Valtiotieteiden tohtori Kalle Haatasen ohjelmissa älyllisistäkin asioista on mahdollista puhua kevyesti, ja pinnallisista syvällisesti. Ohjelmissa syvä haastattelu yhdistyy kepeyteen, yllättävään, epäsuomalaiseen tyyliin. Tulossa uusia avauksia, mutta sivistävä ohjelma ei unohda suuria filosofisia kysymyksiä totuudesta, kauneudesta, hyvästä ja pahasta.
…
continue reading
Podcast-muotoon saatettuja esseekirjoituksia, haastatteluja ja reflektiivisiä puheenvuoroja ikiaikaisista ja ajankohtaisista aiheista.
…
continue reading
”Haluan olla rehellinen ja sen hinta on halu tunnistaa ja syleillä pelkojaan. Olen välillä silkkaa pelkuruuttani vaihtanut itsekunnioitukseni suosioon. Olen joskus vaiennut olennaisesta. Ihmisen mieli on eteenpäin. Täyttymyksen ehto on edistys. Ja yhä syvemmin uskon, että edistys ei ole mielekästä ilman sivistystä. Tällä tiellä me kohtaamme."
…
continue reading
Pasi Heikuran isännöimä Aristoteleen kantapää on hiuksiahalkova pilkun viilaus- ja höyläysohjelma sitaattien, lentävien lauseiden ja sananparsien maailmasta. Aristoteleen kantapää odottaa sinunkin vihjettäsi Viikon sitaatiksi ja Viikon fraasirikokseksi. Toimittajat Pasi Heikura, Tina Cavén ja Lasse Nousiainen Graafikko Heidi Gabrielsson Tuottaja Marjo Harju
…
continue reading
Jos se liittyy ihmisten väliseen kanssakäymiseen ja devaajan ammattiin, se liittyy tähän podcastiin.
…
continue reading
Selitän sulle filosofiaa. Aluksi 30 jaksoa Deleuzesta ja filosofian klassikoista. Kaukana influenssereista ja kivasta äänijournalismista. Palaute & selityspyynnöt: pontus.purokuru@gmail.com
…
continue reading
V
Väkevä elämä - Viisaampi mieli, vahvempi keho


1
Väkevä elämä - Viisaampi mieli, vahvempi keho
Joni Jaakkola
Hyvinvointialan yrittäjä, työhyvinvointivalmentaja ja luennoitsija Joni Jaakkolan sohvafilosofisia ajatuksia terveydestä, hyvinvoinnista, suorituskyvystä ja väkevästä elämästä. joni@optimalperformance.fi, www.optimalperformance.fi, www.opcenter.fi
…
continue reading
Keskustelemme vieraidemme kanssa työelämän murroksesta ja sen uusimmista ilmiöistä – ja kutsumme sinut mukaan vallankumoukseen inhimillisemmän työelämän puolesta. Kysymyksiä, kommentteja, lisätietoa: - Filosofian Akatemia: www.filosofianakatemia.fi/podcast - Facebook: www.facebook.com/filosofianakatemia - Linkedin: www.linkedin.com/company/594337 - Instagram: @filosofian_akatemia - Twitter: @filosofianakate
…
continue reading
S
Stressivapaa johtaja | Näkökulmia henkilökohtaiseen kasvuun


Stressivapaa johtaja on kerran viikossa ilmestyvä podcast. Se tarjoaa puhetta ja keskusteluja yksinkertaisesta, tasapainoisesta ja monipuolisesta elämästä. Näkökulmia itsensä johtamiseen, henkilökohtaiseen kasvuun ja viisaaseen elämään. Yrittäjälle, johtajalle ja tavalliselle ihmiselle, joka haluaa elää tavallista parempaa elämää.
…
continue reading
Agricolamessusta tuttua pohdiskelua maailmasta ja sen Luojasta.
…
continue reading
E
Esa Saarinen: Filosofia ja systeemiajattelu

1
Esa Saarinen: Filosofia ja systeemiajattelu
Aalto-yliopisto
Esa Saarisen suositun Filosofia ja systeemiajattelu -luentosarjan tavoitteena on lisätä osallistujan kykyä omaehtoiseen, laaja-alaiseen, luovaan ja eteenpäinvirittyneeseen elämänfilosofiseen ajatteluun. Tavoitteena on synnyttää voimakkaasti rikastava oivallusympäristö, jossa osanottaja voi jäsentää toimintatapojaan, ajattelumallejaan ja arvokysymyksiä henkilökohtaisesti relevantilla tavalla. Luentosarja antaa työvälineitä rakentaa ja terävöittää oman henkisen kasvun ja elämänasenteen peruste ...
…
continue reading
Areiopagi: luonnontieteen, teologian ja filosofian risteys
…
continue reading
Haluan kertoa ja kuvailla sinulle asioita, tapahtumia sattumuksia, haastatellen, keskustellen osallisia. Joita olen kohdannut ja niistäkin aina selviytynyt. Tämän kuluneen neljän vuoden aikana. Silloin putosin oman elämäni laidalta totaalisesti. Sairaalassa vammauduin hoidon yhteydessä. Palatessani kotiin, joka oli ollut vain nukkumapaikka, siitä tuli kokopäiväkoti. Tästä alkoi värikäs retkeni upo-uuteen tapahtuma-rikkaaseen erilaiseen maailmaan, josta ei aavistustakaan. Tueksi matkaan sain ...
…
continue reading
SKR podcastissa Suomen Kulttuurirahaston tukemat tieteen ja taiteen tekijät keskustelevat tieteestä, taiteesta ja kulttuurista. Podcastin vieraat käyvät dialogia toinen toistensa tieteen tai taiteen aloista, tämän hetkisistä töistään ja mahdollisista yhteisistä aihealueista, teemoista tai käsitteistä. Podcasteja isännöi Olli Ahlroos. Teknisestä toteutuksesta vastaa Joakim Pusenius. Podcastit on taltioitu Taidekoti Kirpilässä. http://taidekotikirpila.fi/ Tuotanto: Suomen Kulttuurirahasto & Pl ...
…
continue reading
Podcast by Marko T. Manninen
…
continue reading
Tommy Lindgren ja Petteri Sihvonen tähdittävät humoristista, mutta tiukkaa asiaa sisältävää keskusteluohjelmaa urheilusta Yle Puheen perjantaissa.
…
continue reading
Omat duunit on UKKO.fi:n podcast-sarja, joka on suunnattu kevytyrittäjille, yrittäjille ja yrittäjämäisestä toiminnasta kiinnostuneille. Käsittelyssä työelämän ja yrittäjyyden ympärillä pyörivät asiat. Vieraina asiantuntijoita ja kouluttajia eri aloilta.
…
continue reading
K
Kalle Haatanen


1
Ilmastonmuutoksen voittajat ja häviäjät
49:25
49:25
Toista myöhemmin
Toista myöhemmin
Listat
Tykkää
Tykätty
49:25
Keskustelu ilmastonmuutoksesta asettaa tuottajia, kuluttajia ja mediaa vastakkaisille puolille. Ikiaikaiset kiistat kaupunkilaisten ja maalaisten eroista ovat edelleen käypää valuuttaa keskustelun tärvelemiseksi.Toimittaja Minea Koskinen analysoi ilmastonmuutoksen voittajia ja häviäjiä tiedostaen itsekriittisesti median taipumuksen vahvistaa näitä …
…
continue reading
V
Väkevä elämä - Viisaampi mieli, vahvempi keho


1
Antti Merilehto - Miten tekoäly voi auttaa hyvinvoinnissa ja helpottaa elämää tänään ja tulevaisuudessa?
1:04:06
1:04:06
Toista myöhemmin
Toista myöhemmin
Listat
Tykkää
Tykätty
1:04:06
Mikäli ei ole asunut kulunutta puolta vuotta perunakellarissa, ei ole voinut välttyä tekoäly keskustelulta: Mikä se on? Miten se toimii? Miten se tulee muuttamaan maailmaa? Tässä jaksossa teemme lupauksemme mukaan kahden vuoden jälkeen uusinta istunnon pureskelemalla tekoälyn ihmeellistä maailmaa.Miten tekoäly voi tuke kuntoilua ja parempaa jaksami…
…
continue reading
K
Koodarikuiskaajan podcast


1
Hankalan maineessa | Christian Nikkanen
1:03:31
1:03:31
Toista myöhemmin
Toista myöhemmin
Listat
Tykkää
Tykätty
1:03:31
Maailma on suunniteltu “normaaleille” ja kun siitä normaalista poikkeaa riittävästi, saa herkästi hankalan leiman. Leimat istuvat yleensä tiukassa ja uusiutuvat sitkeästi pienimmästäkin todistusaineistosta. Etenkin, kun piirit ovat pienet eikä internet unohda. Miten hankalan maine syntyy ja millaista sen kanssa on elää? Kokemuksistaan tulee kertoma…
…
continue reading
V
Väkevä elämä - Viisaampi mieli, vahvempi keho


1
Nana Heikkilä - Elämäntapamuutoksen pullonkaulat ja onnistumisen oikeat ajattelumallit
1:07:26
1:07:26
Toista myöhemmin
Toista myöhemmin
Listat
Tykkää
Tykätty
1:07:26
Jälleen kerran ollaan Väkevä elämä -podissa miettimässä miten saadaan hyvinvoinnin ja elämäntapamuutoksen pullonkaulat avattua ja ihmiset hyvään kuntoon ympäri vuoden. Mitkä ovat päivän vieraan mielestä yleisimmät syyt, että niin monen hyvinvointi on huonolla mallilla?Johtuuko se luopumisen tuskasta, ajanpuutteesta, liian suurista tavoitteista vai …
…
continue reading
Jo pelkkä pohjoisuus on kantanut mukanaan maagisuuden merkkejä rautakaudelta lähes nykyisyyteen.Historioitsija Karolina Kouvola on tutkinut, millaista magiaa viikingit harjoittivat, millainen oli kylänoita, ja miten kateellisessa kansassa jonkun onni oli aina toiselta pois.Karolina Kouvola on nyt Kalle Haatasen vieraana.…
…
continue reading
V
Väkevä elämä - Viisaampi mieli, vahvempi keho


1
Katarina Tunturi - Mitä onnistunut elämäntapamuutos edellyttää?
1:12:14
1:12:14
Toista myöhemmin
Toista myöhemmin
Listat
Tykkää
Tykätty
1:12:14
Jälleen oli vuoro istahtaa alas valmentajakollegan kanssa ja puida läpi hyvinvoinnin, valmentamisen ja onnistuneen elämäntapamuutoksen kulmakiviä. Mikä modernissa maailmassa aiheuttaa sen, että niin moni on huonossa kunnossa? Mitä tälle asialle voi tehdä kukin omalla tahollaan ja entä me valmentajat?Millaisista ajatusmalleista ja fiksuista valinnoi…
…
continue reading
K
Kalle Haatanen


1
Lähti kuin kuppa Töölöstä. Seksitautien historia Suomessa
47:42
47:42
Toista myöhemmin
Toista myöhemmin
Listat
Tykkää
Tykätty
47:42
Voisi luonnehtia, että seksitaudit eivät koskaan ole olleet vain lääketieteen alaa. Niihin liittyvät moraaliset, yhteiskunnalliset ja kansanterveydelliset ainekset, ja siten myös stigma.Tietokirjailija Antti Parpola kertoo, miten suomalainen yhteiskunta suhtautui näihin tauteihin 1900-luvulta eteenpäin.Antti Parpola on nyt Kalle Haatasen vieraana.…
…
continue reading
V
Väkevä elämä - Viisaampi mieli, vahvempi keho


1
Johannes "Hatsolo" Hattunen - Positiivisuus, tavoitteet, unelmat ja mukava elämä
1:02:09
1:02:09
Toista myöhemmin
Toista myöhemmin
Listat
Tykkää
Tykätty
1:02:09
Tämän jakson myötä saadaan ruksittua jälleen yksi vieras pois kuulijoiden toivelistalta. Tunnin inspiroivassa ja ajatuksia herättävässä setissä pureskeltiin mm. mistä jakson vieras ammentaa loputtomalta tuntuvan energiansa ja optimistisuutensa? Vai onko niitä edes loputtomasti?Onko itselle mielekkäiden asioiden saavuttamisen takana selkeä prosessi,…
…
continue reading
K
Kalle Haatanen


1
Tieteen ja uskomusten jäljillä
48:07
48:07
Toista myöhemmin
Toista myöhemmin
Listat
Tykkää
Tykätty
48:07
Moni on huolissaan tieteen kohtalosta, kun propaganda, disinformaatio ja yksinkertaisesti tyhmät uskomukset saavat yhä enemmän tilaa.Professori Matti Vuento ei tyydy vain kumoamaan väitteitä. Hän kulkee niiden alkujuurille, joissa usein on lähdetty hyvää tarkoittavasta melkein tieteellisestä asiasta, kunnes jotain on mennyt pahasti pieleen.Niinpä V…
…
continue reading
V
Väkevä elämä - Viisaampi mieli, vahvempi keho


1
Teemu Ollikainen - Miksi meidän kannattaa tehdä vaikeita asioita?
1:11:11
1:11:11
Toista myöhemmin
Toista myöhemmin
Listat
Tykkää
Tykätty
1:11:11
"Tekisin kyllä mutta kun se tuntuu niin vaikealta!" -ajatus on monen hyvinvointia ja hyvää elämää edistävän asian pullonkaula. Tässä jaksossa pohditaan aiheeseen perehtyneen vieraan kanssa, että miksi meidän kannattaisi pitää huolta kyvystä tehdä nimenomaan juuri vaikeita asioita?Miten päästä liikkeelle silloin kun se tuntuu mahdottomalta ja kyetä …
…
continue reading
K
Koodarikuiskaajan podcast


1
Sovittelija on kaikkien puolella | Ulla Sara-aho
1:08:20
1:08:20
Toista myöhemmin
Toista myöhemmin
Listat
Tykkää
Tykätty
1:08:20
Sovittelija on neutraali kolmas osapuoli, joka auttaa löytämään sovun ristiriitatilanteessa. Miten umpisolmussa asioiden täytyy olla, että sovittelija kannattaa kutsua paikalle? Miten etäinen sovittelijan olisi hyvä olla? Entä onko sovittelija puolueeton vai kenties kaikkien puolella? Asiaan pureudutaan yhdessä sovittelija Ulla Sara-ahon kanssa. Ja…
…
continue reading
K
Kalle Haatanen


1
Tekoäly ja inhimilliset tunteet
48:35
48:35
Toista myöhemmin
Toista myöhemmin
Listat
Tykkää
Tykätty
48:35
Tekoälystä on puhuttu pitkään eikä aihe siten ole uusi. Nyt vuonna 2023 aihe tuntuu olevan kuitenkin koko ajan ja kaikkialla esillä.Tekoälyä parannetaan ja käytetään nyt uudenlaisissa sovelluksissa, jotka tulevat tavallisellekin käyttäjälle läheisiksi. Taustalla on huikea teknologinen kehitys, ja yksi sen erityisistä piirteistä on kielellinen oppim…
…
continue reading
V
Väkevä elämä - Viisaampi mieli, vahvempi keho


1
Antti Peltonen - Kuka olen? Itsetuntemus hyvän elämän kivijalkana
1:02:42
1:02:42
Toista myöhemmin
Toista myöhemmin
Listat
Tykkää
Tykätty
1:02:42
Kuka olen? -kysymys kuulostaa äkkiseltään helpolta mutta kun alkaa etsiä siihen pintapuolista itsestäänselvyyttä syvempää vastausta, voi helposti huomata, että ollaankin elämän suurten kysymysten äärellä ja vastaaminen onkin vaikeaa. Tässä jaksossa aihetta pureskellaan tuoreen Elämäsi kirja -teoksen toisen tekijän kanssa.Moni tuntuu hukkaavan itsen…
…
continue reading
Deleuzen ja Guattarin sommitelman käsite (agencement, assemblage) on saanut valtavan suosion erityisesti yhteiskuntatieteissä, joissa aivan kaikkea monimutkaista tutkitaan sommitelmana. Mistä on kyse, ja mitä yleisiä väärinkäsityksiä sommitelmien ajatteluun liittyy? Jakso on hiukan teknisempi kuin yleensä. Teemoja: - sommitelma posthumanistisena, h…
…
continue reading
V
Väkevä elämä - Viisaampi mieli, vahvempi keho


1
Harri Gustafsberg - Paineensietokyky, mielen taidot ja hyvän elämän rakentaminen
1:07:20
1:07:20
Toista myöhemmin
Toista myöhemmin
Listat
Tykkää
Tykätty
1:07:20
Tässä jaksossa sukelletaan ihmismielen syövereihin ja omannäköisen elämän rakentamiseen. Mitkä ovat tärkeimmät mielen taidot, joiden avulla sukkuloida modernin maailman melskeessä, elää hyvää arkea ja saavuttaa itselle tärkeitä asioita? Miten oppii sietämään epävarmuutta? Onko tällainen elämä tiimityötä vai pystyykö sen saavuttamaan yksin?Mistä löy…
…
continue reading
K
Kalle Haatanen


1
Ensimmäinen huumeaalto ja sen kirjava hoito
46:50
46:50
Toista myöhemmin
Toista myöhemmin
Listat
Tykkää
Tykätty
46:50
Suomessa oli sotien jälkeen esiintynyt huumeiden ongelmakäyttöä, mutta vasta 1960-luku avasi eräänlaisen kulttuurisen muutoksen.Murroksessa olivat niin yhteiskunta, lainsäädäntö, hoitomuodot kuin käyttäjätkin. Filosofian tohtori Katariina Parhi on tutkinut ajan haasteita ja haastatellut hoitomuotojen silloisia asiantuntijoita.…
…
continue reading
V
Väkevä elämä - Viisaampi mieli, vahvempi keho


1
Laura Holmström - Hyvä järjestys elämässä ja arjessa - hyvinvoinnin unohdettu kulmakivi?
56:41
56:41
Toista myöhemmin
Toista myöhemmin
Listat
Tykkää
Tykätty
56:41
Väkevä elämä -podcastissa on pyöritelty hyvinvoinnin rakennusaineita yhdestä jos toisesta kulmasta. Ruuhkavuosien keskellä painivana kiireisenä perheenisänä olen huomannut, että hyvä järjestys - kotona, työpaikalla, autossa ja kalenterissa - tuo jollain mystisellä tavalla valtavasti kaistaa korvien väliin, keventää arjen pyöritystä ja siten on lisä…
…
continue reading
S
Selitä mulle


1
Aktuaalinen, virtuaalinen ja intensiivinen
50:12
50:12
Toista myöhemmin
Toista myöhemmin
Listat
Tykkää
Tykätty
50:12
Sen lisäksi, että kysytään mitä on, voidaan kysyä myös mitä voisi olla. Kumpikin kysymys koskee todellisuutta yhtä lailla: "voiminen" ei ole sen vähempää todellista kuin faktat ja potentiaaleilla on todellisia vaikutuksia jo ennen kuin ne niin sanotusti toteutuvat. Jaksossa käydään esimerkkien kanssa läpi Deleuzen ja Guattarin ontologinen kolmio ak…
…
continue reading
K
Kalle Haatanen


1
Suomalaisten vastarinta Venäjän vallan aikana
48:09
48:09
Toista myöhemmin
Toista myöhemmin
Listat
Tykkää
Tykätty
48:09
Passiivinen vastarinta voi olla ällistyttävän viekasta. Historiantutkija Reetta Hänninen on tutkinut, kuinka kovaa peliä saatettiin käydä Suomessa Venäjän sortokausien aikana.Mitättömiltä tuntuvat seikat niin kuin karamellikääreet ja postimerkit saivat itsevaltaisen Venäjän raivoihinsa. Kapina ja kiusanhenki nousevat esiin Reetta Hännisen tutkimuks…
…
continue reading
V
Väkevä elämä - Viisaampi mieli, vahvempi keho


1
Johanna Vilmi ja Veera Virintie - Miten saat keskittymiskykysi kuntoon?
1:03:46
1:03:46
Toista myöhemmin
Toista myöhemmin
Listat
Tykkää
Tykätty
1:03:46
Monia vaivaa nykyään viheliäinen ongelma, että keskittymiskyky harhailee jatkuvasti ja pitkäjänteinen tekeminen töissä tai vapaalla takkuaa pahemman kerran. Mistä tämä voi johtua ja mitä ongelman korjaamiseksi voi tehdä? Onko ihmisten keskittymiskyky nykyään niin huono kuin yleisessä keskustelussa väitetään ja oliko keskittymiskyky ennen parempi?Ku…
…
continue reading
S
Stressivapaa johtaja | Näkökulmia henkilökohtaiseen kasvuun


1
SJ - Miten nostaa parisuhde uudelle tasolle
11:21
11:21
Toista myöhemmin
Toista myöhemmin
Listat
Tykkää
Tykätty
11:21
Tässä jaksossa kerron, mitä opin kun päätin nostaa parisuhteeni seiskasta ysiin. Ota yhteyttä: jpjako@gmail.com Lue kirjojani: https://www.stressivapaajohtaja.fi/kirjat/ Kuuntele musiikkiani: http://www.cliffbarnesband.com
…
continue reading
Toisen maailmansodan loputtua muiden muassa Jean-Paul Sartre, George Orwell ja Istvan Bibo pyrkivät esseissään erittelemään juutalaisten kansanmurhaan kulminoituneen antisemitismin syntyä ja olemusta.Tuomas Laine-Frigren ja Anssi Halmesvirta ovat nyt kääntäneet ja koonneet nämä kolme klassikkoesseetä yhdeksi kirjaksi "Antisemitismin kirous".Nämä es…
…
continue reading
V
Väkevä elämä - Viisaampi mieli, vahvempi keho


1
Mikko "OJ" Ojanen - Tuuppaaminen: elämäntapamuutoksen salainen ase
1:17:51
1:17:51
Toista myöhemmin
Toista myöhemmin
Listat
Tykkää
Tykätty
1:17:51
Kuulijoiden ylivoimaisesti toivotuin teema on jo vuosia ollut onnistuneen elämäntapamuutoksen tekeminen: mitä sudenkuoppia välttää ja mitä tehdä, jotta onnistuisi? Mitä asioita tulee ottaa huomioon, jotta hyvinvoinnista huolehtiminen olisi mielekästä ja mahdollisimman helppoa ja sokerina pohjalla: tulokset pysyisivät ympäri vuoden? Tähän kaikkeen t…
…
continue reading
K
Koodarikuiskaajan podcast


1
Projektinhallinnan vaikeuskerroin kaakkoon | Jussi Salmio
1:14:12
1:14:12
Toista myöhemmin
Toista myöhemmin
Listat
Tykkää
Tykätty
1:14:12
Ohjelmistoprojektin pahin sudenkuoppa on usein viestintä, mutta miten haastavaksi projektinhallinta ja -viestintä oikeastaan voikaan muuttua? Jos tiimi on täysin hajautettu, kokonaisuuteen kuuluu useita kansalaisuuksia ja kulttuureja ja asiakaskin on Saudi-Arabiassa? Jos projektissa on kolme eri työaikaa ja asiakas antaa palaveriaikataulut päivän t…
…
continue reading
V
Väkevä elämä - Viisaampi mieli, vahvempi keho


1
Petri Keskitalo - Miten Suomen kansa saadaan liikkumaan?
1:03:09
1:03:09
Toista myöhemmin
Toista myöhemmin
Listat
Tykkää
Tykätty
1:03:09
Kaupallinen yhteistyö: Suomen OlympiakomiteaTutkimusnäyttö ja arjen kenttäkokeet osoittavat, että kun ihminen liikkuu säännöllisesti, monipuolisesti ja itselle mielekkäällä tavalla, hyötyjä niin keholle ja mielelle tulee ovista ja ikkunoista. Nämä samat mittarit osoittavat, että liikunnan määrä ja laatu ovat ajautuneet alamäkeen ja näiden vaikutuks…
…
continue reading
S
Selitä mulle


1
Lyhyt johdatus ajan ajatteluun
47:27
47:27
Toista myöhemmin
Toista myöhemmin
Listat
Tykkää
Tykätty
47:27
Mitä aika on ja miten aika on? Voiko edes sanoa, että aika on. Ainakin voi kysyä: miten aikaa jäljitetään, koetaan, viivytetään ja paetaan? Jaksossa esitetään neljä tapaa ajatella aikaa Aristoteleen, Heideggerin, Derridan, Bergsonin ja Deleuzen pohjalta. Sisällysluetteloa: - kaksi suurta perinnettä ajan ajatteluun länsimaisessa filosofiassa: Aristo…
…
continue reading
S
Stressivapaa johtaja | Näkökulmia henkilökohtaiseen kasvuun


1
SJ - Miksi et vain pyytäisi anteeksi?
11:01
11:01
Toista myöhemmin
Toista myöhemmin
Listat
Tykkää
Tykätty
11:01
Tässä jaksossa kerron, miten helppoa on pyytää anteeksi - kun unohtaa oman tarinansa. Ota yhteyttä: jpjako@gmail.com Lue kirjojani: https://www.stressivapaajohtaja.fi/kirjat/ Kuuntele musiikkiani: http://www.cliffbarnesband.com
…
continue reading
K
Kalle Haatanen


101
Suomen historiaa kolmessa suvussa
45:32
45:32
Toista myöhemmin
Toista myöhemmin
Listat
Tykkää
Tykätty
45:32
Historioitsija Perttu Immonen on tutkinut Suomen historiaa kolmen eri suvun kautta, eräänlaisena mikrohistoriallisena prosessina.Nyt hän kartoittaa tietä kohti nykyaikaa samojen sukujen naisten kautta keisariajalta aina 2000-luvulle. Kutojatar Huittisista, tilattoman tytär Rantasalmelta ja helsinkiläistynyt piika elävät elämäänsä ajassa, jotka myöh…
…
continue reading
V
Väkevä elämä - Viisaampi mieli, vahvempi keho


1
Heidi Kinnunen - Alkoholi ja uni
55:51
55:51
Toista myöhemmin
Toista myöhemmin
Listat
Tykkää
Tykätty
55:51
Kaupallinen yhteistyö: Alko OyVäkevä elämä -podcastissa on paljon puhuttu unesta ja sen merkityksestä sekä aina silloin tällöin myös alkoholista. Mutta miten nämä kaksi ihan tarkalleen ottaen vaikuttavat toisiinsa? Sitä pohditaan tässä jaksossa mm. seuraavista näkökulmista: kun ihminen ottaa alkoholia, mitä tällöin kehossa tapahtuu? Usein puhutaan,…
…
continue reading
E
Esa Saarinen: Filosofia ja systeemiajattelu

1
"Kyse on sinusta" - 2/2 Filosofia ja systeemiajattelu 2023 Esa Saarinen
2:09:26
2:09:26
Toista myöhemmin
Toista myöhemmin
Listat
Tykkää
Tykätty
2:09:26
Filosofia ja systeemiajattelu -luentosarja vuonna 2023 toteutetaan kahden live-luennon sekä muiden kurssisuoritusten muodossa. Sarjan ensimmäinen ja viimeinen luento toteutetaan livenä Aalto-yliopistolla. Luennoista on saatavilla saavutettavuustekstitys podcast-sarjan sivuilla: https://www.aalto.fi/fi/podcastit/filosofia-ja-systeemiajattelu Emeritu…
…
continue reading
Raamattu on muovautunut jatkuvasti ja pitkän ajan kuluessa kirjurien ja tekstilöytöjen moninaisuudessa.Kirjurit tekivät myös virheitä ja muokkasivat tekstejä ajan oppien mukaisiksi. Esimerkiksi monijumalaisuudesta on vielä jälkiä tuntemassamme kirkkoraamatussa. Myös naisten asema varhaisessa kristinuskossa vaikuttaa hämärtyneen vuosisatojen saatoss…
…
continue reading
T
Tiede, Rakkaus, Vallankumous


1
Mitä on toivo ja mikä on sen suhde resilienssiin? – Maaret Kallio
59:39
59:39
Toista myöhemmin
Toista myöhemmin
Listat
Tykkää
Tykätty
59:39
Tässä jaksossa keskustelemme kouluttajapsykoterapeutti, tietokirjailija Maaret Kallion kanssa siitä, mitä toivo on, miten se suhteutuu resilienssiin. Toivo on elämän perusvoimavara, joka kannattelee meitä paitsi vaikeissa tilanteissa, myös auttaa meitä arjessa joka päivä. Miten löydämme omat toivon lähteemme vaikeissa tilanteissa? Mitä on realistin…
…
continue reading
V
Väkevä elämä - Viisaampi mieli, vahvempi keho


1
Marko Punkanen - Miten traumat syntyvät ja miten ne vaikuttavat ihmiseen?
57:51
57:51
Toista myöhemmin
Toista myöhemmin
Listat
Tykkää
Tykätty
57:51
Useampi kuulija on vuosien varrella toivonut omaa jaksoa, joka käsittelisi traumoja, niiden syntymekanismeja ja miten ne vaikuttavat meidän elämäämme. Tässä jaksossa pohdimme vieraan kanssa aiheen perustavanlaatuisia kysymyksiä, mm. mitä trauma ja traumatisoituminen ihan tarkalleen ottaen ovat ja miten ne syntyvät?Voiko yhdestä ja samasta tilantees…
…
continue reading
S
Selitä mulle


1
Materialismin riittämättömyys ja liiallisuus
44:05
44:05
Toista myöhemmin
Toista myöhemmin
Listat
Tykkää
Tykätty
44:05
Onko maailmassa muutakin kuin ainetta, ja mitä täsmälleen ottaen on aika? Tästä alkaa neljän jakson selitys materialismista, ajasta, virtuaalisesta, aktuaalisesta, intensiivisestä ja sommitelmista. Ensimmäisessä jaksossa: - materialismin, idealismin ja dualismin ongelmia - filosofisten kiistojen arkisuus, taiteellisuus ja poliittisuus - miten ideaa…
…
continue reading
K
Kalle Haatanen


151
Lapsuuden historian tutkimus
45:55
45:55
Toista myöhemmin
Toista myöhemmin
Listat
Tykkää
Tykätty
45:55
Lapsuuden tutkiminen on haastavaa työtä, jo senkin takia, että käsitykset siitä, mitä lapsuus on, ovat muuttuneet aikojen saatossa.Haastava aihe on kenties synnyttänyt erityisen rikkaan tutkimustradition. Lapsuuden tutkimusta tekevät niin arkeologit, etnologit, historioitsijat kuin yhteiskuntatieteilijätkin.Akatemiatutkija Kaisa Vehkalahti on koonn…
…
continue reading
V
Väkevä elämä - Viisaampi mieli, vahvempi keho


1
Vilho Ahola - Hyvinvoinnin haasteet nyky-yhteiskunnassa
1:08:15
1:08:15
Toista myöhemmin
Toista myöhemmin
Listat
Tykkää
Tykätty
1:08:15
Ihmisen terveys, hyvinvointi, suorituskyky ja hyvä elämä ovat valtavan monimuotoisia teemoja. Otin päivän vieraan kanssa haasteen vastaan ja ruodimme tunnin verran mistä näissä asioissa on kyse, miksi ne usein menevät huonoon suuntaan ja mitä voi tehdä, jotta kurssi muuttuu hyväksi. Pohdimme mm. mikä voisi olla hyvä määritelmä terveydelle ja hyvinv…
…
continue reading
K
Koodarikuiskaajan podcast


1
Vahvuuspuheen vallankumous | Aliisa Holkko
1:03:12
1:03:12
Toista myöhemmin
Toista myöhemmin
Listat
Tykkää
Tykätty
1:03:12
Omien vahvuuksien tunnistaminen ja niiden hyödyntäminen tekee ihmiselle hyvää. Olemme tuottavia ja sitoutuneita, kun saamme käyttää vahvuuksia töissämme. Miksi olemme kuitenkin niin vaivaantuneita, kun omista vahvuuksista pitäisi puhua? Mistä ylipäätään voi tietää, mitkä omat vahvuudet ovat? Aiheesta kertoo onnellisemman työelämän kehittäjä Aliisa …
…
continue reading
T
Tiede, Rakkaus, Vallankumous


1
Yrittäjän oppeja johtajuudesta - Ilmiöitä, innovaatioita ja oivalluksia – Hans-Peter Siefen
1:09:24
1:09:24
Toista myöhemmin
Toista myöhemmin
Listat
Tykkää
Tykätty
1:09:24
Miten ilmiötä johdetaan, ja miten korona-aika vaikutti suomalaisten innovointikykyyn? Nordic Business Forumista tuttu yrittäjä Hans-Peter Siefen avaa omaa tarinaansa johtajana, ja kertoo millaisia oivalluksia ja oppeja yrittäjyys on tuonut mukanaan. Mikä on vuonna 2011 ensimmäisen kerran järjestetyn Nordic Business Forumin kantava missio ja miten J…
…
continue reading
V
Väkevä elämä - Viisaampi mieli, vahvempi keho


1
Jessica Reiman - Mistä syntyy hyvinvointi, suorituskyky ja motivaatio?
1:07:15
1:07:15
Toista myöhemmin
Toista myöhemmin
Listat
Tykkää
Tykätty
1:07:15
Tässä jaksossa saadaan ruksittua yli yksi kuulijatoiveista kun vieraaksi saapui pitkän linjan valmennusammattilainen. Pohdimme mm. mikä saa lähtemään hyvinvointialan ammattilaiseksi, mitä mahtavia mahdollisuuksia ura tarjoaa ja mitä kolikon kääntöpuolia on hyvä ottaa huomioon? Mikä on vieraan oman hyvinvoinnin ja suorituskyvyn filosofia ja ajattelu…
…
continue reading
Eläinten tunteiden tutkimus nykymuodossaan on vain n. 30 vuoden pituinen tieteenala. Lähes kaikki eläinten tunteita koskevat luulomme perustuvat 1930-luvun tutkimuksiin, joilla yksinkertaisesti ei ollut välineitä kohteidensa tutkimiseen.Eläinten käyttäytymistieteen tohtori Helena Telkänranta kertoo, kuinka lemmikit ja niiden eriytyminen evoluutioss…
…
continue reading
T
Tiede, Rakkaus, Vallankumous


1
Mikä on huippuyksilöiden ja -tiimien salaisuus? – Shawn Huff
45:38
45:38
Toista myöhemmin
Toista myöhemmin
Listat
Tykkää
Tykätty
45:38
Mitä oppeja ammattiurheilusta voi ammentaa oman resilienssin vahvistamiseen, toimivan tiimin rakentamiseen ja työyhteisön johtamiseen? Millainen palaute on hyödyllistä ja milloin palaute voi johtaa huonoihin seurauksiin? Entä miksi johtajan kannattaa käyttää aikaa luottamuksen rakentamiseen ja ihmisiin tutustumiseen tiimissä? Tytti Kokon vieraana o…
…
continue reading
V
Väkevä elämä - Viisaampi mieli, vahvempi keho


1
Kirsi Pietiläinen - Miksi paino nousee helposti ja pudottaminen on vaikeaa?
1:01:24
1:01:24
Toista myöhemmin
Toista myöhemmin
Listat
Tykkää
Tykätty
1:01:24
Tämänkertaisessa jaksossa syvennytään pohtimaan mistä johtuu se, että modernissa maailmassa paino helposti nousee ja jos ylipainosta pyrkii eroon niin se tuntuu joskus todella vaikealta. Etsimme vastauksia monia mietityttäviin kysymyksiin, kuten miksi ylipaino on nykyään niin yleistä, mistä se johtuu?Onko yhteiskunnassamme lihottavia elementtejä? M…
…
continue reading
S
Stressivapaa johtaja | Näkökulmia henkilökohtaiseen kasvuun


1
SJ - Epävarmuus, systeemit ja pari pientä rumpalityttöä
12:06
12:06
Toista myöhemmin
Toista myöhemmin
Listat
Tykkää
Tykätty
12:06
Tässä jaksossa kuivaan kyyneleitä, jotka tulivat kun näin pienen rumpalitytön pyörittävän kapuloitaan keikalla. Kerron myös uudesta Epävarmuuden aika - Kuinka ymmärtää systeemistä muutosta? -kirjasta, jossa olen mukana. Lue kirjojani: https://www.stressivapaajohtaja.fi/kirjat/ Jos haluat tilata koulutuksen, luennon tai valmennuksen, ota yhteyttä: j…
…
continue reading
K
Kalle Haatanen


201
Omistamisen näkyvyys liiketoiminnassa
45:26
45:26
Toista myöhemmin
Toista myöhemmin
Listat
Tykkää
Tykätty
45:26
Omistaminen saattaa olla lähes anonyymia ja näkymätöntä, kun esimerkiksi osakeyhtiön arvo on hajautettu laajalle piensijoittajajoukolle.Näin ei ole aina. Esimerkiksi perheyritykset voivat toimia vaikka kuinka monetta sukupolvea, ja yrityksen omistaminen näkyy selkeästi liiketoimintamalleissa.Äärimmillään omistaminen on väkivaltaista. Erilaisissa nu…
…
continue reading
T
Tiede, Rakkaus, Vallankumous


1
Työhyvinvointi pitovoimana ja inhimillisen johtamisen merkityksestä organisaatioissa? – Sanna-Mari Myllynen
1:02:13
1:02:13
Toista myöhemmin
Toista myöhemmin
Listat
Tykkää
Tykätty
1:02:13
Yksi merkittävä työpahoinvoinnin aiheuttaja on huono johtaminen. Helsingin kaupungin henkilöstöosasto/johtaminen, onnistuminen ja työhyvinvointi -yksikön päällikkö Sanna-Mari Myllynen on tämän kertainen vieraamme podcastissa. Työpahoinvointia synnyttävät myös epäoikeudenmukaisuus, luottamuksen puute, syrjinnän kokemus, merkityksellisyyden puute, li…
…
continue reading
V
Väkevä elämä - Viisaampi mieli, vahvempi keho


1
Katja Myllyviita - Miten häpeä vaikuttaa meihin ihmisiin ja mitä sille voi tehdä?
58:30
58:30
Toista myöhemmin
Toista myöhemmin
Listat
Tykkää
Tykätty
58:30
Häpeä - tuo korvien punoitusta aikaansaava ja ihmisen käyttäytymistä muokkaava tunne. Mitä meidän kaikkien olisi hyvä ymmärtää siitä? Se selviää tässä mainiossa juttutuokiossa, jossa pohdimme vieraan kanssa mm. seuraavia kysymyksiä: Mitkä tai millaiset asiat meitä ihmisiä hävettää? Mistä häpeä syntyy? Voiko häpeästä päästä eroon eli että ei hävetä …
…
continue reading
K
Kalle Haatanen


201
Rikoksen ja rangaistuksen filosofia
47:47
47:47
Toista myöhemmin
Toista myöhemmin
Listat
Tykkää
Tykätty
47:47
Kun ihmistä rangaistaan, häneltä viedään yksilölle normaalisti kuuluvia oikeuksia ja hänelle tuotetaan kärsimystä.On selvää, että tällaisten rangaistusten tulee olla tarkkaan muotoiltuja ja perusteltuja, jottei oikeusmurhia pääsisi tapahtumaan.Väitöskirjatutkija Esko Yli-Hemminki kertoo, kuinka rangaistuksia perustellaan esim. rikosten estämisen mu…
…
continue reading