Lukemisen iloa!

Sari Valto

Kirjallisuustieteen professori Heta Pyrhönen muistaa, miten hän ennen kouluikää lumoutui kirjan taikapiiristä, kun hänen isänsä luki lapsille ääneen Seitsemää veljestä. Hän eläytyi voimakkaasti kertomukseen ja pohti Juhanin tilannetta veljessarjan vanhimpana ja hiukan yksinkertaisena hahmona. ”Päätin lopulta seistä Juhanin rinnalla,” Pyrhönen muistelee nyt huvittuneena. Teininä hän luki Seitsemän veljestä uudelleen ja dynamiikka hänen mielessään muuttui. "Tämä onkin mielenkiintoista, miten vanhoihin suosikkikirjoihin palaaminen toisessa ikävaiheessa tuottaa erilaisen lukukokemuksen. Siinä voi miettiä, mikä on muuttunut." ”Äiti aina toitotti, että lukeminen voi olla portti johonkin.” Ja niinhän se Pyrhösen kohdalla olikin, koska hänestä tuli Helsingin yliopiston kirjallisuustieteen professori. ”Mutta uskon siihen, ettei sen tarvitse olla juuri lukeminen, joka voi kehittää ihmistä. Mikä tahansa muukin taidemuoto voi olla yhä hyvä.” Kirjailija Hannu Mäkelä muistaa, että hän oppi lukemaan viisivuotiaana. Hetki oli ihmeellinen, kun tavuista alkoi muodostua sanoja. Ensimmäinen kirja, jonka hän luki itse, oli Bertil Cleven Marsin matka. Kansakouluopettajan poikana hän löysi kotoa paljon kirjoja. Koti oli lähellä Kallion kirjastoa, mistä tuli Hannu-pojalle aarreaitta ja keidas. Lukeminen oli hänelle pelastusrengas arjen ankeudesta, kiusaavista kavereista, köyhyydestä ja isättömyydestä. Yhä edelleen lukeminen on Pyrhöselle ja Mäkelälle tärkein harrastus. Mitä lukeminen heille nyt aikuisena antaa? Ketkä ovat heidän suosikkikirjailijoitaan? Entä pitääkö kirjan olla heidän mielestään perinteisesti paperimuodossa vai ajaako äänikirja saman asian?