show episodes
 
Sandy Coleman työskentelee Tanssipalatsissa. Kymmenellä sentillä mies kuin mies saa tanssia yhden tanssin hänen kanssaan. Yhtenä yönä hän tapaa sattumalta Quinn Williamsin, pojan kotikaupungistaan. Yhdessä he päättävät jättää kaupungin taakseen. Suunnitelmien tielle tulee kuitenkin rikos. Saksofonin, ambulanssien ja poliisiautojen värittämä suurkaupungin yö elää taustalla jännityskunnelmassa, joka perustuu Cornell Woolrichin yhdenyönkuvaukseen, rikosromaaniin Deadline At Dawn.
 
Perämies Yli-Lantti antaa peukalokyydin Lissulle, joka seuraa miestä tämän kotiin saakka. Lissu ensin hieman arastelee Yli-Lantin lemmikkikäärmettä, tiikeripytonia, Idiä, mutta yöpyy kuitenkin olohuoneen sohvalla. Aamulla Lissu on lähtenyt ennen Yli-Lantin heräämistä. Mies lähtee itsekin töihin laivalle, mutta kun hän seuraavana päivänä palaa kotiin, on Idi kadonnut. Tiikeripyton on Pekka Salon kirjoittama neliosainen jännityskuunnelma.
 
Miksi suomalainen mies lankeaa tyylin pauloihin ja millainen on tyypillisen tyyliharrastajan taudinkuva? Näihin kysymyksiin tarjoavat vastauksia Tyyliniekan sisäpiirin Matti ja Antti, jotka ovat mainettaan säästelemättä kokeilleet lähes kaiken punaisista chinoista kenkien kiillottamiseen peuranluulla. See acast.com/privacy for privacy and opt-out information.
 
Valtiotieteiden tohtori Kalle Haatasen ohjelmissa älyllisistäkin asioista on mahdollista puhua kevyesti, ja pinnallisista syvällisesti. Ohjelmissa syvä haastattelu yhdistyy kepeyteen, yllättävään, epäsuomalaiseen tyyliin. Tulossa uusia avauksia, mutta sivistävä ohjelma ei unohda suuria filosofisia kysymyksiä totuudesta, kauneudesta, hyvästä ja pahasta.
 
N
Nikotellen

1
Nikotellen

Podplay | Nikotellen

Unsubscribe
Unsubscribe
Viikoittain
 
Nikotellen-podcastin vauhtikaksikko Niko Saarinen ja Jenna Mäkikyrö pitää huolen siitä, että studiosta ei vauhti lopu kesken. Sääntö numero yksi: Studiossa ei ole sääntöjä. Jaksoissa puidaan viikon kohokohdat sanoja säästelemättä. Uusi jakso perjantaisin, ja @nikotellen Instagramissa Suomen parhaat etkot ja jatkot viikon jokaisena päivänä!
 
Teatterimies Peter Duluth herää eräänä kauniina aamuna pää siteissä ja raajat kipsissä, lääkepöhnässä ja muistinsa menettäneenä. Peterille uskotellaan hänen olevan rikas hulttio nimeltään Gordon Friend. Vaikkei Peterillä ole oikeastaan mitään syytä olla uskomatta tähän, hänen epäilyksensä heräävät. Patrick Quentinin romaaniin perustuva jännityskuunnelma sijoittuu toisen maailmansodan aikaan Yhdysvaltain länsirannikolle. Tarina mutkistuu yksinkertaisesta alustaan monimutkaiseksi mysteeriksi.
 
Amerikkalainen rahtialus Minnehaha on matkalla Kotkasta New Yorkiin. Newfoundlandin matalikolla miehistö löytää jäävuoresta kauttaaltaan jään ympäröimän miehen. Tapaus herättää lääkäreissä suurta ihmetystä ja erimielisyyttä. Jää kuitenkin sulatetaan miehen ympäriltä ja hänet saadaan herätettyä eloon. Jäätynyt mies -kuunnelmasarja perustuu Yrjö Rauanheimon saman nimiseen seikkailuromaaniin. Sarja lähetettiin ensimmäisen kerran vuonna 1948 ja se oli Yleisradion ensimmäinen tieteisfiktioteos ra ...
 
Tomin nuoteista on asiantunteva, vauhdikas ja ajankohtainen sukellus MM-rallin maailmaan. Kuulijan oppaana toimii Ylen MM-rallitiimiin tällä kaudella liittynyt maan johtava rallitoimittaja Tomi Tuominen. Tomi kiertää kaudella 2021 kaikki MM-rallit raportoiden ja selostaen niitä Ylen lähetyksiin. Kartturina vajaat 40 MM-rallia kiertänyt ja kymmeniä kotimaan kisoja kolunneena konkarina Tomi tuntee lajin kaikki taustat ja relevantit ihmiset paremmin kuin keskivertosuomalainen oman takapihansa. ...
 
Miten alamaailman huipulle päädytään, miten sieltä jättäydytään pois ja millainen mies on liivijengiläisten entinen pomo Keijo Vilhunen? Kahdeksanosainen sarja kurkistaa alamaailman kulissien taakse ja perehtyy Keijo Vilhusen elämään sekä maailmankuvaan. Keskeiseksi nousee kysymys: mikä saa ihmisen ryhtymään rikolliseksi? Aihetta lähestytään muun muassa Keijo Vilhusen ja Helsingin poliisin entisen huumepäällikön Jari Aarnion haastattelujen avulla. Haastateltavina on monia muitakin: muun muas ...
 
PodCastike - Kolme miestä ja elokuvasauva Santtu, Simo ja Markus istuvat alas keskustelemaan elokuvista. He äänittävät sen. Tämä tapahtuu noin parin viikon välein. "Kiva et sul on jotain tekemistä" - Markuksen äiti Ohjelmassa käytetty musiikki: Planet Boelex - Live at Netaudio London ’06 http://creativecommons.org/licenses/by-nc-nd/3.0/
 
Sonnin Taacca on Tuomas Kauhasen ja Kari ”Brädi” Härkösen houstaama Suomen akuutein podcast – ainakin mitä hiphop-kulttuuriin tulee! Omanlaiseksi instituutiokseen muodostunut Taacca sisältää sataprosenttisen sensuroimatonta keskustelua elämästä vaihtuvien vieraiden kanssa.
 
V
Varjoton

1
Varjoton

Varjoton

Unsubscribe
Unsubscribe
Kuukausittain+
 
Varjoton -podcast käsittelee erilaisia mysteerejä, mukaanlukien salaliittoteoriat, yliluonnolliset ilmiöt ja selvittämättömät rikostapaukset. Tervetuloa kuuntelemaan! Jaksotoiveita, palautetta, tai muita ajatuksia podcastiin liittyen voit laittaa sähköpostilla tai instagramissa: Sähköposti: varjotonpodcast@gmail.com Instagram: @varjotonpodcast Musiikki ja äänisuunnittelu: Tuomo Hokka
 
Lähde mukaani sunnuntaiaamun luontoretkelle. Vien sinut merelle, metsiin, tuntureille, niityille, soille, jokivarsille, kaupunkipuistoihin ja hyvinkin rakennettuun ympäristöön ympäri Suomen. Retkikaverina minulla on eri alojen ammattilaisia, tutkijoita, harrastajia, valokuvaajia ja ihan tavallisia luonnosta kiinnostuneita henkilöitä. Joka päivä on mahdollisuus kokea jotain mielenkiintoista. Luontoretki alkaa aina jo kotiovelta. Yle Radio Suomessa sunnuntaisin klo 8
 
Holopaisen Marin mies on työtön, vuokrat ovat maksamatta eikä rahaa ole edes ruokaan. Vauva sairastuu, puolisokea esikoistyttö käy kerjuulla ja nuoremmat lapset varkaissa. Kuinka paljon ihminen itse pystyy vaikuttamaan omaan elämäänsä? Kertomus äärimmäisestä köyhyydestä ja mielenterveysongelmista. Köyhää kansaa ilmestyi vuonna 1886. Lukijana Esko Salervo.
 
Yksi maanosa, kuusi kirjaa - koe ihmeellinen kirjamatka Afrikan halki! Sen mitä Livingstonelta jäi kertomatta, kuulet täältä. Mistä unelmoivat kahden kerroksen asukkaat kairolaisessa kerrostalossa? Mitä kokivat somalinaiset sodassa? Miten valkoinen mies taisteli rotusortoa vastaan Etelä-Afrikassa? Keskusteluja afrikkalaisesta nykykirjallisuudesta. Toimittajat Niina Mäkeläinen ja Jukka Kuosmanen. Tuottaja Sari Siekkinen. Kuva: Minna Lusa/Yle
 
Rötöspojat-podcastissa Joel Harkimo ja Häkämiehen Joeli ruotivat kerran viikossa aiheita, jotka saattaisivat osua nuoren miehen sielunmaisemaan.Viikottaisen ykkösaiheen lisäksi vakio-osioina mm. Futisforum-katsaus, mikä v*tuttaa nyt sekä ilmainen kaupallinen sanoma. @joelharkimo / @joelhakamies See acast.com/privacy for privacy and opt-out information.
 
Taimi Rissanen lähtee Amerikkaan piikomaan vuonna 1947. Kotiin jää kaksi tytärtä, 10-vuotias Anneli ja 17-vuotias Kaija sekä osittain halvaantunut työkyvytön mies Eino. Taimi on Amerikassa aina vuoteen 1951 asti. Koko tämän ajan perhe käy tiivistä kirjeenvaihtoa. Kuusiosaisessa sarjassa kurkistetaan asiantuntijoiden avulla tämän kirjeenvaihdon avaamiin teemoihin. Kenkälaatikkoon pakatun kirjeenvaihdon löysi Annelin tytär Ulla Kasurinen. Ohjelmasarjassa kuljetaan Ullan matkassa kirjeiden avaa ...
 
Menestystarinan metsästäjät on podcast, jossa käsitellään luovan talouden onnistumisia rohkeiden tekijöiden kautta. Jani Niipolan ja Maryam Razavin haastattelussa Suomalaiset ja kansainväliset persoonat kertovat, miten menestystarina rakennetaan - ja miten virheistä oppii. See acast.com/privacy for privacy and opt-out information.
 
Syksyllä 1967 pakkaset tulivat aikaiseen ja 40 asunnotonta alkoholistia kuoli Helsingin kaduille. Tämä nosti yhteiskunnan kaapin taakse lakaistun ongelman julkisuuteen. Nuoret radikaalit perustivat Marraskuun liikkeen, joka alkoi ajaa katujen miesten asiaa. Helsingin kaupunki perusti pikapikaa Ruoholahteen ensisuojan alkoholisteille, joka tunnettiin nimellä Liekkimaja.Se oli ylimiehitetty kuselta ja mädältä haiseva loukko, jossa majaili lähes tuhat miestä kamalissa olosuhteissa. Suurimmalle ...
 
Huumori on vaistonvaraista eikä sitä voi selittää. Nauramme, mutta emme aina osaa selittää miksi ja mille. Mitä huumori oikeastaan on ja mikä tekee joistain ihmisistä hauskoja? Stand up -komiikkaa itsekin harrastavan, toimittaja Ville Kormilaisen toimittaman Huumorihommien kolmas tuotantokausi keskittyy pelkästään stand up -komediaan ja suomalaisiin koomikoihin.
 
Kummeli on osa suomalaista sielunmaisemaa ja ikoniset hahmot elävät edelleen. Monet sanonnat ovat käytössä arjessa ja Tonnin seteli -ilme ja muut Kummeli-meemit kiertävät somessa. Moni tosifani ei ollut vielä syntynytkään, kun sarjan ensimmäinen kausi aikanaan pyöri. Nyt on syytä juhlaan - tule mukaan! Kummeli elää! tarjoaa yhteisiä muistoja, ysärinostalgiaa, ahaa-elämyksiä, naurua ja yllätyksiä. Jokainen jakso alkaa ja päättyy Kummeli-studioon, jossa luvassa on tuttuja ääniä ja uunituoretta ...
 
M
Metti & Hanna

1
Metti & Hanna

Metti Forssell & Hanna Väyrynen

Unsubscribe
Unsubscribe
Kuukausittain
 
Muotibloggaajat Metti Forssell ja Hanna Väyrynen pohtivat miten selvitä tyylillä ja hengissä ruuhkavuosista. Molempia yhdistää työ, pienet lapset ja rakkaus kauniisiin korkokenkiin, minkä yli arki usein talloo tennareilla. Podcast sisältää mainontaa. See acast.com/privacy for privacy and opt-out information.
 
This podcast is a simple and convenient way to share the videos from Come, Follow Me on your iPad, iPhone, or iPod touch. It features the videos for the monthly gospel topic youth are studying in Aaronic Priesthood, Young Women, and Sunday School.
 
Loading …
show series
 
"Tuntui siltä, että jos me ei nyt tätä [elokuvaa] tehdä, me tullaan katumaan sitä loppuikämme. Ja nyt se on todistettu, että näin olis ollu." – tuottaja Jani Pösö / It's Alive Films."On haaveita, jotka saattaa toteutua jonain hetkenä, kun uskaltaa haaveilla." – näyttelijä Petri Poikolainen.Näkövammaisten liitto järjesti Sokeiden viikolla, marraskuu…
 
Alli on Suomessa harvalukuinen pesimälintu, mutta muuttoaikoina keväin syksyin niitä voi nähdä paljon, kun tuhannet allit matkaavat pitkin Suomenlahtea arktiselle tundralle ja sieltä takaisin. Vanha kansakin kiinnitti tähän koreaan lintuun ja sen liikehdintää huomion. Ja varsinkin allin lauluun. Siksi voi sanoa, että alli on kaikin puolin tarunhoht…
 
Luumäellä sijaitsee Suomen kolmannen presidentin Pehr Evdin Svinhufvudin kotimuseo. Kotkaniemen museo vaalii Suomen itsenäistymisen muistoa ja Svinhufvidin elämäntyötä. Siellä voi nähdä millaista elämää presidentti P. E. Svinhufvud tuttavallisemmin Ukko-Pekka vietti puolisonsa Ellenin kanssa. Sirkka Haverinen vieraili museossa. Oppaana Ritva Vanhoj…
 
Korkkaamme Englannin kunigattaren skumpan, eikä se ole helppoa. Adelen sisäpiiriläinen kertoo laulajan tiukasti vartioidun keikan turvajärjestelyistä, me analysoimme Adelen nenää ja Oprahin haastattelua. Amerikan kirjeenvaihtajamme Antti Holma raportoi Erika Janyen talolta ja vastaa kysymyksiimme RHOBH:ista. Lisäksi puhumme Britneyn & Xtinan väleis…
 
Jakso käsittelee pohjoiskalifornialaista pikkukaupunkia 1960-1970 lukujen vaihteessa piinannutta sarjamurhaajaa. Zodiac poikkesi tyypillisestä rikollisesta monella tapaa. Hän ei tehnyt kaikkeaan, piiloutuakseen virkavallalta. Päinvastoin. Hän antoi vuosien ajan henkilöllisyydestään erilaisia vihjeitä, mutta yhä tänä päivänä Zodiacin henkilöllisyys …
 
Kullakin yhteisöllä on omat tapansa rankaista niitä, jotka rikkovat yhteisön sääntöjä vastaan. Mutta onko rikoksella aina uhri? Ja seuraako rikoksesta aina rangaistus, tai onko tämä edes toivottavaa? Entä millainen yhteys luottamuksella on rikollisuuteen?Löylyosiossa tutkimme, miten oikeus on voinut toteutua metsästäjä-keräilijäyhteisöissä sekä kyl…
 
1970-luku oli politiikan ja aatteiden kannalta erilaisten aallonpohjien ja toisaalta nousun aikaa. Suomi suomettui ja integroitui taloudellisesti länteen varsin systemaattisesti.Pitkän vuuosikymmenen aloitti vuoden 1968 radikalismi, ja toisaalta jo saman vuoden syksyllä Prahassa koettiin Neuvostoliiton moraalinen vararikko.Suomettumisen aikana Urho…
 
Nikotellen podcastin historiallinen hetki: Jonna tekee jakson mittaisen comebackin studioon & Nikotellen 2.0 palaa ajassa hieman taaksepäin. Vai pitäisikö sanoa "Nikotellen 3.0" sillä studiossa on myös vielä syntymätön Tiitu NRO8. Tässä jaksossa kuullaan Jonnan mietteitä tulevasta äitiydestä ja juttu lähtee laukalle.. kuten aina tällä kaksikolla! J…
 
Sebastien Ogierin kultajuhliin päättynyt kausi jää mieleen myös Kalle Rovanperän lopullisena läpimurtona rallimaailman huipulle. Nuori suomalainen ajoi kaksi osakilpailuvoittoa ja hänestä tuli samalla kaikkien aikojen nuorin osakilpailuvoittaja. Teemu Sunisen kausi oli puolestaan täynnä tunteiden vuoristorataa. Tässä jaksossa puhutaan päättyneestä …
 
Syksyllä niitä saattaa tulla sisätiloihin, eivätkä ihmiset ole siitä mielissään. Jos sen näkee ulkosalla, se voi aiheuttaa myös söpöydellään ilon pirskahduksen. Sillä on tapana tehdä ruokakätköjä ja niitä voi löytää hyvinkin erilaisista paikoista, esimerkiksi saappaista, housujen taskuista, tyynyliinojen alta tai vaatekomerosta. Kyseessä on metsähi…
 
Studiossa on kaksi, mutta makuuhuoneessa kolme? Studiossa jaetaan omia ryhmäseksiin liittyviä kokemuksia ja mietitään että voiko ryhmäseksi lopulta toimia parisuhteessa vai pahimmassa tapauksessa jopa tuhota sen? Ilmoilla on tuhat kysymystä.. mutta kuten aina niin tälläkin kertaa studiossa löydetään lopulta vastaus kaikkeen vai löydetäänkö sittenkä…
 
Lappeenrannan Tiuruniemessä sijaitsevalle Caprintielle suunnitellaan kerrostaloja ja hoivapalveluja. Alueen asukkaat ovat kuitenkin peloissaan kolmi- tai viisikerroksisten uusien talojen asettumisesta Tiuruniemen miljööseen.Toimittaja Ville Toijonen kävi kuulostelemassa asukkaiden mielipiteitä asiasta. Haastattelevana Jaana Laine, Hannele Puolakka …
 
Biljardilaji snooker on koukuttavaa seurattavaa television välityksellä. Imatralla yksityinen Imatran kerho -biljardiklubi vaihtoi yhden pool-pöydän snooker-pöytään, sillä lajin suosiossa on havaittavissa kasvua.Ville Toijonen vieraili Imatran kerholla neljän vihreän veran (biljardipöydän) sekä neljän pelaajan seurassa. Haastattelussa ovat puheenjo…
 
Pasi Hagström oli kotimaan lupaavimpia motorcross-kuskeja, mutta ammattimaisuuden kynnyksellä ollut ura katkesi loukkaantumiseen. Laji vaihtui ralliin, jossa ammattilaisuus oli myös hiuskarvan varassa. Hagström kertoo tässä jaksossa uransa käännekohdista, sekä avaa kuulijoille melkoista rahoituskuviota, jolla kaksi ralliautoa maksettiin perinteisil…
 
Suomen metsissä ja merissä vipeltävillä eläimillä riittää erilaisia isähahmoja. Suureen joukkoon melko varmasti kuuluu sekä huolettomia uroksia ja huolellisia koiraita. Voiko vaikkapa kalakoiras olla huolehtiva isä? Millainen urosten rooli ylipäätään on eläinmaailmassa? Voiko lintu, nisäkäs tai kala olla siis hyvä tai huono isä? Isänpäivän luontore…
 
Jakso käsittelee poikkeuksellisesti yhden mysteerin sijaan kolmea toisistaan poikkeavaa mysteeriä. Kyseessä on kolme erilaista, enemmän ja vähemmän tunnettua salaliittoteoriaa. Piiloutuuko lapsiystävällisen Disney-konseptin taakse jotakin, mikä halutaan jättää keinoja kaihtamatta pimentoon? Millaisia salaisuuksia Kuuhun kätkeytyy? Entä hallitseeko …
 
Nyöri on näkövammaisten nuorten oma nettiradio, jota toimittaa Konsta Ranta.Marraskuun Nyörissä käydään Anjalan pelaamossa, rapakon takana sekä leikkipaikalla. Lopuksi tehdään riisipuuroa uunissa.Nyöristä kuulet joka kuukausi Näkövammaisten liiton nuorisotoiminnan ilmoitukset ja ruokaohjeen sekä kiinnostavia juttuja esimerkiksi peleistä ja tapahtum…
 
Euroopan unionia on luonnehdittu historian onnistuneimmaksi rauhanprojektiksi, eikä ajatus tunnu mitenkään kaukaiselta korviimme.Dos. Timo Miettinen on tehnyt laajan poliittisen ja kulttuurihistoriallisen esityksen Euroopan syntymisestä.Tämä syntyminen ei tapahtunut vain toisen maailmansodan jälkeen, vaan Euroopan rauhanyhteisö on satoja vuosia van…
 
Tänään studiossa on ahdistunut tunnelma kun Jenna ja Niko purkavat sydämmensä kappaleiksi kuulijoille. Kuten aina : Vaikeuksien kautta voittoon ja jakson edetessä kaksikko löytää jo hieman hilpeämmän otteen arkeensa. Studiossa myöskin oivalletaan suuria asioita! Jenna meinaa repiä avioeropäätöksen & Niko lupaa hävittää erään italialaisen miehen tup…
 
Harvinaisen linnun löytämistä voi verrata lottovoittoon. Pienemmät harvinaisuudet eivät tuo vielä jättipottia, eikä sellaisia kovin usein ole jaossakaan. Mutta joskus tömähtää seitsemän oikein ja vielä muutama lisänumerokin. Näin voi hyvillä mielillä todeta käyneen ornitologi Petteri Lehikoiselle Heinäkuussa 2021 Kilpisjärvellä. Kun löytää uuden li…
 
FT Mari Purola on tutkinut kauppoja pirun kanssa suomalaisissa uskomustarinoissa. Ihmisen heikkoudet ovat tuttuja: halu saada lisää rahaa, mainetta, avio-onnea ja kunniaa.Purolan aineistossa pirutarinat tuntuvat joskus kovin suomalaisilta, mutta toisaalta teema sielun myymisestä paholaiselle on tuttu kaikkialla länsimaissa.Esiin nousee myös taso, j…
 
Se on viikonloppu ja studiossa on ..no mikäs muukaan kun teltta pystyssä & levottomat jutut! Jenna antautuu unimaailmassa papalle, koska muuten tulee kuolema! Niko puolestaan on tehnyt profiilin alastomaan suomeen, koska tinder on jo niin last season. @nikotellen instagramista voi käydä tarkistamassa millaisen virityksen alla päivän jakso tehtiin &…
 
Mika Arpiainen on yksi maamme lahjakkaimmista kuljettajista kautta aikojen, vaikka kansainvälistä tähteä hänestä ei koskaan tullutkaan. Arpiainen ajoi eri formulaluokissa kansainvälisiä voittoja, kunnes siirtyi radalta ralliin. Rallista hänelle kirjattiin kaksi SM-kultaa. Ralliuran jälkeen polku vei takaisin rata-autoiluun ja se toi hänelle myös ka…
 
Moni meistä on joskus elämässään snorklannut ja ihastellut veden pinnan alaista maailmaa. Jotkut ovat päässeet näkemään leväviidakon suojissa lymyileviä kaloja, simpukoita ja äyriäisiäkin. Luontoretkellä Juha Laaksonen tapaa vedenalaisen valokuvauksen mestarin Pekka Tuurin, joka voitti vuoden 2021 Vuoden luontokuvakilpailun kuvallaan Liskomies. Mil…
 
Jakso käsittelee Jukka S. Lahden henkirikosta, joka yleisesti tunnetaan nimellä Ulvilan surma. Vuonna 2006 tapahtunut surma, ja sitä seurannut monimutkainen oikeuskäsittely on yksi Suomen rikoshistorian suurimmista mysteereistä. Mitä Ulvilan Tähtisentiellä tapahtui joulukuussa 2006? Kenellä oli motiivi Jukan surmaamiseen? Oliko Jukalla itsellään jo…
 
Pelaajauran taakseen jättänyt Ville Koho saa merkittävän kunnianosoituksen lauantaina 30. lokakuuta, kun jääkiekon liigaseura SaiPa jäädyttää hänen pelinumeronsa 8. Numero nousee Lappeenrannan Kisapuiston jäähalliin Lalli Partisen (3), Petri Skrikon (9) ja Heikki Mälkiän (20) pelinumeroiden rinnalle. Koho pelasi koko 19 kautta kestäneen liigauransa…
 
Urheilu on ollut Kiinalle keskeinen pelinappula kansainvälisen suurvaltapolitiikan areenoilla lähes läpi maan vallankumouksen jälkeisen historian.Aina Helsingin olympialaisista eteenpäin Kiinan merkitys on kasvanut, vaikka maan sisäiset kumoukset ovat välillä johtaneet eristyksiin.Nyt urheilu on Kiinassa myös valtava bisnes, ja Kiina on valtansa tu…
 
Nikotellen studiossa on HEPULI! Ja keittiön kaapeissa vissiin SOPULI! Mene ja tiedä, mutta näin hauskaa studiossa ei ole ollut aikoihin. Niko suunnittelee panotreffejä kun Jenna puolestaan kiillottelee dildojaan omaan romukoppaan. Lisäksi uutuutena studiossa aletaan kasaamaan soittolistaa jonne listataan viikon biisit. Soittolistan löydät spotifyst…
 
Lammas, lehmä, koira ja kissa. Kotieläinten ääniä voi matkia monella tavalla. Joillekin se on helppoa, toisille äärimmäisen vaikeaa. Linnuista tunnettuja matkintakohteita ovat varpuspöllö, harmaapäätikka, kuhankeittäjä, mutta osaako kukaan viheltää sujuvasti vaikkapa punatulkkua? Luontoretkellä Juha Laaksonen tapaa Mäntyharjun maisemissa arkkitehti…
 
Tässä jaksossa vieraana on saunottaja Laura Foon ja saunologi Lassi Liikkanen. Jaksoa ennen vihimme vieraidemme kanssa käyttöön uuden, maan alla lämpeävän nauhoitussaunamme. Saunanraikkaina istuimme nuotiolle pohtimaan, miksi savusaunassa kylpemisestä tulee erityisen pesty ja raikas olo? Mikä ylipäätään on hyvän löylyn salaisuus?Löylyosiossa pohdim…
 
Historioitsija Herodotos asui vilkkaassa Ateenassa sen kultakaudella, 400-luvulla eaa.Pääteoksessaan Herodotos tutkii persialaissotia ja Persiaa, tuon ajan ensimmäistä suurvaltaa. Hän ei kuitenkaan tyydy luettelemaan hallitsijoita, vaan Herodotos kirjoittaa historiaa ihmisten tekona, jossa voidaan erottaa ajallinen rakenne sekä syy ja seuraus.Herod…
 
Jakso on toteutettu kaupallisessa yhteistyössä Nextoryn kanssa. www.nextory.fi/nikotellen45 osoitteesta uudet asiakkaat voi lunastaa itselleen peräti 45 vuorokauden ilmaiskokeilun. Ja jos innostutte meidän podcastin tarinoista, äänikirjoista niin kirjoittakaa hakukenttään: Erotiikka. Silloin teille avautuu täysin uusi maailma äänikirjojen parissa ;…
 
Imatralla on tehty viime vuosina paljon tunteita herättäneitä rakennusten purkupäätöksiä. Tuoreimpana kaupunginvaltuusto poisti Kaukopään koululta kaavassa olleen suojelumerkinnän. Asiasta jouduttiin äänestämään.Monien mielestä tämä oli käytännössä rakennuksen purkutuomio.Toimittaja Ville Toijonen kysyi asiaa perussuomalaisten valtuutetulta Milla E…
 
Risto Laine kuului nuorena maamme lupaavimpien kartingkuljettajien joukkoon. Vaikka ura toikin sekä SM- että EM-kultaa, ei rata-autoilusta tullut hänelle ammattia. Mutta autourheilusta tuli. Laine on toiminut useissa eri tehtävissä muun muassa AKK Sports Oy:ssä, johtanut Suzukin junioritiimiä rallin MM-sarjassa ja ollut vastuussa Jyväskylän MM-rall…
 
Iiris Rannio on aloittanut viimeisen vuotensa Lappeenrannan kaupunginteatterin johtajana. Elokuussa 2019 aloittaneen teatterinjohtajan kausi on ollut Rannion sanoin koronasäätöä. Hänellä oli kauden alussa visioita ja suunnitelmia, mutta monet niistä on jäänyt lähtökuoppiin koronaepidemian takia. Ranniota haastattelee toimittaja Riitta Väisänen.…
 
Ruska kertoo syksyn etenemisestä. Mutta mitä kaikkea ruskasta oikeastaan tiedetään, miten ja miksi se syntyy? Mitkä puut saavat kauneimmat värit, miksi jotkin puut ovat keltaisia ja joissain on oranssia ja punaista? Tuleeko kaikkiin puihin värejä? Luontoretkellä Siuntiossa ruskan jäljillä ovat Juha Roiha ja Juha Laaksonen.…
 
Jakso käsittelee 15 vuotiaan Piia Ristikankareen katoamistapausta, vuodelta 1988. Lokakuisena perjantai-iltana, yli 30 vuotta sitten, Piialle tuli riitaa kaukosäätimestä vuotta nuoremman veljensä kanssa, minkä seurauksena tyttö poistui suutuksissaan kotoa. Tämän jälkeen Piia katosi jäljettömiin. Mitä Piialle tapahtui? Miksi hänestä ei ole lainkaan …
 
Nyöri on näkövammaisten nuorten oma nettiradio, jota toimittaa Konsta Ranta.Lokakuun Nyörissä ilmoitellaan, leikitään liesituulettimen ääressä ja syödään kaurapaistosta. Lisäksi puhutaan mielenterveydestä puhelinrinkuloina.Nyöristä kuulet joka kuukausi Näkövammaisten liiton nuorisotoiminnan ilmoitukset ja ruokaohjeen sekä kiinnostavia juttuja esime…
 
Vuonna 2021 tulee kuluneeksi 300 vuotta Uudenkaupungin rauhasta.ja 500 vuotta Kustaa Vaasan johtamasta Ruotsin vapaussodasta Tanskaa vastaan.Tuona aikana Ruotsi nousi suurvallaksi, joka vaikutti ratkaisevasti Euroopan kehitykseen kolmekymmentävuotisessa sodassa. Romahdus koitti Suuressa Pohjan sodassa sekä sitä seuranneissa rauhoissa, lopulta Uuden…
 
Wtf? Linjoille hyppää mysteerinen Antti joka etsi aikaisemmin viikolla Jennaa tinderistä. Jenna on varattu, mutta studiossa keksitään onneksi äkkiä ratkaisu: Niko on sinkkuna! Nikolla oli viikonloppuna erittäin hämmentävä kohtaaminen baaritiskillä.. siis HÄMMENTÄVÄ! Lisäksi Big Brother -talossa Jassu pohtii mitä meidän elämään kuuluu? Jassu rakas: …
 
Imatralainen Pia Helveranta voitti lokakuun toisena viikonloppuna Karaoken Suomen-mestaruuden naisten yleisessä sarjassa. Kilpailut pidettiin Härmän kylpylässä yleisön edessä ja ne järjesti Ohjelmatoimisto Hakkivox. Kokenut karaoke-esiintyjä lauloi mestaruuskilpailuissa Johanna Pakosen ja Laura Voutilaisen kappaleet. Toimittajana on Ville Toijonen.…
 
Lokakuun kymmenes päivä vietetään kansalliskirjailijamme Aleksis Kiven päivää. Juhlapäivän kunniaksi Juha Laaksosen Luontoretkellä vieraillaan Nurmijärven Palojoella, Kiven lapsuuskodin pihamaalla. Millaisissa maisemissa nuori Aleksis vietti ensimmäiset vuotensa? Millaisia luontohavaintoja hän teki ja mitkä lähialueen linnut ja nisäkkäät esiintyivä…
 
Loading …

Pikakäyttöopas

Tekijänoikeudet 2021 | Sivukartta | Tietosuojakäytäntö | Käyttöehdot
Google login Twitter login Classic login