25:42 USA:…
 
Tällä kertaa luvassa on ajankohtaisjakso! Mimmit puhuvat koronaviruksen vaikutuksista pörssiin, talouteen ja omaan arkeen. Kuuntele myös: K4 Jakso 10. Mitä ihmettä pörssissä nyt tapahtuu?! Öljykriisi ja koronavirus recap. https://play.acast.com/s/mimmitsijoittaa/k4jakso10.mitaihmettaporssissanyttapahtuu-oljykriisijakoronavirusrecap Lue myös: Korona…
 
Muistan, kun ensimmäisen kerran kuulin Sannan puhuvan vuokranantajuudesta, ajattelin, että hän on toiminut aiheen parissa 10 vuotta. Tässä haastattelussa Sanna kertoo, että hieman lyhyemmästä ajasta oli kysymys mutta totesi omaavansa pitkän esiintymiskokemuksen, josta oli varmaan apua. Editointiluurit päässä tajusin, että yksi Sannan huikeista omin…
 
Juha ja Erkki keskustelevat konepajoista. Podin lopulla Antti V. täydentää kommentoiden seurannassaan olevia Helsingin pörssin konepajoja. Sektorin vuosi on ollut haastava ja koronan myötä yhtiöiden suhdannekestävyyttä on koeteltu poikkeuksellisesti. 00:52 Miten konepajojen alkuvuosi on mennyt?04:05 Miten konepajat suoriutuivat Q2:sta?08:11 Tilausk…
 
Kaupallinen yhteistyö: Nordea 💙 Miten omat raha-asiat pitäisi järjestää? Kuinka monta säästötiliä on tarpeeksi? Entä kannattaako säästää ja sijoittaa asuntolainan lyhentämisen ohella? Tässä jaksossa Mimmit puhuvat oman talouden hallinnasta! Jakson tarjoaa Nordea, jolla on tällä hetkellä menossa Säästä! -päivät. Hannan voi bongata torstaina 17.9. No…
 
Lari Lehto aloitti yrittämisen koulussa 17-vuotiaana Nuori yrittäjä -kurssilla, jonka jälkeen hän valmistui merkonomiksi. Nyt 22-vuotiaana hän on mukana neljässä yrityksessä, joista yksi on hänen perustamansa ja johtamansa Idea Markkinointi Oy. Mikäli Osa 1 on kuuntelematta, aloita siitä Lari “Ylös ja yritä” Lehto Osa 1 – Ostan Asuntoja Podcast #11…
 
Juha ja Sauli keskustelevat koronakauden voittajista ja häviäjistä sekä pohtivat markkinoiden nykytilaa. Vieläkö pörssistä löytyy ostettavaa?00:36 Q2’20-tuloskausi07:20 Koronakauden voittajat15:57 Koronan vaikutus yhtiötason näkemykseen21:38 Koronakauden häviäjät27:00 Tuloskauden opetukset34:36 Osakemarkkinoiden nykytila50:01 Onko DCF-mallin 3 %:n …
 
Mitä tapahtuu Wall Streetilla, heijastuu suoraan Fabianinkadulle, sanoo 35 vuotta varainhoitajana työskennellyt Petri Ukkola. Kirjassaan Pörssi-ilmiöitä hän kertoo Yhdysvaltain pörssisykleistä, joiden ymmärtäminen voi auttaa sijoittajaa esimerkiksi markkinahäiriöiden keskellä. Materiaalina Ukkola käyttää pääasiassa S&P 500 –hintaindeksin päivähavai…
 
Kaupallinen yhteistyö: Kela ⏩ Tässä jaksossa mimmit keskustelevat keikkaduuneista. Minkälaisia keikkatöitä mimmit ovat tehneet? Mistä töistä jäi hyvät muistot, mitkä meni mönkään? Luvassa myös kuulijoiden parhaat vinkit lisätulon hankkimiseen! 💰 On myös tärkeä erottaa ne keikkaduunit, jotka tekee muun työn ohella niistä keikkaduuneista, jota tekee …
 
Lari Lehto aloitti yrittämisen koulussa 17-vuotiaana Nuori yrittäjä -kurssilla, jonka jälkeen hän valmistui merkonomiksi. Nyt 22-vuotiaana hän on mukana neljässä yrityksessä, joista yksi on hänen perustamansa ja johtamansa Idea Markkinointi Oy. Tämän jakson kuuntelijoille ei ole yläikärajaa sillä Larin yrittäjäjutut sopivat 15-, 25-, 35-, 45- ja va…
 
Juha ja Marianne keskustelevat keskuspankkien merkityksestä ja makrotaloudesta. Podin loppupuolella pohditaan onko Euroalueella ja Yhdysvalloissa edessä Japanin tie?00:54 Keskuspankkien tehtävät ja tavoitteet05:10 Miten järkeviä tavoitteet ovat?08:30 Miten keskuspankit ovat onnistuneet toiminnassaan?15:26 Trump & Powell21:17 2 %:n inflaatiotavoite2…
 
Tässä jaksossa mimmit puivat kaiken mitä osingoista pitäisi tietää! Miten osinkoihin pääsee käsiksi? Entä milloin osingot kilahtavat tilille? Pääsevätkö puolestaan rahastosijoittajat nautiskelemaan osingoista? Jakson kuultuasi hallitset myös osinkoihin liittyvän terminologian, takuuvarmasti! Lataa ROI-sijoitussovellus täältä: https://roiapp.page.li…
 
Orava ei ole enää REIT ja eikä Oravaa sellaisenaan enää ole. Monien vaiheiden kautta pörssistä löytyy Ovaro Kiinteistösijoitusyhtiö. Investors Housen toimitusjohtaja Petri Roininen kertoi myös tästä muutoksesta jaksossa Yrittäjä Petri Roininen osa 1 – Ostan Asuntoja Podcast #39. Nyt palataan loppuvuoteen 2014, jossa Jenni Witikkala haastattelee sil…
 
Tämän viikon jaksoa tähdittävät toivevieraat: supersuositun Nonsensepodin kaksikko Alexa ja Linda! Yhdessä heidän kanssaan mimmit pohtivat rahankäyttöä parisuhteessa. Millä tyylillä elämisen menot olisi reiluinta jakaa puolison kanssa? Entä kuuluuko pankkitilin saldo omalle kullalle? Jaksossa selviää myös riidelläänkö Nonsensen mimmien suhteissa ra…
 
Loading …

Pikakäyttöopas

Tekijänoikeudet 2020 | Sivukartta | Tietosuojakäytäntö | Käyttöehdot
Google login Twitter login Classic login