show episodes
 
Stressivapaa johtaja on kerran viikossa ilmestyvä podcast. Se tarjoaa puhetta ja keskusteluja yksinkertaisesta, tasapainoisesta ja monipuolisesta elämästä. Näkökulmia itsensä johtamiseen, henkilökohtaiseen kasvuun ja viisaaseen elämään. Yrittäjälle, johtajalle ja tavalliselle ihmiselle, joka haluaa elää tavallista parempaa elämää.
 
Loading …
show series
 
Jälleen on aika sukeltaa makroravinteita ja kyykkyprogressiota syvemmälle kohti ihmisen hyvinvoinnin ja itsetuntemuksen syvempiä syövereitä. Tunteet on kaikille tuttu asia mutta mitä ne ihan tarkalleen ottaen ovat? Onko tunteilla ja esimerkiksi ajatuksia ja ideoilla jotain eroa? Olemmeko me ihmiset järki- vai tunneohjeutuvia? Voiko ja kannattaako p…
 
Kaltaiseni valmentaja-sohvafilosofi auttaa päivätyökseen ihmisiä voimaan paremmin tästä hetkestä eteenpäin mutta samalla myös miettii, että miten meistä ihmisistä on tullut se versio itsestämme mikä kulloinkin olemme. Onko meissä ihmisissä kovakoodattuna perimään asioita, jotka eivät muutu ja vaikuttavat hyvinvointiimme, käyttäytymiseemme ja siihen…
 
Vuoden ensimmäiseen jaksoon minulla oli suuri kunnia saada vieraaksi henkilö, jonka ajatuksia olen siteerannut omissa valmennuksissa enemmän kuin kenenkään toisen. Teemaksi valitsimme arvot ja pohdimme useammasta näkökulmasta miten niiden avulla jokainen meistä voi onnistua rakentamaan itselleen omannäköisen ja mielekkään elämän. Mutta mitä arvoill…
 
Vaiherikas vuosi 2021 on hyvä päättää pohdiskeluun hyvän elämän anatomiasta. Minulla oli suuri kunnia saada vieraaksi henkilö, jonka ajattelua, kirjoittamista ja tapaa kohdata ihmisiä arvostan suuresti. Jaksossa kävimme läpi mm. miten löytää optimistinen elämänasenne ja mitä ajatella kun maailma kaikkine ikävine tulevaisuudenkuvineen heittää ympäri…
 
Tässä jaksossa päivitän ajatuksiani joulustressin vähentämisestä (tai poistamisesta). Hyvän elämän filosofia 2022 -ryhmän Early Bird -etu on nyt auki: https://www.stressivapaajohtaja.fi/hyvan-elaman-filosofia Jos haluat tilata koulutuksen, luennon tai valmennuksen, ota yhteyttä: jpjako@gmail.com Lue lisää: http://www.jpjakonen.fi…
 
Kun tavoitteena on tehdä perusteellinen ja pysyvä elämäntaparemontti, rakentaa omannäköinen työura tai saavuttaa elämässä itselle mielekkäitä asioita, pitää sisältämme kaivaa esiin itsesäätelytaidot. Mutta mitä ne tarkalleen ottaen ovat? Onko itsesäätelytaidoilla ja itsekurilla, tahdonvoimalla ja "selkärangalla" jotain yhteistä? Lähdemmekö kaikki s…
 
Tässä jaksossa kerron harjoituksesta, josta on ollut asiakkailleni hyötyä. Kerron myös Hyvän elämän filosofia -ryhmästä, jonka haku on auki 1.1.2022 saakka. Ryhmästä lisää täällä: https://www.stressivapaajohtaja.fi/hyvanelamanvuosi/ Jos haluat tilata koulutuksen, luennon tai valmennuksen, ota yhteyttä: jpjako@gmail.com Lue lisää: http://www.jpjakon…
 
Modernissa maailmassa moni kärsii siitä, että stressiä ja kuormitusta on liikaa suhteessa kykyymme palautua, sekä kehon että varsinkin mielen osalta. Pyysin vieraaksi teeman ympäriltä kolme kirjaa kirjoittaneen JP Jakosen. Sen sijaan, että pohtisimme stressin fysiologisia nyansseja ja hormonivasteita, otimme tunnin mittaisen elämänkatsomuksellisen …
 
Tässä jaksossa kysyn oletko hereillä ja tilannetietoinen yhteiskunnallisten asioiden suhteen. Kerron viidestä viimeksi lukemastani kirjasta, jotka ovat: Sovejetistan (Erika Fatland, 2014) Imperiumi (Ryszard Kapusczinski, 1993) Mies joka murtautui Auschwitziin (Jack Fairweather, 2021) Tyranniasta (Timothy Snyder, 2017) Vuonna 1984 (George Orwell, 19…
 
Tässä jaksossa kerron miten maailmanpyörän avulla voi kieputtaa itseään joko tietoisesti tai tiedostamattaan. Elämämme koostuu neljästä alueesta: materiaalisesta, systeemisesta, ihmissuhteiden ja henkilökohtaisen minuuden lohkosta. Jokaisessa lohkossa on kolme erilaista vaunua. Elämä näyttäytyy meille maisemana huipulta, keskeltä tai maan tasalta. …
 
Tämänkertaisessa jaksossa mainioita ajatuksia kaikille innostumisesta, inspiraatiosta, harjoittelusta, urheilusta tai valmentamisesta kiinnostuneille. Sekä muutama ajatus hyvinvointialan ammattilaisille miten hyödyntää sosiaalista mediaa ja eri kanavia ammatinharjoittamisen tukemiseksi. Miten löytää kipinä urheiluun? Millainen on hyvä valmentaja? M…
 
Jälleen kerran oli kunnia saada itseäni viisaampia studioon vieraaksi kun fysioterapeutti ja valmennuksen monitaituri Ville Vilén piipahti studiossa mainion treenikeskustelun pariin. Mitä meidän tulisi miettiä kun näemme raflaavan uutisotsikon tutkimustuloksista ja millaisen filtterin läpi niitä pitäisi lukea? Onko salitreenissä liiketekniikkojen o…
 
Tässä jaksossa kerron seuraavasta pandemiasta, joka on jo keskuudessamme. Liika viisaus on kauhea asia, jos se estää hauskuuden, työnteon ja terveyden. Autan myös kysymään liika viisaalta yhden kysymyksen. Lue lisää: http://www.jpjakonen.fi Lue kirjojani: https://www.stressivapaajohtaja.fi/kirjat/
 
Kuulijatoivelistalta sai jälleen ruksittaa pois yhden vieraan kun useasti toivottu hyötyliikunnan, aktiivisuuden ja passiivisuuden erikoisasiantuntija Arto Pesola pyörähti studiossa juttusilla. Tunnin sessiossa juteltiin mm. miten liikunnan individualismi, identiteetti ja syvämotivaatio vaikuttavat siihen millaisia liikkujia me olemme ja miten usei…
 
Kuulijatoiveita toteutettiin jälleen kerran kun minulla oli kunnia saada Väkevä elämä -studioon vieraaksi Pippa Laukka. Tunnin setissä päästiin porautumaan teemaan jos toiseen laaja-alaisesta terveyttä, hyvinvointia ja urheilumaailmassakin mukana olleen ammattilaisen kanssa.Millaista on urheilulääkärin työ, mitä siihen kuuluu ja miten se näkyy mode…
 
Jälleen kerran oli mahdollisuus saada pitkän linjan kokemusta studioon vieraaksi ja käydä läpi teemaa jos toista. Miksi lihaskuntoharjoittelu on modernissa maailmassa ihmiselle hyväksi? Kun siitä innostuu, mistä ja miten kannattaa aloittaa? Millaista on hyvä treeniohjelmointi ja pitääkö ns. päivän kunto ottaa jotenkin huomioon?Kenelle painonnosto (…
 
Kaupallinen yhteistyö: Firstbeat Technologies OyHarva asia on ollut hyvinvointikeskusteluissa yhtä paljon ja pitkään pinnalla kuin stressi, kuormitus, palautuminen ja näiden tasapainon löytäminen. Tässä jaksossa otimme tuhdin katsauksen mistä tässä monitahoisessa teemassa on kyse. Mitä stressi itse asiassa on, mistä se syntyy, miten sitä voi hallit…
 
Moni haaveilee elämänasenteesta, jossa osaisi suhtautua itseensä ja omaan tekemiseensä sopusuhtaisesti, että aikaansaamisen jälki on hyvää ilman, että ajaa itsensä piippuun tai sen vuoksi pitää valvoa kaikki yöt. Mutta miten löytyy tällainen "oman elämän sweet spot"?Millaiset ihmiset ovat taipuvaisia perfektionismiin? Mitä haittaa tai hyötyä siitä …
 
Mitä meidän kaikkien olisi hyvä tietää mielenterveysongelmista yleissivistyksen tasolla? Millaisia myyttejä niihin liittyy ja vallitseeko yleisessä keskustelussa sitkeitä väärinymmärryksiä, joita olisi hyvä korjata? Millaisia ovat kaikkein yleisimmät mielenterveysongelmat ja ketkä niiden kanssa kamppailevat? Miten mielenterveysongelmat syntyvät, mi…
 
Tässä jaksossa juttelemme kirjailija, yrittäjä, puhuja, ravintoloitsija, ja näemmä myös filosofi Saku Tuomisen kanssa mielen luonteesta, sen valaisemisesta, oivaltamisesta, todellisuudesta, buddhalaisuudesta, tyyneydestä, hyväksymisestä, kasvusta, ykseydestä ja IFK:n ylivoimapelistä. Lue lisää: www.stressivapaajohtaja.fi…
 
Riittävät yöunet, jalkakyykky ja riittävästi kasviksia päivittäin ovat terveyden, hyvinvoinnin ja hyvän elämän kulmakiviä. Mutta kuten tiedämme, paljon muutakin tarvitaan, ennen kaikkea siinä miten hyvin tunnemme itsemme ja osaamme elää meitä ympäröivän maailman kanssa. Kaiken tämän ytimessä on asia nimeltä itsetuntemus. Monelle tuttu termi mutta m…
 
Olen useampaan otteeseen kannustanut seuraajiamme vaihtamaan uteliaan elämänasenteen vaihteen päälle jos mielessä on oppia uusia asioita esimerkiksi hyvinvoinnista ja miksipä ei elämästä muutoinkin. Mutta mitä uteliaisuus ihan aidosti tarkoittaa? Onko se perimässä mukana tuleva muuttumaton ominaisuus vaiko taito, jota voi opetella myöhemmälläkin iä…
 
Treeniin, liikuntaan, aktiivisuuteen ja kehon toimintaan liittyy valtava määrä sitkeitä myyttejä ja väärinymmärryksiä, jotka eivät tunnu lähtevän kulumallakaan pois. Purimme niitä päivän vieraan kanssa sekä pääsin esittämään useamman kuulijakysymyksen, joita olen kuluneiden vuosien aikana saanut.Aina suositellaan "kuuntelemaan kehoa" mutta miten se…
 
Moni ravintoon ja syömiseen liittyvä haaste arjessa saadaan selätettyä perusasioilla kuten lisäämällä kasviksia, koostamalla lounaat ja päivälliset esimerkiksi lautasmallilla ja panostamalla ateriarytmiin. Mutta mitä silloin tehdään ravitsemusterapeutin vastaanotolla kun tilanne onkin hieman poikkeava siitä mihin usein personal trainerin tai hyvinv…
 
Mitä meidän tulisi ajatella kuolemasta? Tulisiko sitä pelätä, millainen suhde meillä usein sitä kohtaan on ja liittyykö siihen jotain väärinymmärryksiä? Miten kuolema ja elämän merkityksellisyys liittyvät toisiinsa?Muuttuuko ihmisen elämänasenne ja ajatusmaailma läheltä piti -tilanteissa? Mitä oppeja meidän kannattaisi ottaa mukaan ihmisiltä, jotka…
 
Ihan joka päivä ei saa kunniaa jututtaa maailmanmestaria mutta tähän jaksoon sain tällaisen mahdollisuuden. Millaista on urheilu silloin kun pyritään huipulle ja mitä oppeja tästä tarttui mukaan myös myöhempään elämään? Mistä syntyy itseluottamus ja usko onnistumiseen?Entä miten käsitellään epäonnistumisia ja itseluottamuksen kolahduksia? Miten onn…
 
Aika ajoin on paikallaan ottaa kouraan kuppi kuumaa, nostaa jalat pöydälle ja miettiä elämän suuria kysymyksiä, kuten tuoreimmassa jaksossa, että "mikä on oikein tai väärin?" Onko meillä olemassa jotain universaalia kriteeristöä oikealle ja väärälle, josta me kaikki olemme samaa mieltä?Entä onko oikein ja väärin tekeminen kontekstisidonnaista eli r…
 
Ihmisen fyysinen aktiivisuus, passiivisuus ja niistä syntyvät ilmiöt jaksavat puhuttaa ihmisiä vuodesta toiseen. Uutisissa, televisio-ohjelmissa ja kahvipöytäkeskusteluissa puhutaan passiivisuuden aikaansaamista ongelmista nykyihmisellä, miten näitä lieveilmiöitä tulisi oikeaoppisesti korjata ja mikä treenissä, liikunnassa ja aktiivisuudessa on "oi…
 
Triathlon on hurja laji. Mutta miltä sinulle kuulostaisi kolminkertainen triathlon eli 11,4km uintia, jota seuraisi 540km pyöräilyä ja lopuksi 126,6km juoksua perään ja kaikki tämä alle 50 tuntiin? Mm. tällaisen ultramatkan sekä lukuisia muita pitkän matkan kisoja on selvittänyt läpi suomalainen Nuppu Hepo-oja. Mutta millaisia harjoitusmääriä tälla…
 
Kaksi kirjaa elämänfilosofiasta kirjoittaneena on hyvän elämän ainesosat aihe, johon en todennäköisesti kyllästy koskaan. Mutta minkälaisista rakennuspalikoista hyvä elämä voisi ehkä koostua? Mitä kannattaa tavoitella vai kannattaako mitään? Jos haluaa jotain uutta niin miksi muutoksen tekeminen on usein niin hankalaa? Miten yhdistää terveyden ja h…
 
Laihduttaminen on teema, josta puhutaan paljon, sitä mietitään ehkä jopa vielä enemmän ja sen ympärillä tehdään ja jätetään tekemättä paljon asioita riippumatta siitä mikä vuodenaika on kyseessä. Kuten niin moni muukin asia hyvinvoinnissa, laihduttaminen voi lähteä pahemman kerran sivuraiteille tai se voi onnistua hyvälläkin fiiliksellä. Saadaksemm…
 
Paljon kiitosta keränneet valmentajavierailujaksot jatkuvat jälleen Väkevä elämä -podcastissa. Mitkä asiat koostavat päivän vieraan valmennusfilosofian ytimen? Mitä mieltä ravinnosta, treenistä ja palautumisesta? Entä mitä oppeja tarttui mukaan omasta ylikunnosta, joka johti useamman vuoden taukoon tavoitteellisesta treenistä? Mistä aloittaa jos lä…
 
Jälleen kerran on täytetty useammankin kuulijan toive ja saatu rautaista osaamista studioon Väkevä elämä -podcastin vieraaksi. Kun halutaan hyvään kuntoon - lähtötilanteeseen katsomatta - niin mitä se vaatii sitoutumiselta, ravinnolta, treeniltä, palautumisesta ja muulta arjen pyörittämiseltä? Entä mitkä ovat yleisimmät sudenkuopat, joihin innokkaa…
 
Tämän viikon Väkevä elämä -jaksossa sukellamme jälleen uuden tematiikan syövereihin. Miltä tavallinen arki, paikasta toiseen siirtyminen ja asioiden hoitaminen näyttäytyy kun liikkuu pyörätuolissa tai kepeillä?Millaista urheilua on paraurheilu ja miten se onnistuu Suomessa kun tähtäin on korkealla? Miten treenata nousujohteisesti kun myös arjen ask…
 
Loading …

Pikakäyttöopas

Tekijänoikeudet 2022 | Sivukartta | Tietosuojakäytäntö | Käyttöehdot
Google login Twitter login Classic login