Veden ikiaikainen voima - Anu Raskin saarna

Hyvän toivon kappeli

Oikein hyvää ensimmäistä sunnuntaita loppiaisesta ja hyvää uutta vuotta minunkinpuolestani. Tänään vietetään kasteen sunnuntaita. Minulla on tässä saarnantaustalla muutama Susanna Majurin valokuvateos, jotka eivät suoraan liity siihenmitä puhun, ja toisaalta ne liittyvät oleellisesti. Te jotka kuuntelette tätä etänä voittegooglata jonkun Susanna Majurin teoksen vaikka läppärin ruudulle.Susanna oli valokuvataiteilija joka kuoli vuonna 2020. Hän oli ikäiseni ja nuorenakaverini, jonka kanssa pyörittiin Kangasalla – välillä liftattiin Helsinkiin, käytiinkirppiksillä ja sen semmoista. Mulla oli myös hyvä ystävä nimeltä Tero, ja Teronperheen vapaa-ajan asunnolla entisessä koulumiljöössä Susanna kehitti Teronkanssa tuon sadunomaisen tekniikkansa, missä hän levitti suuren kuvallisenkankaan Teron perheen uima-altaan pohjalle.Susannan töissä vesi on hyvin oleellinen elementti – se voi hukuttaa tai viedämukanaan, mutta se myös kannattelee. Näissä teoksissa se kuvaa esimerkiksiihmisen tunteita, muistoja ja alitajuntaa.Vesi onkin hirveän vahva elementti. Päivän evankeliumissa Johannes kastaaJeesuksen.

Kasteen sunnuntai on hyvä aika pysähtyä pohtimaan veden painoarvoaluterilaisuudessa ja kasteen merkitystä, elämän ja kuoleman kysymystä – paitsi yksilölle, myös kirkolle. Ihmiset eivät enää kasta lapsiansa, kuulee sanottavan. Miksieivät? Mulla on siis pohdinnan alla kaksi hyvin suurta kysymystä, vesi ja kristillinenkaste, jotka tietenkin myös liittyvät toisiinsa. Aloitan vedestä.* * *Veteen liittyy valtavasti rikasta symboliikkaa ja eri uskonto- ja kulttuuriperinteissä vesiymmärretään olemassaolon alkulähteeksi. Muinaisen intialaisen papin rukous on:”tuokoot vedet meille hyvinvoinnin”. Veteen liitetään uudistumisen merkitys, koska sehävittää ja huuhtoo pois olemassaolevat muodot ja järjestykset, ja avaamahdollisuuden jonkin uuden syntymiselle. Erityisen vahvasti tätä symboloivaterilaiset upotusrituaalit. Upotus on eräänlainen kuoleman vastine ihmisen tasolla, jakosmisella tasolla sitä vastaa suuri tulva, joka aika ajoin hajottaa maailmanalkumereen.

Suomalaisessa luterilaisuudessa kasteen ulkoista symboliikkaa on sen sijaan pidettytoisarvoisena. Kastevesi itsessään on vähäpätöistä, vain Jumalan sanalla on useinajateltu olevan merkitystä. Lutherin virressä lauletaan: “Silmä näkee kasteessa vainvettä paljaaltansa, vaan sana Hengen voimassa on siinä veden kanssa”. EeroHuovisen mukaan kasteen ymmärtäminen on ihmiselle ”ylivoimainen juttu”: senäyttää ”vain tilkalta vettä”.Mutta mikä voima tuossa tilkassa vettä piileekään! Johanneksen evankeliuminalussa Kristus kuvataan “todelliseksi valoksi, joka valaisee jokaisen ihmisen”, javarhaiskristillisessä kirjallisuudessa kasteesta puhuttiin vielä “valaistumisen kylpynä”.Klemens Aleksandrialainen esimerkiksi kutsui kastettuja ”valaistuneiksi”. Valonpuolella olemisesta seurasi velvollisuus taistella pimeyttä vastaan. Vesi on Jumalanlahja, joka ravitsee ja pitää yllä luomakuntaa. Jumala loi veden antamaan maallekasvun ja virkistämään ja puhdistamaan meitä.* * *

Tuolla vedellä meidät siis kastetaan eli liitetään Kristukseen ja hänen kirkkoonsa.Mitä se merkitsee? Onko merkitys jotenkin hämärä tai epämääräinen, jos ihmiseteivät halua enää lapsiaan kastettavan?Kysymys on tietenkin monimutkainen ja siihen liittyy maailman muuttuminen jakristinuskon merkityksen muuttuminen yleisemminkin. Nuoret aikuiset eivät olekiinnostuneita kirkosta. Vai sittenkin niin, että kirkko ei ole aidosti kiinnostunut heistä,hankalien kysymysten esittäjistä? Nyt ei kuitenkaan mennä näihin pohdintoihin,pysytään veden äärellä.Kasteen suhteen moni tuntuu miettivän, että “antaa lapsen myöhemmin itsepäättää”. Näinkin voi toki ajatella, ja vanhemmat haluavat joka tapauksessa parastalapselleen – he tekevät ratkaisunsa sen ymmärryksen perusteella, joka heillä onlapsen parhaasta. Itse olen kuitenkin iloinen monesta asiasta jota ei ole tarvinnut itsepäättää.

En rakasta jokaista suomalaisen luterilaisuuden pienintä piirrettä, ja muutkirkkokunnat tai irtautuminen kaikesta ovat hetkittäin houkutelleet, mutta on olluthuojentavaa ajatella lopulta, että tähän elämään olen syntynyt ja tähän kirkkoonminut on kastettu. Syntymässähän tulee paljon muutakin, mitä ei voi itse valita –perhe, suku, kulttuuri, kotimaa, äidinkieli ja niin edelleen. Ja mitä omiin lapsiini tuleeniin ajattelen, että he tekevät joka tapauksessa aikuisena omat valintansa niidenasioiden suhteen jotka ylipäätään ovat valittavissa. Minusta on kuitenkin tärkeää ettäheillä on vahvat juuret mistä ponnistaa – yhteisö, perheen ja suvun traditiot.Vanhempien maailmankatsomukset, joihin myöhemmin voi peilata noita omiavalintoja ja elämänpolkuja.Kasteessa itsessään ei ole mitään hankalaa tai vaikeaa. Kaste liittää kastettavanKristukseen, kirkkoon, yhteisöön ja tradition pitkään jatkumoon. Kasteessakastettava liittyy Jeesuksen seuraajiin, taisteluun paremman maailman puolesta.Tietysti kaste on myös salaisuus, kuten kaikki Jumalaan liittyvä on.Uudessa testamentissa kastetoimitukset kuvataan yllättävänkin yksinkertaisina.Niistä puuttuu seremoniallisuus, valmistautuminen ja sanojen tulva.

Apostolienteoissa Filippos kastaa tiellä kohtaamansa hoviherran. Kun hoviherra ymmärtää Jeesuksen olevan kirjoituksissa luvattu messias, hän toteaa Filippokselle: ”Tässä onvettä. Estääkö mikään kastamasta minua?” Ei estä, kaste toimitetaan.Kaste on melko yksinkertainen rituaali, siinä ei nykyäänkään lopulta ole kovinmontaa välttämätöntä palasta. Yksi niistä on vesi.Lisäksi voi sitten tehdä omista juhlistaan ihanat ja oman näköiset, jos haluaa.* * *Kuva 4 / Susanna Majuri 3Vielä yksi muisto Susannasta.Silloin nuorena, tai teini-iässä, kun me asuttiin vielä kodeissamme Kangasalla,Susanna oli maalannut huoneensa seinät jollain veteen viittaavalla värillä, entarkkaan muista sävyä. Tuo huone (ajalta ennen sisustusblogeja) oli tosi vaikuttavaja halusin samanlaisen. Oman huoneeni sävyn muistan hyvin – mikään muu kuinveden väri ei tullut enää kysymykseen. Voimakkaan turkoosissa huoneessa olierikoinen, vähän synkkä mutta kaunis tunnelma. Kuin veden alla. Makoilin sielläaikana, jolloin kirkkoon ja kasteeseen liittyvät asiat eivät tuntuneet elämässänimitenkään tärkeiltä, mutta jos nyt jälkeenpäin katsotaan niin vertauskuvia voimuodostaa.Jotain näistä pohdinnoista toivoisin myös tapoihin joilla kastetta sanoitetaan. Vedensymboliikka on voimakasta. Vesi antaa aisteille paljon. Veden voimaa ei kannatapienentää, vesi ei ole koskaan vähäpätöistä tai tavallista. Kristillinen kaste liittyyikiaikaiseen vesipesun symboliikkaan ja initiaatioriittien jatkumoon, mutta tuo niihinjotain aivan uutta – Jumalan armon. Kaste muuttaa maailmaa ja voimaannuttaaihmisen.

Loppuun vielä lainaus Susannan sanoista näyttelysalin seinältä: “Etsin yhäalkuperääni. Seuraan vettä. Joskus siitä näkyy vain aavistus. Vesi on kulkureitti,tuntu kodista, alkumme”.