Kuorolaulu kunniaan - yhdessä laulaminen aktivoi aivoja ja lisää terveitä ikävuosia

48:18
 
Jaa
 

Manage episode 323995329 series 1529997
Tekijältä Yle Areena. Player FM:n ja yhteisömme löytämä — tekijänoikeuksien omistajana on kustantaja eikä Player FM ja ääntä lähetetään suoraan heidän palvelimiltaan. Napsauta Tilaa -painiketta, kun haluat seurata Player FM:n päivityksiä tai liittää syötteen URL-osoitteen muihin podcast-sovelluksiin.
Homo sapiensilla on outo kyky nauttia musiikista, mutta miksi evoluutiossa on kehittynyt moinen ominaisuus? Lisäksi varsinkin laulun kuuntelu aktivoi aivoja ja nopeuttaa aivovauriosta kuntoutumista. Tutkijat ovat päätelleet, että Neanderthalin ihmiset kommunikoivat laulamalla jo ennen puheen kehittymistä. Laulettuna musiikki onkin tehokkaampi aivojen aktivoija kuin pelkkä musiikki ja paras teho saadaan, kun lempilauluja lauletaan yhdessä. Kuorolaulajilla onkin muita korkeampi eliniänodote Suomessa. Aivomme kuulevat puheen, musiikin, sahan tai liikenteen eri tavalla. Musiikki ja laulu vaikuttavat tunteisiin ja yhteisöllisyyyteen. Tiedeykkösessä pohditaan musiikin ja puheen vaikutuksia. Vieraina ovat aivoja tutkivat neuropsykologian apulaisprofessori Teppo Särkämö ja psykologian tutkijatohtori Lilli Kimppa Helsingin yliopistosta. Toimittaja on Leena Mattila.

1294 jaksoa