show episodes
 
Ruotsissa asui vuonna 2015 noin 350 Suomen sotien veteraania. Tapasimme tässä sarjassa ruotsinsuomalaisia sotaveteraaneja, jotka kertovat sotakokemuksensa ja muistonsa omista lähtökohdistaan, sydänverellä. Lyssna på alla avsnitt i Sveriges Radio Play. Ansvarig utgivare: Helena Huhta Hermans
  continue reading
 
Loading …
show series
 
Virheet eivät ole mukavia ja usein niillä on ikäviä seurauksia. Siksi on hyödyllistä pohtia virheitä ja niiden anatomiaa hieman tarkemmin. Minkä määrittelemme virheeksi? Miten löytäisimme virheet mahdollisimman aikaisin, mutta emme kuitenkaan käyttäisi tarpeettoman paljon aikaa virheiden estämiseen? Kuinka sattuneista virheistä voisi oppia? Jaksoss…
  continue reading
 
Jori Eskolin sai ADHD-diagnoosin vuonna 1996, jolloin asiaan suhtauduttiin hyvin eri tavalla kuin tänään. Hän laittoi ADHD:n piiloon ja eikä puhunut siitä kenellekään. Ikä, kokemukset ja hiljalleen muuttunut maailma ovat lopulta rohkaisseet Joria ennemmin olemaan oma itsensä ja puhumaan avoimesti siitä, millainen on. Maailma, joka ottaa huomioon es…
  continue reading
 
Yritysten kulttuurityöpajat saattavat tuntua päälleliimatulta workshop-humpalta ja joskus ne myös ovat sitä. Sen sijaan kun yrityksen arvot ohjaavat vahvasti koko liiketoimintaa, alkaa yritykselle luontaisesti muodostua oma tarinansa: “tällaisia me olemme”. Tuosta tarinasta syntyy kulttuuri, jonka arvopohjainen ydin voi säilyä kulttuurimurroksessak…
  continue reading
 
Miten puhutaan teknisistä asioista ymmärrettävästi ja kiinnostavasti kaikenlaisille yleisöille? Miten tie vie ohjelmistokehittäjästä Suomen kysytyimmäksi tietoturvapuhujaksi? Entä miten 25-vuotiaasta Mikosta, joka ei tuntenut oloaan kotoisaksi esiintymislavalla, kasvoi 54-vuotias Mikko, joka puhuu jännittämättä 7500 hengen yleisölle? Jakson vieraan…
  continue reading
 
Ohjelmistoalan maailmankuva on muuttunut kuluneina vuosikymmeninä puhtaasti luonnontieteellisestä kohti humanistisempaa. Ketterä ohjelmistokehitys edellyttää ymmärrystä ihmisestä ja ihmisen toiminnasta, sillä pelkkä matematiikka ei riitä ratkaisemaan ongelmia, jotka liittyvät useammin ihmisiin kuin teknologiaan. Lisäksi teknisillä aloilla halutaan …
  continue reading
 
Palaute (engl. feedback) katsoo usein taaksepäin: mikä meni hyvin, mikä huonosti. Onneksi enenevässä määrin katse siirtyy palautekeskusteluissakin menneestä kohti tulevaa. Miten voisimme parantaa? Mitä tehdään seuraavaksi? Mitä sovitaan? Palautteen pyytämisessä, antamisessa ja vastaanottamisessa on monia eri puolia, joista rakentuu hyvin erilaisia …
  continue reading
 
Tietoturvakonsultoinnilla on vähän synkähkö kaiku. Mielikuviin liittyy ihmisten heikkouksien hyväksikäyttäminen ja virheiden osoittelu sormella. Asiaa voi lähestyä kuitenkin myös toisin, kuten tekee jakson vieras, Fraktalin CTO Tuomo Makkonen. Miten tietoturvatestausta voidaan tehdä yhdessä sinisen ja punaisen tiimin voimin? Millaista on positiivin…
  continue reading
 
Neuromonimuotoisuus saattaa tuntua jotenkin isolta, vaikealta ja hämärältä kokonaisuudelta. Mitä se tarkoittaa yksilölle, mitä organisaatiolle? Miten aiheesta voi, saa tai pitää puhua? Käytännössä kuitenkin kaikki kuuluvat neuromonimuotoisuuden piiriin, niin kutsutut neurotyypillisetkin. Jakson aiheesta keskustelemaan saapuvat Goforen Head of Conti…
  continue reading
 
Firman sisäinen viestintä saa harvoin kiitosta. Sen sijaan se pitää kärkipaikkaa henkilöstötyytyväisyyskyselyiden kehityskohteiden listalla. Mistä oikein puhutaan, kun puhutaan sisäisestä viestinnästä ja sen kehittämisestä? Voiko sisäinen viestintä koskaan edes toimia täydellisesti – ainakaan enempää kuin ohikiitävän hetken? Tätä jaksoon pohtimaan …
  continue reading
 
Maailma on suunniteltu “normaaleille” ja kun siitä normaalista poikkeaa riittävästi, saa herkästi hankalan leiman. Leimat istuvat yleensä tiukassa ja uusiutuvat sitkeästi pienimmästäkin todistusaineistosta. Etenkin, kun piirit ovat pienet eikä internet unohda. Miten hankalan maine syntyy ja millaista sen kanssa on elää? Kokemuksistaan tulee kertoma…
  continue reading
 
Sovittelija on neutraali kolmas osapuoli, joka auttaa löytämään sovun ristiriitatilanteessa. Miten umpisolmussa asioiden täytyy olla, että sovittelija kannattaa kutsua paikalle? Miten etäinen sovittelijan olisi hyvä olla? Entä onko sovittelija puolueeton vai kenties kaikkien puolella? Asiaan pureudutaan yhdessä sovittelija Ulla Sara-ahon kanssa. Ja…
  continue reading
 
Ohjelmistoprojektin pahin sudenkuoppa on usein viestintä, mutta miten haastavaksi projektinhallinta ja -viestintä oikeastaan voikaan muuttua? Jos tiimi on täysin hajautettu, kokonaisuuteen kuuluu useita kansalaisuuksia ja kulttuureja ja asiakaskin on Saudi-Arabiassa? Jos projektissa on kolme eri työaikaa ja asiakas antaa palaveriaikataulut päivän t…
  continue reading
 
Omien vahvuuksien tunnistaminen ja niiden hyödyntäminen tekee ihmiselle hyvää. Olemme tuottavia ja sitoutuneita, kun saamme käyttää vahvuuksia töissämme. Miksi olemme kuitenkin niin vaivaantuneita, kun omista vahvuuksista pitäisi puhua? Mistä ylipäätään voi tietää, mitkä omat vahvuudet ovat? Aiheesta kertoo onnellisemman työelämän kehittäjä Aliisa …
  continue reading
 
Mitä luovempaa aivotyötä tekee, sitä merkittävämpää on se, milloin ja millaisissa olosuhteissa työhön tarttuu. Etenkin jos sattuu olemaan toimitusjohtaja, graafinen suunnittelija, ohjelmistokehittäjä sekä musa- ja äänipuolen tekijä samassa paketissa. Silloin asioiden aikaansaaminen muuttuu keskeisen tärkeäksi taidoksi. Miten tämän kaiken ehtii tehd…
  continue reading
 
Kun oma otsa alkaa vetäytyä ryppyyn ja ote kahvasta saa rystyset valkeaksi, on hyvä, että ympärillä on peilejä, jotka muistuttavat, että elämää se vain on. Siksi vuoden viimeisen jakson vieraaksi saapuu ystäväni, stand-up koomikko Kimmo Aro. Keskustelemme muun muassa siitä, miten pyörtyileminen parantaa elämänlaatua, kuinka omaa dopamiinituotantoa …
  continue reading
 
Tunne- ja tietoisuustaidot kuuluvat yleiseen opetussuunnitelmaan. Koulua käyvä sukupolvi saa siis kasvaa ympäristössä, jossa opetetaan tuntemaan omia vahvuuksiaan, sanoittamaan tunteitaan, olemaan läsnä kehossaan ja tilanteessa, kohtelemaan toisia kunnioittaen ja olemaan antamatta periksi negatiiviselle minäpuheelle. Kuulostaa aika hyvältä. Miten n…
  continue reading
 
Yhteisö ei tarvitse yhteisiä pelisääntöjä, kunnes se tarvitsee yhteiset pelisäännöt. Koodarikuiskaajan Slack-yhteisössä tarve pelisäännöille alkoi hitaasti nousta esiin talvella 2021–2022. Code of Codunctin luomisen prosessi oli kivulias ja sisälsi paljon kantapään kautta oppimista. Tukena ja apuna oli muun muassa WordPress-yhteisössä paljon yhteis…
  continue reading
 
Uranvaihtajista puhutaan kyllä, mutta millainen temppu se noin niin kuin käytännössä oikeasti on ja kannattaako se? Jakson perimmäinen sanoma on, että kannattaa ja jos ei jää muutoksen kanssa yksin, niin onnistuminen on myös todennäköisempää. Vieraana on Twig the Code ry:n perustaja, itseoppinut uranvaihtaja Susanna Kyllönen Mehiläiseltä. Lisäksi k…
  continue reading
 
Parikoodaus, yhteisöohjelmointi – ne herättävät jo pelkästään ajatuksena monenlaisia reaktioita. Toisaalta yhteisöohjelmointi myös kiehtoo, sillä se tarjoaa mahdollisuuden oppia, kehittyä ja aarteenmetsästää parempia työskentelytapoja. Jaksossa murretaan parikoodaukseen ja yhteisöohjelmointiin liittyviä myyttejä, kuten "yhteisöohjelmointi ei toimi …
  continue reading
 
Työidentiteetti on tärkeä osa monen persoonaa, mutta se ei suinkaan ole – eikä sen ehkä kannatakaan olla – ihmisen ainoa identiteetti. Mistä ja miten erilaiset identiteetit syntyvät ja voiko niiden syntyyn vaikuttaa? Miten ihmisestä tulee “ihminen, joka venyttelee”? Entä kuinka luetaan 150 kirjaa vuodessa ja onko siinä mitään järkeä? Näihin kysymyk…
  continue reading
 
Monimuotoisuuskeskustelu (diversity, equity, inclusion, DEI) pyörii paljon rekrytoinnin ympärillä ja mietitään, pitääkö diversiteettiä hankkia vain diversiteetin vuoksi. Mutta mitä jos koko aihetta lähestyisi enemmän mukaan ottamisen näkökulmasta? Onko työpaikkamme sellainen, että eri taustoista olevat osaajat haluaisivat tänne töihin? Millaista tä…
  continue reading
 
Mitä jos tiimit rakennettaisiin niin, että kiinnitettäisiin huomiota siihen, millaisia työpersoonia tiimiin tarvitaan? Mitä jos substanssiosaamisen lisäksi rooleja tarkasteltaisiin pehmeiden taitojen ja luonteen vahvuuksien näkökulmasta? Ework Group halusi tuoda kevyen tavan arvioida konsultin työpersoonan soveltuvuutta roolin vaatimuksiin ja toisa…
  continue reading
 
Moni pelkää, että luopumalla itsekritiikistä ihminen muuttuu veltoksi. Mutta mitä jos itsemyötätunto onkin avain myönteiseen elämään? Mitä jos itsemyötätuntoiset ihmiset saavat enemmän aikaan, oppivat virheistään ja kohtaavat haasteita ketterämmin? Mitä jos itsemyötätunto voi tehdä ihmisestä paremman koodarin? Teemaa kanssani pohtii myötätuntokeske…
  continue reading
 
Kun otetaan huomioon, kuinka merkittävä osa kaikesta sähkönkulutuksesta hulahtaa lähitulevaisuudessa ennusteiden mukaan konesaleihin, digipalveluiden kuormituksesta puhutaan hämmentävän vähän. Siispä jakson vieraana on Evermaden CTO Jaakko Alajoki, joka puhuu aiheesta ja yrittää selvittää digipalveluiden hiilijalanjälkeä. Lue lisää aiheesta Usage i…
  continue reading
 
Itseoppineiden ja uranvaihtajien asema ohjelmistoalan rekrytoinnissa ei ole sen huonompi kuin muidenkaan junioreiden. Kaikki juniorit joutuvat hakemaan töitä vähäisellä työkokemuksella. Omalla aktiivisuudella, osaamisen tuotteistamisella ja omilla projektella voi erottautua joukosta, ohjeistaa Teamitin rekrytoija Marko Nissilä. Jakson muistiinpanot…
  continue reading
 
Odotustenhallinnassa kyse on siitä, kuinka kuuntelemalla, ymmärtämällä ja kommunikoimalla asiat saadaan päivänvaloon käsiteltäväksi. Jakson vieraana on SOK:n QA-linjaorganisaation vetäjä Sami Söderblom, joka on opetellut hallitsemaan odotuksia – ulkoisia, sisäisiä, omia ja muiden. Jakson muistiinpanot Laura Olkkonen: Odotustenhallinta Daniel Pink: …
  continue reading
 
Noin prosentilla ihmisistä on afantasia eli mieli ilman kuvia. Mitä hyviä puolia aistimuistittomuus tuo tullessaan ja mitä hankaluuksia siitä voi seurata? Asiasta keskustelemaan saapuu Taisteen projektipäällikkö Aleksis Tulonen, joka oppi 35-vuotiaana, että hänelläkin on afantasia. Jakson muistiinpanot Vieraana Aleksis Tulonen Twitterissä: @Al3ksis…
  continue reading
 
Koska koodia lukee myöhemmin joku toinen (tai tulevaisuuden minä), ei ole yhdentekevää, kuinka paljon tai vähän koodi kertoo omasta tarkoituksestaan. Jaksossa Heikki Ritola Reaktorilta pohtii, miksi meitä ei opeteta koodaamaan näin ja kuinka muutos kohti selkeämmin viestivää koodia olisi mahdollinen. Jakson muistiinpanot Podcast: Kommunikaatiokatko…
  continue reading
 
Miten lähdetään töihin Kaliforniaan? Miten hoituvat viisumit ja vakuutukset? Millaista on työnteko Kaliforniassa, entä vapaa-aika? Kysymyksiin saapuu vastaamaan Vincit USAn lead developer Otto Kivikärki, joka on työskennellyt USAssa kohta kolme vuotta. Löydät Oton myös Koodiklinikan Slackista sekä Twitteristä.…
  continue reading
 
Kenelle IT-konsultin työ on unelmatyö ja miten sen saavuttaa suorinta mahdollista reittiä? Kysymyksiin vastaa aiheesta kirjankin kirjoittanut Eetu Niemi, joka on arkkitehtuurikonsultti ja partneri Coalassa. Jakson muistiinpanot Eetu Niemi – Technology Consultant Fast Track: How to Get Your Dream Job in IT Consulting Eetu Niemi – Enterprise Architec…
  continue reading
 
Koodarikuiskaajan podcastin ensimmäisessä kirjakerhojaksossa pohditaan Brené Brownin Dare to Lead -kirjaa yhdessä Evermaden CTO:n, kampiapina Jaakko Alajoen kanssa. Jaksossa seikkaillaan arvojen, johtajan tärkeimpien ominaispiirteiden ja haavoittuvuuden ristiaallokossa. Sekä melotaan töihin ja pyöräillään Everestin korkeuksiin. Vieraana Jaakko Alaj…
  continue reading
 
Mitä tapahtuu teknologia-alalle koronan jälkeen – mistä työtä tehdään? Jos kaipaa poispäin pääkaupunkiseudulta, voiko tietokoneensa hilata esimerkiksi Turkuun? Vieraana Goforen Turun toimiston vetäjä Eero Rostiala. Jakson muistiinpanoja Turusta perkule! #turkuawakens Gofore Recoding-podcast Eero Twitterissä Eero Instagramissa Eero LinkedInissä Eero…
  continue reading
 
Urakehityksen jaksossa ruoditaan, millaisista aineksista omaa uraa muovaillaan. Kenen vastuulla on pitää huolta ihmisen urakehityksestä? Onko uraa pakko muotoilla? Entä tarvitseeko jokaisella olla huikea intohimo työtä kohtaan? Jaksossa on vieraana molemmat Kohti – Ketterän urakehityksen työkirja -kirjan kirjoittajat Karoliina Jarenko ja Jenni Kank…
  continue reading
 
Ihminen onnistuu ajautumaan merkittäviin jumeihin omilla tehdasasetuksilaan. Taitavana ajattelukumppanina coachilla on mahdollisuus auttaa ihmistä ylös kuopasta ja eteenpäin. Coachin ammattia jaksossa avaa Brain Based Coachingia edustava Arto Miekkavaara NeuroLeadership Finlandista. Jakson muistiinpanot NeuroLeadership Finland International Coach F…
  continue reading
 
Tällä kertaa otetaan käsittelyyn amerikkalaisen jazzin koti, tuo vuoristotorvista ja rennosta meiningistä tunnettu Utah ja sen osuvasti nimetty koripallojoukkue Jazz. Rudy Gobert teki hirmusopparin ja Donovan Mitchell pelaa erinomaisesti, joten peruspalikat on kunnossa ja Jazz on liitänyt voitosta voittoon. Tähtien takaa löytyy myös tasaisuutta, si…
  continue reading
 
Uusi jakso tuo jälleen tuhdit korispohdinnat kuulijoiden iloksi! Tällä kertaa käydään läpi NBA:n jättimäisiä pistesaldoja ja joukkueiden pistemäärien jatkuvaa kasvua, joka on jatkunut jo 20 vuotta. Samalla pureudutaan podin nimestäkin löytyvään "tulilla"-sanaan ja siihen, miten se liittyy korikseen. Katsaus sarjataulukkoon johtaa keskusteluun Bulls…
  continue reading
 
Softakonsultti osaa kuunnella, ymmärtää ja auttaa muita asioissa, jotka itse osaa – usein asiakkaita paremmin. Mutta millaista se konsultin työ ihan oikeasti on? Voiko konsultiksi kasvaa? Jakson vieraana on Reaktorin konsultti, kouluttaja ja valmentaja Jarkko Kailanto. Jakson muistiinpanot Dilbert: Con + insult = consult Kotus.fi: konsultoida David…
  continue reading
 
Tällä kertaa sukelletaan syvälle Chicago Bullsin kehittyvään meininkiin. Juhani ja Panu jutustelevat tuoreeltaan Chicagon otettua huolella pataan mestarisuosikki Lakersilta. Huippu menee jossain ihan muualla, mutta silti Bullsin peli on aivan eri asteella kuin viime vuonna. Suuri kiitos kuuluu Zach Lavinelle, joka on vienyt pelinsä uudelle tasolle,…
  continue reading
 
NBA pyörähti käyntiin pari viikkoa sitten, joten on aika ylireagoida kauden alun tapahtumiin! Toistaiseksi pahin koronakurimus on väistänyt NBA:n, mutta nyt on ensimerkkejä ongelmista ilmassa. Pari peliä on jouduttu perumaan ja osa joukkueista on suoriutunut täysin vajailla rostereilla. Jaksossa poimitaan esiin ensimmäisten matsien yllättäjät sekä …
  continue reading
 
Koodarikuiskaajan podcastin metajaksossa vieraana on jakson editoija Eelis Eeppo Eskelinen. Ruodimme podcast-jaksosen editointia, ohjelmistoja, kalustoa, jaksoon käytettyä aikamäärää ja vastaamme kuulijakysymyksiin jaksojen tekoon liittyen. Jakson muistiinpanot Kalusto Tapcon kaksikanavainen mikseri Shure 58 laulumikit Ikean lampunjalat + 3D printa…
  continue reading
 
NBA on tulossa takaisin ja myös Tulilla Podcast palaa pieneltä hengähdystauolta. Tuntuu, että kuplaturnaus vasta saatiin päätökseen ja jo nyt on aika laittaa homma uudestaan käyntiin. Mikäs siinä, me ollaan valmiina! Lakers on vahvistunut entisestään ja on siksi ylivoimainen mestarisuosikki. Kauteen mahtuu kuitenkin monta nousevaa joukkuetta ja muu…
  continue reading
 
Valtarakenteet, muutosherkkyys, tehokkuus, systeemiajattelu sekä asiakkaan nominaalinen arvo. Näistä syntyy keskustelu, joka kyseenalaistaa työelämämme sivistyneen hulluuden. Jakson vieraana on Hermanni Hyytiälä, Goforen johtava konsultti. Jakson muistiinpanot John Seddon Douglas McGregor Niels Pflaeging Buurtzorg Taylorismi Asiakkaan nominaalinen …
  continue reading
 
Mikä tekisi etäpalavereista parempia? Miten käy kohtaaminen digivälineillä? Kuinka pidetään homma hallussa hybridikokouksissa? Entä miten kokous voi mennä vihkoon jo kutsumisvaiheessa? Kysymyksiin tarttuu virallinen etäkokousmies, Grape Peoplen virtuaalifasilitaattori Jonas Rajanto. Jakson muistiinpanot Etäkokoukset ja etäkulttuuri Podcast: How to …
  continue reading
 
Miten pysytään ketterinä, miten viedään ketteryyttä käytäntöön ja millaista on olla Just sopivasti ketterä? Näitä kysymyksiä pohtii sekä työkseen että koodarikuiskaajan podcast-jaksossa Goforen Head of Agile, Antti Niemi. Jaksossa käydään läpi, miten ketteryys liittyy ihmisen omaan hyvinvointiin, miksi organisaatioissa tapahtuu hyväntahtoista heitt…
  continue reading
 
Mitä oppiminen on, voiko pehmeitä taitoja opettaa verkossa ja miksi Moodle dominoi yliopistojen oppimisympäristönä? Tähän ja moneen muuhun kysymykseen vastaa jakson vieras, Petteri Kallio, joka on valtion digitaalisen oppimisympäristön, eOppivan, rakennusmestari. Jakson muistiinpanot eOppivan pelikirja yhteiskehittämiseen Virkamiesradio-podcast Fli…
  continue reading
 
Tulilla Podcast laittaa NBA-kauden tyylikkäästi pakettiin. Kunnia annetaan sinne, minne se kuuluu eli kuningas LeBron Jamesin, Anthony Davisin ja Los Angeles Lakersin suuntaan. Onnea mestaruudesta! Kiitos myös Jimmy Butlerille ja Miamille erittäin väkevästä kuplaturnauksesta Podcastin ensimmäinen kausi oli onnistunut seikkailu ehkä kaikkien aikojen…
  continue reading
 
Mistä tulee Veikkauksen monopolin oikeutus? Voisiko se olla Veikkauksen etu, jos markkinat avattaisiin? Onko Veikkaus oppinut mitään vääränlaiseksi todetusta mainonnastaan?Viikon vieraana on Veikkauksen viestintäpäällikkö Tomi Auremaa.Urheilun äänen toimittavat Jarkko S. Laitinen ja Kimmo Muttilainen.…
  continue reading
 
Tiimityön edellytykset ovat 1) yhteinen ja merkittävä tavoite, 2) jokaisen tiimiläisen panoksen välttämättömyys ja 3) riittävä haastetaso. Nämä eivät vielä takaa tiimin syntymistä, mutta ilman näitä lopputuloksena on taatusti ryhmätyö tiimityön sijaan. Molempia tarvitaan, mutta mihin? Jakson vieraana on Suomen ensimmäinen sertifioitu Scrum-koulutta…
  continue reading
 
Jaksossa hypätään suoraan meneillään olevaan finaalisarjaan ja todetaan Lakersin ylivoima, mutta fiilistellään samalla Jimmy Butlerin unelmapeliä, jossa Miami otti voiton. LeBronin kilometrit pudotuspeleissä on aivan älyttömät, eikä taso tunnu heittelevän huipputasosta edelleenkään. Toisin on Anthony Davisillä, joka ailahtelee matsista toiseen, mut…
  continue reading
 
NBA-finaalit pyörähtivät käyntiin ja ensimmäisessä matsissa ei jäänyt epäselvyyttä paremmuudesta, kun Lakers jyräsi Miamin, joka kärsi matsissa pari ikävää loukkaantumista. Ensin jaksossa kuitenkin käydään lyhyesti läpi konferenssifinaalien päätökset idässä ja lännessä ja toivotellaan Denver Nuggets ja Boston Celtics ansaitulle syyslomalle. Finaali…
  continue reading
 
Loading …

Pikakäyttöopas